Monday, November 30, 2015

Mita kuuluu?

Heipa hei! Taalla taas, pitkasta aikaa? Ehka. En nyt muista mita tuossa edellisessa sanottiin, etta millon olisin viimeks kirjotellu. Tais olla torstaina, eli thanksgivingina. Menin sit perjantaina toihin. Avattiin jo kaheksalta aamulla, normaalisti avataan kymmenelta. Ei nimittain tiedetty et kuinka taynna se ostoskeskus olis. No, eihan siella ollu melkeen ketaan. Kylla me kaks kauppaa tehtiin siina kaheksanmaissa, mut ei ois kahen kaupan takia tarvinu avata niin aikasin. Pomoki oli toissa. Yleensa meita ei tarvi siella olla ku yks, mutta kun se ajatteli et tulee oleen kiireista niin mentiin molemmat toihin. No, yksinki ois parjanny siella. Ulkona oli sitapaitsi vaan 9 astetta lamminta ja sato, oli tosi kurja ilma ja varmaan pelotteli asiakkaita pois, silla toi ostoskeskus on sellanen ulkoilmakeskus. Oltais alunperin oltu vaan kaheksasta kahteentoista toissa, mut yheltatoista alko asiakkaita tuleen niinkun yleensa perjantaisin, niin tuntu sit turhalta alkaa sulkeen putiikkia kaheltatoista kun kerran kiinnostusta riitti ostarilla pyorivilta tyypeilta. Ja koska oli ihan normaali perjantai, eli paljon kauppoja tuli tehtya, niin paatettiin olla pidempaan auki. Makin olin siella 9 tuntia. Viidelta paatin etta vasytti liikaa ja halusin lahtea kotiin. Pomo jai viela hetkeks, muttei sekaan halunnu olla siella ihan kaheksaan asti. Mut veikkaan et se jai sinne kuitenki koska varmaan kavi niin hyvin tavarat kaupaks. Koko pulju oli jainen ja lammiteltiin kaakaolla ja Wetzel's Pretzel'seilla. Ei ollu muuten kauheen hyvia ne niiten pretzelit. Ja niitten juustosoosi oli tosi yokottavaa. En kylla tienny mita kuvittelin, niitten lemonadeki on ihan perseesta. Sen ois pitany olla sellanen varottava merkki.

Olisin halunnu menna talla viikolla Project Wildlifelle taas, mut en oo oikeen kaynny netissa kunnolla kun vasta nyt tanaan (istun kahvilassa lapparin kans nyt, kookostee kadessa. Parasta teeta mita oon hetkeen maistanu!) niin en oo voinnu buukata itelleni mitaan vuoroja. Ja en tiia viittinko nyt enaa kun pitais sit menna heti huomenna. Ma saatan nimittain menna toihin joko keskiviikkona tai perjantaina. En tiia viela. Niin pitaa pitaa kalenteri avoinna. Robertilla on torstaina vapaata ja kaveri halus etta mennaan niitten luo vahan aikasemmin (you know, Fargo) etta se saa valokuvata meita. Saa naha minkalaista kuvaa sielta tulee. Se ei sanonu sen kummempaa ku etta tulkaa vaha aikasemmin niin saan ottaa teista kuvia. Robert ei oo kauheen innoissaan, mutta jotenki sain sen pakotettua tahan. Se alkaa hannaamaan kuitenki sit torstaina, tuttuun tapaan. Tosin viime keskiviikkona Hideoutissa se oli koko ajan etta OTA KUVA MEISTA, OTA NYT ja sit kotonaki ku silla oli Rae sylissa se oli etta KATO NYT MEITA, OTA KUVA, TASTA TULEE SOPO KUVA! Sain laittaa niita kuvia instagramiinki :D En tiia mika siihen mieheen meni yhtakkia, mutta toivottavasti se tuo tuon asenteen mukanaan torstaina.

Robertista puheenollen, silla on kiva tyoviikko talla viikolla ja en vois olla yhtaan tyytyvaisempi :D Se meni kymmeneks toihin tanaan ja tulee kotiin seittemanmaissa! Siinahan on koko ilta aikaa teha vaikka mita! Me riemuittiin sita etta voidaan kerranki lahtee illalliselle jonnekki tai vaikka leffaan! Ja triviaankin kerkeais niin paljo kun lystaa (tai niin paljo ku tili sallii :P) En tosin tieda pelataanko keskiviikkona, mutta tiistaina oltiin aateltu, kun niin harvoin keretaan trashy triviaan.

Jatin tan kirjottamisen kesken hetkeks kun halusin katella Facebookia ja nyt en yhtaan muista mita halusin kirjottaa. Sen voin sanoa etta Facebookin kattelu on kylla ihan helvetin masentavaa. Ei siella kukaan koskaan kirjottele muusta kun politiikasta tai siita miten joku on taas ampunut jossain tms. Ja jotain ikavia faktoja elainraakkayksesta. Pitaako hankkia uusia kavereita? :D Uusista kavereista tuli mieleen etta musta ois niin kivaa jos mulla ja Robertilla ois joku kaveripari kenen kans oltais tosi laheisia. Oon ehka vahan salaa kade sellasille pareille. Meilla on sellasia kavereita ketka on parhaita kavereita toisen parin kans ja nyt ne oli koko porukka ollu Havaijilla lomalla. Makin haluan lomailla kaveriparin kans, istua iltaa ja kayda syomassa. Meidan kaveriparit on vaan kaikki niin sellasia mega-aikuisia ja niilla on aina jotain kommentoitavaa siita miten me ollaan jne niin siita ei sit oikeen tuu mitaan. Sitapaitsi on jotenki tosi ihmeellisen tuntuista olla kaveri sellasten kans kenella on rahaa kun itella ei oo. Paljon mukavempihan se on olla kaveri sellasten kans ketka ymmartaa etta nyt pitaa pihistella. Sellaset kaverit ketka mielellaan keksii jotain halpaa tekemista, tai jos matkustaakin niin se tehdaan budjetilla. No joo. Mun yks parhaista kavereista taalla on kans sellanen halpistyyppi eika sillakaan oo aina kauheesti rahaa tai sen poikaystavallakaan. Ja ne on kylla aika laheisia, mut ei me Robertin kans varmaan oltais kavereita sen jatkan kans jos ei se ois tuon naisen kans yhdessa. Vaikka onhan se ihan loisto tyyppi.

Joo'o. Nyt on kauhee pissahata koska join kaks kuppia tata teeta, mutten tieda uskallanko menna vessaan. Tai siis, jatanko naa kamat tahan vai pitaako pakata kone laukkuun vaan jos meinaa menna kuselle? En oo ihan perilla tasta kahvilaetiketista selvastikkaan. Ehka pidattelen siihen asti etta oon lahdossa niin on kamat pakattu jo muutenkin. En millaan haluais menna kotiin, siella on kylma ja tylsaa. Rotillaki on kylma. Ne asuu kaikki paperipusseissaan jotka oon antanu niille. Sam tehny pesan omaansa, eilen hetti peitot ulos mutta tana aamuna oli raahannu peitot takas pussiin. Cornelia ja Rae oli silponu pussin ja tehny siita alustan riippumattoon. Fester oli kiivenny paperipussi mukanaan ylimpaan riippumattoon ja nukkuu paperipussin sisalla riippumatossa. Hassu :D Se oli muuten tosi pettynyt toissapaivana kun se saikin kalkkunaa vauvanruoan sijasta. Mika rotta valitsee vauvanruoan kalkkunan edesta? :D Raen hanta on ollu veltto viimeset kolme paivaa :/ Se ei vaikuta loukkaantuneelta, koska se menee kovaa ja kiipeaa ja hyppii, mut vahan kylla huolestuttaa. Ei siina muuten oo mitaan vikaa, ruoka maistuu, silmat on isot ja kirkkaat, unet nukutaan normaaleihin aikoihin jne. Mut hanta vaan on veltto. Jotenki se on satuttanu ittensa, eika me oikeen tiedeta miten kun se ei oo ainakaan jaanny hakin oven valiin. No, rotat paranee nopeasti jos ovat loukanneet itsensa, niin eikohan tuo viimeistaan viikonloppuun mennessa oo jo paremmassa kunnossa :) Hanta on rotalle tarkea, silla se auttaa tasapainossa (tosin en oo tahan mennessa kylla nahny Raella mitaan ongelmia sen suhteen, koska se hyppii ja kiipee niinku hannassa ei ois mitaan vikaa) ja ruuminlammon saatelyssa. Hanta on kylla vahan kylma, mutta en oo kauheen huolissani sen ruumiinlammosta silla se asuu Cornelian kans ja ne on aina yhdessa riippumaton sisalla lammittelemassa! Ja jos nakurotta parjaa kylmassa asunnossa, niin parjaa Raekin varmasti hannasta huolimatta.

No nyt yhtakkia muistuu kaikenlainen mieleen. Meilla ei nyt oo sit tv:takaan enaa. Tai siis kanavat on kiinni. Niin pitaa turvautua pelkkiin DVD:eihin. Ei oo ollu kovin inspiroivaa koska ei ikina tee mieli kattoo mitaan niista. Eilen tuli vedettya kauhea maratoonipaiva. Katoin ensin Bernard & Bianca ykkosen, sit menin kylpyyn ja kylvyssa katoin Hopon Poppoon miljoonatta kertaa ja sit kun tulin kylvysta ja pesin rottien hakit, laitoin Oliver & Kumppanit pyorimaan. Paljon piirrettyja siis kun en muuta keksinyt. Katoinpa viela vanhoja Salkkareita dvd:lta siina myohemmin ja kun Robert tuli kotiin oli se vuokrannut Jurassic Worldin. Kaytiin se kesalla kattomassa teatterissa. Ihan kivahan se oli vielakin. Toissapaivana oli vahan "jannempi" paiva kun tuli tehtya muutakin kun kyylattya piirrettyja. Katoin ensin Darian loppuun (olin alkanu kattoon siita joku viikko sitte) ja sit piirtelin loppuillan ja kuuntelin kasetteja jotka Jessica ja Linda oli tehny ja luin. Pitais ehka harrastaa vahan enemman. Nyt on tosin kirja luettu enka tieda mita lukisin seuraavaks. Mulla on The Fatal Eggs & Soviet Satire kokoelma kesken, mut oon vahan jamahtanyt eika se oikeen maistu talla hetkella. Tan viikon lopulla meilla pitais luultavasti kuitenki olla netti ja tv taas. Robertin bonukset tulee keskiviikkoiltana niin saa maksettua pois naita laskuja ja palata taas elavien kirjoille. On kait se hieman surullista etta tuntuu silta etta ilman nettia ei oo enaa ihmisten ilmoilla, vaikka ennen se oli niin etta ihmisten ilmoille paastiin lahtemalla ovesta ulos. Nykyaan se on niin etta ei tieda mita tyypeille kuuluu kun niista ei kuule joka paiva netin valityksella. Kotona on hieman yksinaista ilman nettia, mutta en ma ala soittelemaan kenellekkaan. Ma tykkaan puhua puhelimessa, mutta kukaan muu ei :/ Paitsi veli. Sen kanssa soitellaan joskus ja puhutaan pitkaan.

Okei. Nyt tuntuu etta oon rupatellut tassa vaikka mita yhteenkuulumatonta ja pissahata alkaa painaa. Haluaisin kattoo tumblria viela ennen kun lahden mut en tieda kehtaanko. Jos ainaki viestit kattoisin ennen kun pistan pillit pussiin. Heippa nyt sitten, ties millon kirjottelen taas. Kiva kuitenkin nahda etta taalla kay lukijoita ahkerasti. Ehka se helpottaa kun en himopostaa niin tulee kaikki tekstit luettua :D Ja kiva kun ihmiset jaksaa vielakin kommentoida vaikka saattaakin kestaa ennen kun saan vastattua niihin :) Kiitos kun jaksatta pyoria taalla viela! Ensi kertaan siis.

Thursday, November 26, 2015

Hej fran Kalkonlandet.

Nyt on juhlapaivalliset tungettu naamariin ja anoppila nukkuu ja lapsetki on hiljaa. Robert yrittaa korjata aitinsa konetta ja ma oottelen etta meidan vaatteet on kuivunu. huomenna tai ylihuomenna toita. Pitais rimpautella (tai viestittaa kun kerran tassa wifittelen) pomolle. olin Humane Societylla hommissa maanantaina. loysin taas meille koiran taas, as usual :D ja sit siella oli pentu jonka kans leikein. ja sit rapsuttelin kaikkia koiria. tiistaina sit oliki Project Wildlife vuorossa. opein syottamaan meri lintuja putkella!! oli ihan alyttoman siistia :D mulle on alettu lykkaamaan noita merilintuhommia siella mika on suuri kunnia silla se meinaa sita etta muhun luotetaan ja etta etenen siella :) pari pikkusorsaa piti syottaa letkulla ja ne sahisi! myos lokki kaipaili ruokaa letkulla ja sit joku jonka nimee en ala nyt puhelimella blogittaessani selvittamaan. oli tosi mukava paiva Project Wildlife'lla ja paatin etta meen ens viikolla uudestaan. eilen pelattiin triviaa ja sattu olemaan yhden kaverin 35 vuotis synttarit. Se toi kaikkia herkkuja baariin ja sit yks tuttu soitti levyja trivian jalkeen! oli ihan kivaa, mut piti lahtee aikasin koska Robertin piti aamulla toihin tanaan. soittaispa kaveri levyja munki synttareilla. mut sillehan voi puhua asiasta! Joo'o. nyt liityn Robertin seuraan kattoon videoita koneelta ja juon liikaa limpparia. ei sentaan kaljaa talla kertaa :D hellurei.

Sunday, November 22, 2015

Aktiviteetteja.

No nyt kavi nain etta oonki tanaankin toissa! Mut tosin vaan viis tuntia. Omistaja lahti jonnekki. Miksei kuuteen asti, kysyn tassa vaan. Ku pulju menee kuudelta kiinni sunnuntaisin, nii miks viiteen? En tiia. Voihan olla etta se laittaa viestia jossain vaiheessa ja sanoo ettei jaksakkaan tulla takas ja etta ma saan laittaa pillit pussiin talta paivalta ihan ite. "Pillit pussiin" on muuten ihan huippu sanonta. En oo ennen kayttany kyseista sanontaa :D

Buukkasin itelleni jos toistakin aktiviteettia talle viikolle. Tekemista siis riittaa. Ei tarvi kotona ruikuttaa kun ei oo tekemista. Meen huomenna pitkasta aikaa Humane Societylle hommiin kuudeks tunniks ja tiistaina sitte Project Wildlifelle kuudeks tunniks! Ja sit on keskiviikkona taas Robertilla vapaapaiva ja mennaan kattoon Fargoa kavereille ja triviaan. Torstai onki se Thanksgiving, niinku tossa eilen mainitsinkin. Robert soitti aidilleen eilen, ilmeisesti meen sinne joskus iltapaivalla selittelyista huolimatta. Robert tulee suoraan toista sinne. Silla on siis aikasempi vuoro, koska niitten putiikki menee kiinni aikasemmin juhlapyhan takia. Perjantaille ei oo mitaan ohjelmaa kylla, mutta ei kait sita joka paivalle tarvikkaan, vai mita? Tosin alkaa nuo koti-illat vahan kyllastyttaa kun ei voi edes oikeen valita etta mita kattoo. Ilman nettia ei voi laittaa Netflixista jotain pyorimaan tai streamata mita huvittaa, eli vaihtoehdot on etta kattoo mita tv:sta sattuu tulemaan tai sitte joutuu tyytymaan omaan DVD tarjontaan.

En ottanu mitaan evasta mukaan koska kotona on melko tyhjaa silla saralla ja muutenki, aattelin et kait viis tuntia nyt menee ilman mitaan syomisiaki, mutta taalla tuoksuu ruoka ja nyt alkaa oleen vahan nalka :/ Mut en tiia viittinko menna hakeen mitaan koska mun pitaa menna kauppaan kotimatkalla ja mulla on vaan 40 dollaria mukana ja tarviin bussirahaa talle paivalle, huomiselle ja tiistaille. YHYYYY. Pitaa varmaan vaan power through. Meilla on kylla puuroa taalla tiskin takana, etta jos keitan vetta niin saan itelleni vahan puuroa! Sehan on jotain.

Nyt ajattelin tuttuun tapaani lukea kaikkea surullista/ahdistavaa/jarkyttavaa wikipediasta. Tanaan kierroksessa on Aleksandr Litvinenkon myrkytys vuonna 2006. Muistan etta siita oli lehdissa ja radiossa koko ajan jotain juttua. Katoin tasta jonku investigation homman yks paiva kun se tuli tv:sta ja muistin miten big deal taa oli. Jannaa!

Saturday, November 21, 2015

Ey Yo Captain Jack!

No mika ettei.

Onpa kiva etta taalla porraa lukijoita vaikka itse blogitar onkin kadoksissa most of the time :D Oon toissa tanaan, niin siksi taalla. Oon tosin kaynny pari kertaa netissa viikon aikana, tosin puhelimella vaan niin en oo viittiny kirjotella tai edes lukea kenenkaan blogeja kun nyt vasta kun oon oikeen koneella. Tahan mennessa ollu tosi tuottoisa tyopaiva, jo seitteman kauppaa tehty, ja kello on vasta 3! Ulkona on myos yli 30 astetta lamminta, ja mulla on kuuuuuuma taalla putiikissa. Taa tuuletin kun ei hirveesti auta. Aurinkoki paistaa ihan tahan mun paalle. Ja mulla on tietenki sukkahousut jalassa enka viitti nyt alkaa ottaan niita pois paalta taalla tiskin takana koska nykyaan tossa on tollanen rako etta tanne taakse nakyy ikkunasta -__- Ennen ois voinnukki ottaa sukaboxunat pois paalta, ja oonkin.

Mitas muuta? Ei oo oikeen tapahtunu mitaan jannaa taaskaan. Samaa. Fargo keskiviikkosin. Jne. Ens torstaina on Thanksgiving. Robert on toissa, ja sen vanhemmat alkaa tietenki vinkumaan sita etten oo menossa sinne sillavalin kun Robert on toissa. Mut kun musta se ei oo millaan tavalla reilua etta syon kuumaa ruokaa sen perheen kans sillavalin kun se on toissa ja sit se saa pelkat jamat eika kukaan istu poytaan sen kans koska muut on jo syonny. Musta sellanen on ihan hanurista. Ma en tajua miksei ne voi ikina oottaa, vaikka ne tietaa joka vuosi etta Robert on toissa Thanksgiving'ina. Ne tietty aattelee etta istun masentuneena yksin kotona, mutta mahan en ole kasvanut kodissa missa vietetaan kyseista juhlapaivaa niin etta se on yks torstai siina missa muutkin :D Ainoa ero on ettei valttamatta paase kaljalle koska moni paikka on kiinni :'((( No ei vaan. Ei oo nyt hetkeen ollu mitaan kaljalle meno suunnitelmia koska rahat on vahissa ja maki saan nyt pelkastaan 80 viikossa ku nyt oonki vaan paivan viikossa toissa, mika hieman vituttaa, mut ei varmaan kannata mukista. Pistaa jemmaan joka viikko kaheksankymppia niin siinahan on ihan kivasti rahaa. Vituttaa vaan kun sita oli yhessa vaiheessa enemman. Sano kylla et joulun aikaan sais olla enemman toissa, et sehan ois ihan helvetin hyva homa :D Oon tassa napyttelyiltani myynny ihan hirveena kaikkee, etta toivottavasti omistaja nakee miten hyvin oon homman hoitanu tanaan ;D

Meilla on yks joulusukka jo laitettu roikkumaan. Ollaan jopa mietitty jos taytettais ne sukat. Oon keksiny jo pari pikkulahjaa Robertin sukkaa varten! Esim. kymppi Belching Beaveriin, lempikarkkeja, viis dollaria Jack In The Boxiin, minipullo lempi viskia, jne. Kaikkee tollasta kivaa! Sellaseen nyt kuitenki on varaa. Robertilla tulee bonukset kohta, saadaan maksettua kaikki myohassa olevat laskut ja ehka meilla on sit netti kotona ja kannykatki pelaa.

Katoinpa ensimmaista kertaa melkeen kahteen viikkoon Salkkarit! Olin vahan pihalla. Jessica tosin selitti tapahtumat. Ei ollu kylla ku aika yksinkertanen selitys etta "se teki niin ja taa teki nain" ja silla selvis sit miks asiat oli niinkun oli tassa jaksossa :D Ei oo kylla kauheen vaikee paasta takas karryille kun on kyseessa Salatut Elamat :P Vois varmaan olla kattomatta kokonaisen vuoden ja silti paasta karryille.

En nyt turise tassa sen enempaa. Ai joo muuten, rottien taiongelma on ratkaistu! Keskiviikkona haettiin tailaaketta :) Nyt kelpaa lasten taas olla! <3 En oo kauheesti nahny niitten rapsuttelevan, mutta niita munia on viela niitten turkissa. Mut nekin irtoaa kohta, onneks! Mun kasi on ihan raadeltu koska Fester ei tykanny kylvyssa kaynnista :P Mut niin. Et jotain hyvaa sentaan valilla :D

Morjens.

Saturday, November 14, 2015

Paska reissu, mut tulipahan tehtya.

Oon nyt 2 kertaa kirjottanu mun epaonnistuneesta wifireissusta kahvilaan ja miten paadyin bisselle yksin ja miten taalla on beer week menossa ja the Vandals ja Descendents soi!!  mut taa puhelin on ihan hanurista etta tassa on tama wifi blogitus talla kertaa. taa puhelin imee munaa helvetissa.

Friday, November 13, 2015

Terveisia hiljaisuuden keskelta!

Heipa hei. Veckans bejb saa nyt jaada tauolle koska en jaksa/viitsi toissa alkaa googlaileen toisten larveja jne. Ja jos en saa sita laitettua samana paivana joka viikko niin mua alkaa vituttaa koko homma :D

Paska viikko. Yks tyopaiva koko viikolla. En tiia miks. Ja nyt kuulostaa silta etta ens viikollekki on vaan yks paiva. Haluaisin kysya et miks ihmeessa. Mietin etta oonkohan nyt tehny jotain vaaraa tms? Just viime viikolla hehkutettiin sita etta omistajat tykkaa musta tosi paljon. Pitaa varmaan vaan mainostaa sita etta oon vapaa koko ajan ja valmis toihin koska vaan. Tahan mennessa oon kylla tehny sen melko selvaks. Mut voihan olla et tulee toinenki tyo keikka. Eihan sita voi tietaa viela. Kerroin etta kaikki paivat kay paitsi keskiviikko, mut jos keskiviikko on paiva millon se ei haluu olla taalla niin sekin kay!

Mitas muuta? Ei oo vielakaan nettia tai puhelinpalveluja kotona, muuta ku se kotipuhelin. Ollaan keskiviikkosin menty kavereille kattoon Fargoa. Perjantaisin (jos oon toissa) Robert tulee mun kans hengaan toihin ennen omia toitaan ja katotaan uusin Heroes. Itseasiassa Robert lahti just ite toihin.

Rotilla on vielaki taiongelma, mutta nyt kun on taas rahaa niin ajattelin hakea niille meidan hoitajalta sita laaketta. Pitaa laittaa sille sahkopostia tanaan.

Eipa tassa oo oikeen mitaan muuta kerrottavaa. Joka viikko on aika samanlainen. Telkkaa...triviaa...toita. Rottahommia. Jne. Katottiin vihdoin se Inside Out. Se oli ihan hauska. Et sellasta. En oo kattonu Salkkareita viikkoon :/ Kun en oo ollu toissa. Eika mulla oo kuulokkeita niin en sit viitti menna kattoon niita mihinkaan kuppilaankaan. Hoh. Unohin melkeen koko sarjan, haha.

Ralph'sissa myydaan nykyaan niita hyvia "kanan" paloja mita ostin aina Ruotsissa. Tama tekee mut hyvin iloiseksi :D Tein "kana" Alfredoa eilen. Et sellasta.

Ei tassa nyt muuta. Elama on vahan tylsaa :D Pitais keksia jotain jannitysta elamaan :P Tosin tiistaina tayttaa mun kaveri 21, JESSSS :D Paasen vihdoin sen kans kaljalle :D Ettei tarvi aina istua meilla tai niilla ja mun ei tarvi enaa hakea kaljoja :P Ja sen synttarit on varmaan kivat. Jotain kivaa valilla. Kaikki tuntuu niiiiiiiiiiiiiiiiiiin samanlaiselta koko ajan.

Etta elossa ollaan. Mikaan ei oo muuttunu. Paitsi etta oon hitusen rumempi koska trimmasin kulmakarvat huonosti, leikkasin otsatukan liian lyhyeks (niin nyt nakyy sit huonot kulmakarvat jotka on vaikee tayttaa) ja mun hiukset on huonot koska en oo jaksanu selvittaa takkuja niin ne on aina rumasti ponnarilla, joka paljastaa juurikasvun koska ei oo ollu varaa varjata hiuksia :D Ja sit naa alkaa nayttaan enemman ruskeilta -__-  Mut ei nyt jaksa miettia moisia. Hellurei vaan. Ensi kertaan. Ties millon se on.

Tuesday, November 3, 2015

Veckans bejb #15.



Brigitte Bardot. Ei tahan tarvi sanoa mitaan muuta!

Monday, November 2, 2015

Paarogroijte.

No voihan perseen vituke. Meilla ei nyt sitten puhelinpalvelujen lisaks ole nettia kotona :D Tosin kotipuhelin ja tv pelaa viela, ou jee! Etta blogissa tulee olemaan hieman hiljasta! Fargoaki pitaa menna keskiviikkona kaverin luo kattoon, mut ei se mitaan, kun nekin on suuria faneja :D  Oon toissa nyt niin pelaa naa nettihommat. Et sellasta. Oli vahan tylsa Halloween. Ei tehty mitaan. Kotona oltiin, juotiin pari kaljaa. Eli ei mitaan uutta. Virtsiskin meni ohi heti kun loppu antibiotit. Siistii. Huomennakin toita. Oon jo myynny 60 dollarin edesta tavaraa, mut veikkaan et se oliki paivan saldo siina :P Yritan myyda ihan hirveena kaikkee heti jos joku tulee tanne! Saadaan halvemmalla rotille sita kirppulaakeeta rottahoitajalta! Silla sattuu olemaan sita. Ihan vitun hienoo, koska se maksais se lekurinreissu niin kauheesti. Huh! Ei tassa nyt sit oikeen muuta. Elossa ollaan. Nyt katon Salkkarit kun kerran pystyn :D Ruokaki maistuis nyt.