Luonnon kutsu.

Heipa hei. Tassa kotona istuskelen ja pohdiskelen mita sita nain lauantai-iltapaivisin tehda jos on jo vaatteet paalla. Kun normaalisti olisin heti suihkun jalkeen hypannyt pyjamahousuin, mutta tanaan oon ollut jo kymmenesta asti liikkeella. Tosin mullahan ei ole sita pankkikorttia viela, etta tassa on turha unelmoida mistaan kivoista tekemisista. Toivotaan etta se tulee tanaan. Ja samalla toivon etta mun vanhempien lahettama paketti tulee. Se lahetettiin viime keskiviikkona, joten se on nyt ollut jo yli viikon kierrossa. Vois joskus loytaa tanne meillekkin asti! No mitas ma kymmenelta jo olin tayspukeissa? Kavinpa Tecolote Nature Centerissa, Project Wildlifen infotilaisuudessa. Siella siis opittiin vahan niitten toiminnasta ja mita voi odottaa vapaaehtoistoista heidan kanssa. Mulla on nyt sitten haastattelu 18 paiva, eli mun syntymapaivana, ja sen jalkeen sitten selviaa etta paasenko sinne toihin vai ei. Ei se nyt ehka niin kauheasti haittaa jos en paase, kun mulla on tuo elainsuojelukeskuksen tyo jo, ja ei oo oikeestaan mitaan rajaa miten paljon siella tekee toita, mutta olisihan se ihan kiva tehda vahan noita villielainhommia kans. Varsinkin kun pyrin elainhoitajaksi juuri tuolle exotics-ryhmalle, ja siihen sisaltyy villielaimet, mutta myos kotielaimet kuten rotat ja muut jyrsijat, linnut ja matelijat. Eli oikeastaan kaikki mika ei ole koira, kissa tai maatilalta loytyva elain. Ajattelin etta haastattelussa olisi hyva mainita etta teen toita Humane Societylla, mutta etta pyrin tekemaan taallakin toita syysta etta haluan saada vahan kokemusta joka lajikkeesta juuri tuon elainhoitajaalan takia. Mitas luulette? Voisikohan siita olla hyotya? No, tuskin siita haittaakaan on. Kun mainitsee etta on jo vapaaehtoistoissa, voi tyonantaja saada hyvan kuvan hakijasta. Esim. etta on vastuuntuntoinen ja vaikka etta hakijalla on tarpeeksi vapaaaikaa josta omistaa aikaa toille elainten parissa. Nain ainakin itse naen asian, ja toivotaan ettei asia ole ihan painvastoin! Paastiin tilaisuudesta puolituntia aikasemmin, ja koska tiesin etta mun kyyti (Robert paatyi viemaan mut sinne, koska hanesta oli tylsa idea etta menisin aikasemmin nukkumaan :D) on paivaunilla, paatin odottaa siella sen puolituntia ja vahan kierella Tecolote Nature Centeria. Siella on siis sellainen luontopolku, ja meidan luontopolut yleensa toimivat koteina monille eri elainlajeille, joten esilla oli vahan elamaa Tecoloten kanjonista! Pari taytettya naytetta (uskon etta oon paasemassa mun tayttetty-elain-kammosta, koska taa on jo kolmas kerta kun pystyn kavelemaan ihan lasia vasten ilman etta ahdistaa :D), luita, ja myos elavia kaarmeita oli naytilla. Etela-Kalifornialle tuttu rosy boa, oli mun lemppari. Yritin katsoa wikipediasta etta olisiko sille suomenkielista artikkelia, mutta eipa loytynyt, joten en tieda mika sen nimi olisi Suomeksi. Niilla oli yksi pienempi sellainen, siis todella pieni, ja sitten vahan isompi. Aika kesyilta vaikuttivat, ja lapsetkin uskalsi niita pidella kasissaan. Makin olisin halunnut, mutta koska monesti matelijat kantavat salmonellaa, ja rotille tarttuessa se on tosi paha paikka, en viitsinyt. Toki olisin pessyt kadet sen jalkeen, mutta kuten olen aikaisemmin maininnut - joskus me elainmammat ollaan ihan samanlaisia kun ihmislasten mammat. Eli kauheita hossottajia. Pitaisi muuten alkaa kulkemaan luonnossa vahan enemman. Taalla San Diegossa tuntuu etta luonto hiipii kaupunkiin asti. Meilla ainakin porraa opossumit, haisunaadat ja pesukarhut tassa meidan alueella, ja naapuri on nahnyt harmaan ketun keskella tieta kerran. Sitapaitsi noita alligaattoriliskoja on joka pensaassa ja kolibrit liitelee aamuisin tasta meidan takapihan ohi. Kaveri naki kaarmeen kavelyretkella pari paivaa sitten. Ei mitaan vaarallista kuitenkaan, ihan sellainen pieni harmiton kaveri. Kaarme siis. Kaveri myos, harmiton. Oonpas huvittava tanaan. Huomaa etta on nukuttu aika huonosti, ja energiajuoman teho alkaa havita. Mun pitaisi kirjottaa Wilhelminasta jotain, mutten oikeen osaa viela. On jotenkin ollut outo tunne asiaa kohden. Tai siis etten ole mielestani tarpeeksi surullinen. Ehka se on se kun on kolmessa kuukaudessa menettanyt kolme rottaa. Se on rotta per kuukausi, ja itkin joka paiva Wilhelminan viimeisen viikon aikana, mutta olin jotenkin onnellinen kuitenkin viettaessani sita laatuaikaa hanen kanssaan. Ehka ne kyyneleet ovat vaan kuivuneet. Ehkei Wilhelmina edes halua etta hanen peraansa itketaan. Han oli sellainen iloinen ja pirtea ja kuivasi monesti kyyneleeni (niinkun monet lemmikit, rotatkin tykkaa suolaisesta). Ehka Wilhelmina ei halua etta itken haneen peraansa koska han ei pysty enaa kuivaamaan kyyneleitani. Enpas olekkaan asiaa miettinyt tuolta kannalta, ja sanokaa mita sanotte, mutta musta tuo on aika hyva ajatus. Jotenkin lohduttava. Talla syvallisella mietteella on hyva lopettaa. Rentoa sunnuntaita teille sinne huomiseen. Kaykaa luonnossa! Ties mita kavereita loydatte!