Wednesday, March 5, 2014

Hiljaista viikkoa.

Taalla onkin ollut vahan hiljaista. Ei ole oikeen tapahtunut mitaan sen erikoisempaa, ollaan pidetty matalaa profiilia! Joskus on ihan mukava vaan istuskella kotona ja sellaista. Ollaan hankittu xboxille Who Wants To Be A Millionaire? peli, joten sen kanssa kuluu illat! Sunnuntaina tosin oli vahan sellanen repaseva ilta, kun tuli juotua vahan liian monta kaljaa ehka ja valvottiin ihan liian myohaan. Mutta kivaa oli! Kun olin kahdeksannella luokalla, kavin karatessa, ja siella me lammiteltiin yleensa painimalla. Opetin sitten Robertille nama saannot, ja kun siina kerran oltiin otettu vahan (tai vahan enemman) kaljaa, niin tuntui se sitten hyvalta idealta ottaa vahan matsia :D Hauskaa oli kylla, vaikka menikin myohaan ja meilla on molemmilla viela tanaankin reisilihakset kipeina. Eilen kumpikin valitteli joka kerta kun piti nousta sohvalta tai istua alas, kun sattui viela. Robertilla on polvet ihan raakana, ja mulla on mustelma kasivarressa ja rinnassa. Juu juu, nyt joku ajattelee etta voi kamala, ja etta taalla on kauheat domestic violence meiningit. No ei, kylla tama oli ihan consensual, etta oli ihan lupa molemminpuolin painia ihan kunnolla! Eihan siina nyt ole mitaan jarkea edes yrittaa koko lajia jos ei saa vahan ottaa kiinni. Sitapaitsi oli mielenkiintoista nahda etta miten tuo nainen vs. mies homma oikeen menee, varsinkin kun mulla on aikaisempaa kokemusta tasta. Siina kavikin sitten niin etta mulla on parempi tama saarien lihasryhma ja miehelle tietysti sitten kasivarret! Oli tiukkaa settia! Muttei kylla ihan heti tee mieli yrittaa uudestaan :D (Huomaa ettei me harrasteta liikuntaa kovin usein!) Edes sita useamman kaljan juontia....Mutta toisaalta, sitten maanantaina kaytiin parilla. Ei me kylla otettu kun kaksi kaljaa. Kaytiin ensin Toronadossa, kun siella oli paikallisten panimoiden paiva, ja kaikki paikalliset oluet oli 3 dollaria. Maistoin Modern Timesin Fortunate Islands pale alea, ja tykkasin siita tosi paljon. Modern Times avaa kohta panimobaarin tanne meidan alueelle. Se onkin sitten jo...hm...neljas panimobaari tassa lahella? Viides jopa? En tieda, mutta useampiahan noita on! En valita! Tervetuloa naapurustoon, sanon mina! Sitten siita kipaistiin viela tuonna pelihallibaariin, Robert voitti taas mulle pehmolelun. Alkaa tuo Robertin voittamat pehmolelut-kokoelma olemaan aika iso. Pelattiin pari pelia ja juotiin yhdet kaljat. Join Latitude 33:n Vanilla's Porter. Aivan mahtava porteri. Jos tykkaat portereista ja vanilija mausta, niin suosittelen. Ihanan pehmea. Sielta sitten mentiin hakemaan ruokaa. Kaytiin burritoilla (nyt on Suomalaiset hamillaan; mika on burrito? No, se on se ruoka mita te, typerasti kylla, kutsutte TORTILLOIKSI. Ottakaa opiksenne ja muistakaa etta TORTILLA on se LAPYSKA mihin ne taytteet rullataan :D pelkkaa tortillaa siella tuskin syodaan? Tykkaan aina huomauttaa tasta kavereille, ja sanoa etta "ne tortillat maistuis varmaan paremmalle jos siella ois jotain taytettakin :D)ja aaaahhh. Burritot maistuu aina. Robertilla oli eilen vapaapaiva, muttei huvittanut oikeen tehda mitaan, niin pelattiin vaan peleja ja katsottiin tv:ta ja leikittiin rottien kanssa. Perheilta, toisin sanoen! Tanaan aletaan varmaan katsomaan uusiksi koko The Office-sarja. Tykkaan tosi paljon. Meilta jai vaan se viimeinen tuotantokausi kokonaan nakematta kun Steve Carrell lahti. Mutta nyt ajateltiin katsoa sitten sekin! Ja kavinpas muuten taas siella "neuvolassa", ja olihan se verenpaine ihan normaali. Piti tehda HIV testikin, se kuuluu asiaan siella, vaikka kuinka olisit ollut saman ihmisen kanssa vuosikaudet. Mutta hyvaltahan sekin naytti, niinkun kuuluikin. Nyt on sitten uudet pillerit jotka toivottavasti eivat aiheuta mitaan terveysongelmia tms. Etta sellaista. Nyt ajattelin tehda tuhdin tempeh "pekoni" leivan ja katsoa vahan Sex and the Citya, ennen kun sukellan taiteen ja uskonnon ihmeellisiin maailmoihin. Hellureisson!

No comments:

Post a Comment