Out of control!

Nyt kuulkaa. Käy liian jännittäväks nämä kotiolot jopa.

Taisin mainita että me otettiin kiinni hiiri täällä kotona ja käytiin viemässä se kahden mailin päähän suositusten mukaan. Mulle jäi kuitenki sellanen olo että pitäis laittaa ne loukut vielä kerran, varmuuden vuoks. 

Eilen olin menossa täyttämään vesipulloa ennen nukkumaanmenoa, ja kyllä. Hiiri oli keittiössä. Sovittiin että laitetaan tänä iltana loukut. Paitsi että jouduinki laittamaan ne heti aamusta. Robert lähti töihin ennen mua ja menin takas sänkyyn. Olin tunnin vielä meinannu torkkua. Kuulin makuuhuoneen laittialla rapinaa ja liikettä ja pakkohan se oli sitte nousta sängystä ja tutkia asiaa. Kun rapina taas alko, näin tietokonepöydän alla tämän rohkean hiiren. Ei tietoa mihin hiiri siitä jatko matkaa mutta toivon todellaki ettei meiän likapyykkivuoren sekaan vaatekaappiin sillä tarkotus on purkaa se vuori tänään. Ois ikävä tulla hiiren puremaks (tosin omalla kohdalla pitäis jäykkäkouristusrokote olla vielä ihan kunnossa, Robertilla ei.) Loukut siis meni makuuhuoneeseen tällä kertaa. Töistä tullessani tarkastin loukut eikä niihin ollu ilmestyny hiirtä. Vaihoin niitten paikkoja siis. En tiiä oliko se hyvä vai huono asia. Yks jäi makuuhuoneeseen ja toinen keittiön nurkkaan missä eilen näin kyseisen hiiren. Samassa kohassa jäi edellinenki hiiri loukkuun. 

Tää koko päivä on ollu jotenki surkea. Maailman pisin lyhyt työvuoro tänään. En tajua miten kolme ja puoli tuntia ku on kova kiire voi kulua niin hitaasti. Väsyttääki ihan kamalasti. Joka päivähän sitä toisaalta väsyttää. 

Toivotaan nyt että tämä hiiritarina päättyis nyt tähän. En jaksa enää tällasia yllätyksiä. Psykologi neuvo muistamaan sellasia asioita mitä voi oikeasti hallita. Nyt tosin tuntuu että oon menettäny hallinnan omasta kodista ku tänne tunkeutuu hiiriä. Se ei tunnu hyvältä kun on jo muutenki sellanen olo että tunnu hallitsevansa yhtään mitään.

It stinks.

San Diegossa lemuaa tänään. Eikä oo tämän kevään/kesän ensimmäinen kerta; toukokuussa kukki joka levä jonka haju levis koko kaupungin ylle. Ulos astuessa, naamarista huolimatta, lehahti sieraimiin aivan uskomaton viemärin haju. Raportteja hajusta tuli ympäri San Diegon lääniä. Tänään ei onneks haise viemäri. Tosin ei tämääkään haju oo mikään hyvä sellanen; laivaston satamassa palaa iso alus. On eilisestä asti palanut. Tänä aamuna menin laittamaan ikkunoita kiinni ennen töihin lähtöä ja se palaneen kumin ja kemikaalien haju oli älyttömän vahva. Ihan kun joku olis tuossa pihalla polttanu kumia tms. Monien astmaa ilmeisesti haitannut tämä, me ei onneks huomattu mitään muuta kun vasta kun menin ikkunoita sulkemaan. Taivas oli sakean näkönen vaikka säätiedotteessa lupailtiin kirkasta taivasta. On tämä vuosi kyllä yks viemärin hajunen vuosi.


Meillä on tällä hetkellä pulaa kolikoista. Ei oo varmaankaan pelkästään paikallinen ongelma. Kaupoista ei voi hakea 25 centin kolikoita pyykkiä varten. Robert kysy töistään, sit vielä meiän Vonsista ja vihdoinki kioskilta. Kioskilta osattiin kertoa että pankit ei lähetä kolikoita kauppoihin yms tällä hetkellä. Käsin joutuu pestä oman vessan lavuaarissa mikä on todella ärsyttävää. Jos pyykkituvassa ois käsinpesumahdollisuudet niin ei vituttais. Mutta nyt joutuu vessassa pestä, heittää kassiin ja harpoa tuonne pyykkituvalle missä on naru pihalla minne laittaa kuivumaan.


San Diego meni kiinni taas tänään. Salongit, kuntosalit ja ravintolat jotka ei voi tarjoilla ulkotiloissa. Oli jo aikaki. Noiden ei ois pitäny olla vielä auki. Robertin sisko kerto että niitten vanhemmat oli taas alkanu käydä kirkossa. Nyt meni kirkot taas kiinni. Ihan hyvä niin. Ne on molemmat 70+ ja Robertin äitillä paha astma. Meillä joutuu varmaan vielä ens vuonnaki kulkea naamarit päällä ja mihinkään ei voi mennä. Kunpa ois voinnu matkustaa äidin ja isän luo pariks kuukaudeks. Viettää kahden viikon karanteeni niitten kellarissa. Siellä olis kaikki mitä tarvii. Sit oltais loput ajasta voitu hengailla jne. Tosin raha asiat tietenki ois vähän askarruttanu. Mutta täällä ollaan. Huoh. Tällasta tänään. Onneks keskiviikkona on aika psykologille ja kolme vapaapäivää.

That could be enough.

No terve.

Aikaa on hieman vierahtany edellisesta postauksesta. Tallasta tama korona arki nyt sitte on ilmeisesti. No ei ees. En vaan ikina oo taalla makuuhuoneessa missa tama kone on, ja vaikka puhelimella voiki napparasti laittaa kaikki pilkut oikeittein kirjainten ylle, niin ei vaan ikina oikeen huvita napytella silla foonilla niita juttuja VAIKKA se luuri onki uusinta mallia tms (jos joku muistaa niin hankittiin kriisin alkuvaiheilla, varmaan joskus huhtikuussa siis ihan kannykat ja liittymat.)


Eipa tassa nyt oo kylla oikeen mitaan tapahtunu. Yhen kerran oon tassa yhta kaveria kerenny naha ja seki kavi talleen etta se tuli moikkaamaan mua toihin, eli meian terassille missa voi turvallisesti jutella asiakkaille (oon tasta tyomuodostakin jo varmasti kertonu useamman kerran) ja sit kun paasin toista, mentiin istumaan tyopaikan taakse, eli kujalle ja siellaki istuttiin yli 2 metria toisistamme, naamarit paalla. Siina ei ollu mitaan kauheen ahistavaa, joskus jos joutuu jaada rupattelemaan terassilla asiakkaan kans nii se on ihan sama asia. Kiva silti etta sai naha livena henkiloa. Ollaan saman henkilon kans juteltu paljo puhelimessa viimeset pari kuukautta. Just toissapaivana juteltiin puhelimessa ehka kaks tuntia. Han on Kanadalainen ja han on hyvin tarkea ihminen.


Tassa ollaan tilailtu aika paljo ruokaa vapaapaivina kotiinkuljetuksella. Ennen ei hirveesti harrasteltu sellasta. Ennen kylla tosin sit kaytiin jossain. Nyt ei viitti. Kotiinkuljetuksessa kivaa on se, etta ollaan vahan laajennettu tasta North Parkista ja kokeiltu uusia paikkoja sen myota. Haluan tasta teha jonku erillisen jutun, vaikkei se ehka oo super kiinnostavaa teille muille ketka ei taalla asu :D Mutta muistan joskus linkittaneenni jonku meian baari/ravintolakierroksen ja tyypit klikkaili linkkeja joten siis ehka te ootte niinkun ma ja tykkaatte lukea ruokalistoja paikoista johon ette ehka valttamatta ikina mee :D (katon jatkuvasti Helsinkilaisia yms ruokalistoja vaikken oo menossa niihin, mutta JOS joskus meniski!)


SHEIVASIN PAANI. Sellanen iso juttu. Ei oo kylla kauheen iso, oon joskus 8 vuotta sitte sheivannu viimeks etta on kokeiltu aiemmin. Tama koronahomma oli just hyva syy sheivaamiseen. Oottelen etta nama tasta vahan kasvaa niin saa laittaa jotain variaki oikeen. Talla hetkella se varjaaminen ois sellasta paanahan varjaamista. Ei kovin hyva look siis.


Janna juttu on etta alussa juteltiin tosi usein Robertin aitin kans, mutta nyt se on yhta vahaista ku ennenki. Mun vanhempien kans tosin juttelen paljo tiheampaan tahtiin kun ennen. Se on musta tosi kiva juttu. Ihan hyvin siis parjas kylla sellasella sillontallon menollaki, mutta viihdyn sen asian kans etta me jutellaan enemman. Nyt eilenki oli niin hauskat jutut ja tulihan siina vakaviakin puhuttua. Aitin kans paiviteltiin sita kun pieru menekeeki huulten valiin. Tallasta.


Robertin isa oli napannu pihalta rukoilijasirkan. Robertin sisko toi sen tohon meian ovelle. Robertin siskon entinen mies oli myos yhtena iltana ilmestyny ja kuristanu sita. Eiko se mies voi jo tipahtaa jonnekki rotkoon ikuisiks ajoiks? No se sirkka nyt kuitenki sitte jai tanne meille lemmikiks. KERRANKI SAIN TAHTONI LAPI ja silla on suomalainen nimi. TAPANI. Tai ihan vaan Tapsa. (Se on mun vaarin nimi :D) Tapsa tosin taitaa olla naaras. Tapsa ei oo tenodera sinensis niinkun meidan edelliset sirkat. Veikkaan etta se on mantis religiosa.


Niin ja sit ehka kaikista tarkein kuitenki, jos nyt korona arjesta puhutaan; otin yhteytta psykologiin. Nama viimeset kuukaudet on ollut erityisen vaiketa, varmasti monelle (siis talla asuvalle ainaki, Suomessahan nyt on vahan eri meininki.) Mutta vaikka monet naista tunteista on entuudestaan tuttuja, en osaa yksin selvitella niita vaikka kuinka oonkin yrittanyt. Se etta yhtakkia siivoan aktiivisesti, harrastan saannollisesti liikuntaa tms ei tunnu tekevan minkaanlaista muutosta olotilaan vaikka tallasilla muka "voi paremmin." Niinpa viime viikolla ammattilaisen kanssa aloteltiin ja keskiviikkona jutellaankin jo toisen kerran.


Ja olihan tuolla maailman ihanimmalla tukihenkiloaviomiehella synttarit keskiviikkona. Han on jo 37. Apua. Kohta se on 40 ja ehka sitte me ollaan jo oikeesti aikuisia.