No oho, on vahan kestanyt kirjottaa kyseisesta reissusta! En oo vaan kerennyt kun Robertilla on ollu kaikenlaisia erikoisia tyoaikoja ja mullakin on ollut yllattavan paljon menoa. Mutta tassa olisi nyt kuitenkin pieni wrap up yhdesta mukavasta keskiviikosta.
Eli lahdettiin kolmestaan, mina, Robert ja yks meidan ystava Los Angelesiin paivaksi. Meilta menee ehka joku 2 tuntia ajaa sinne, eli aika lahella ollaan. Ensimmaisena kohteena meilla oli La Brean tervahaudat. La Brean tervahaudoilta on siis vedetty useampi jaakauden aikana elaneen elaimen luuranko, ja siella on pari viela tanakin paivana aktiivisena olevaa tervahautaa. Tervahaudat olivat siis sellaisessa isossa puistossa ja puistossa oli myos museo, jonne kyseiset luurangot viedaan naytille ja tutkittavaksi. Esilla oli sapelihammaskissoja (luit oikein; kissa, ei tiikeri. Museossa opittiin etta tiikeri ei ole oikea nimike naille elaimille), hirviosusia (pakko katsoa naita nimia wikipediasta, koska en oo koskaan kuullukkaan naita Suomeks :D), tylppakuonokarhuja, esiaikaisia hevosia, mammutteja ja mastodontteja (ja kolumbianmammutit ovat jotain aivan jarkyttavan isoa!) ja pari muutakin isoa elainta. Kaikista "pelottavin" mun mielesta on ehka Megatherium, eli jattimainen laiskiainen. Ne oli sellasia karhunkokosia laiskiaisia. Voitte varmaan kuvitella. Olin aivan innoissani kun paasin vihdoinkin kaymaan kyseisessa museossa. Mua on aina kiinnostanut elaimet ja miten eri elainlajit ovat kehittyneet aikojen myota, ja myos luut ja raajat ja niiden funktiot eri elaimissa. Ehka se on se syy minkatakia pyrin elainhoitajan hommiin. Muutenkin luut ovat sellainen asia mika kiehtoo. Oon vahan kade niille ketka niita kerailee!
Tassa vahan kuvia Page museosta:
Museon jalkeen huristeltiin Sunset Boulevardille. Oltiin paatetty syoda Rainbow'ssa. On jotenkin siistia etta kaikki nuo ikooniset paikat on vielakin pystyssa; Whiskey A Go Go, Rainbow, Roxy, Viper Room... Key Club ilmeisesti meni kiinni, koska jotain tosi douchen nakosta paikkaa siita oltiin tekemassa kun kaveltiin siita ohi. Rainbow oli jotenkin upee. Naki heti ettei kyseiselle paikalle olla tehty minkaanlaista entisointia, vaan paikan historia on sailynyt. Kun kavin ylakerrassa etsimassa vessaa, pystyin kuvitella kuinka takkuhiuksiset groupietytot polttivat tupakkaa ylakerran kaytavissa sillavalin kun klubissa soi rock n roll. Seinilla oli kuvia jotka muistuttivat menneista ajoista. Paikan omistaja oli siella, ja kuulemma mielellaan vastaa asiakkaiden kysymyksiin paikkaa koskien, mutta ei koskaan saatu mahdollisuutta kysya mitaan. John Belushi syo viimeisen ateriansa taalla, pyodassa numero 16, ja oltaisiin haluttu tietaa etta mika poyta oli numero 16. Meidan poydan ylapuolella oli kuva Lita Fordin pyllysta. Bonuksena oli tietysti se, etta ruoka oli hyvaa! Pitihan sita nyt yks kalja juoda kans, oltiinhan me sentaan Rainbow'ssa!
Kun mahat oli vihdoin taynna, kruisailtiin pitkin Sunset Boulevardia, ja tuli pari hyvinkin tuttua paikkaa vastaan, kun onhan sita tullut kaytya pari kertaa aikasemmin, ja muutenkin naita paikkoja nakee aina tv:sta. Oli jotenki kiva ajaa niinkin pitkaa ja kuuluisaa katua pitkin. Koska me kolme ollaan vinyylinortteja, niin paadyttiin Amoeba Music-levykauppaan. Jos nyt oon kuullut ihan oikein niin se on Pohjoisamerikan isoin levyliike, ja niilla on kolme liiketta. Tama Hollywoodin liike nyt ainakin oli isoin levykauppa missa oon itse kaynnyt. Se oli nyt ehka enemmankin levyjen supermarket. Ei meinattu ensin edes loytaa mitaan, mutta lopulta Robert sai mukaan Dictatorsin Bloodbrothers lp:n ja ma loysin vihdoinkin Jawbreakeria lp:na. Albumi nimelta Unfun. Oltaisiin voitu kierrella tata levyjen supermarkettia varmaan tuntikausia mutta kukaan meista ei oikeen jaksanut, niin lahdettiin pois. Tarkotus oli kayda viela Walk of Fame'lla, ksoka meidan ystava ja kuski ei ollut koskaan kaynnyt. Robertin kanssa ollaan kayty kerran. Ikava kylla, parkkipaikkoja oli tosi vaikea loytaa, ja kaikki maksulliset paikat oli 10 dollaria, eika ketaan huvittanut maksaa niin paljon. Muutenkin kello oli jo 8 illalla, ja haluttiin paasta kotiin ihmisten ajoissa, joten pitkan parkkipaikanetsinnan jalkeen paatettiin lahtea ajamaan kotiinpain. Onneksi L.A on niin lahella, etta uutta reissua sinne voi jo suunnitella! Oli erittain mukava paiva!
Sellaista siis Losista.
Museon jalkeen huristeltiin Sunset Boulevardille. Oltiin paatetty syoda Rainbow'ssa. On jotenkin siistia etta kaikki nuo ikooniset paikat on vielakin pystyssa; Whiskey A Go Go, Rainbow, Roxy, Viper Room... Key Club ilmeisesti meni kiinni, koska jotain tosi douchen nakosta paikkaa siita oltiin tekemassa kun kaveltiin siita ohi. Rainbow oli jotenkin upee. Naki heti ettei kyseiselle paikalle olla tehty minkaanlaista entisointia, vaan paikan historia on sailynyt. Kun kavin ylakerrassa etsimassa vessaa, pystyin kuvitella kuinka takkuhiuksiset groupietytot polttivat tupakkaa ylakerran kaytavissa sillavalin kun klubissa soi rock n roll. Seinilla oli kuvia jotka muistuttivat menneista ajoista. Paikan omistaja oli siella, ja kuulemma mielellaan vastaa asiakkaiden kysymyksiin paikkaa koskien, mutta ei koskaan saatu mahdollisuutta kysya mitaan. John Belushi syo viimeisen ateriansa taalla, pyodassa numero 16, ja oltaisiin haluttu tietaa etta mika poyta oli numero 16. Meidan poydan ylapuolella oli kuva Lita Fordin pyllysta. Bonuksena oli tietysti se, etta ruoka oli hyvaa! Pitihan sita nyt yks kalja juoda kans, oltiinhan me sentaan Rainbow'ssa!
Kun mahat oli vihdoin taynna, kruisailtiin pitkin Sunset Boulevardia, ja tuli pari hyvinkin tuttua paikkaa vastaan, kun onhan sita tullut kaytya pari kertaa aikasemmin, ja muutenkin naita paikkoja nakee aina tv:sta. Oli jotenki kiva ajaa niinkin pitkaa ja kuuluisaa katua pitkin. Koska me kolme ollaan vinyylinortteja, niin paadyttiin Amoeba Music-levykauppaan. Jos nyt oon kuullut ihan oikein niin se on Pohjoisamerikan isoin levyliike, ja niilla on kolme liiketta. Tama Hollywoodin liike nyt ainakin oli isoin levykauppa missa oon itse kaynnyt. Se oli nyt ehka enemmankin levyjen supermarket. Ei meinattu ensin edes loytaa mitaan, mutta lopulta Robert sai mukaan Dictatorsin Bloodbrothers lp:n ja ma loysin vihdoinkin Jawbreakeria lp:na. Albumi nimelta Unfun. Oltaisiin voitu kierrella tata levyjen supermarkettia varmaan tuntikausia mutta kukaan meista ei oikeen jaksanut, niin lahdettiin pois. Tarkotus oli kayda viela Walk of Fame'lla, ksoka meidan ystava ja kuski ei ollut koskaan kaynnyt. Robertin kanssa ollaan kayty kerran. Ikava kylla, parkkipaikkoja oli tosi vaikea loytaa, ja kaikki maksulliset paikat oli 10 dollaria, eika ketaan huvittanut maksaa niin paljon. Muutenkin kello oli jo 8 illalla, ja haluttiin paasta kotiin ihmisten ajoissa, joten pitkan parkkipaikanetsinnan jalkeen paatettiin lahtea ajamaan kotiinpain. Onneksi L.A on niin lahella, etta uutta reissua sinne voi jo suunnitella! Oli erittain mukava paiva!
Sellaista siis Losista.
No comments:
Post a Comment