Sekavien tunteiden paiva.

Tama paiva on kylla aika erikoinen. En oikeen tieda miten pain olla, mita tehda. Ollakko kokonaan vain surullinen vai yrittaa olla valilla vahan iloinenkin. Tanaan nimittain on mun ja Robertin 7-vuotispaiva. Tana paivana 7 vuotta sitten tavattiin ensimmaista kertaa, kaytiin samantien ensimmaisilla treffeilla ja vaihdettiin ensisuudelmiakin. Oltiin jo keretty netin ja puhelimen kautta ihastua oikeen kunnolla, ja se oli sellanen juttu etta tiedettiin etta heti kun paastaan olemaan kasvotusten yhdessa, that's it. Oltiin heti pari samantien. Joskus sita vaan tietaa. Mina hullu nousin lentokoneeseen ja lensin ensimmaista kertaa ikina USA:an ja viela ihan yksin. Robert oli lentokentalla vastassa ja niin me sitten tavattiin ihan oikeasti. Olin taalla 2 mahtavaa viikkoa, ja kun palasin matkaltani, en ollut enaa vain ihastunut, vaan olin rakastunut. Harmi vaan etta ollaan ihan liian koyhia juhlistamaan tanaan, mutta Robert osti kaikenlaista ruokaa ja jaakaapissa on halpaa kaljaa ja on meilla kait giniakin, niin voin loihtia meille vaikka jonkun kivan illallisen drinkin kera. Robert on toissa, joten senkaan takia ei tule kauheasti juhlistettua. On myos kolmas syy, ja syy miksi paa painuu surusta alas. Meidan Ruyter kuoli nyt sitten. Eilen huomasin sen olevan vahan alakuloinen, tai silleen jotenkin erilainen kun ne muut paivat millon se voi ihan hyvin. Kylla se soi kuitenki viela, mutta tasapaino oli vahan off ja se vaikutti jotenkin hammentyneelta valilla. Ajattelin etta no nyt se sitten tapahtuu tassa lahipaivina. Sitten illemmalla se kunto tietenkin paheni. Varmaan joskus siina keskiyon aikaan se oli, kun huomasin ettei kaikki ole ihan ok. Otettiin Ruyter hakista ja istuttiin tassa sohvalla sen kanssa ja siliteltiin. Robert meni kahdenmaissa nukkumaan, ma jain tahan levitettavalle Ruipan kanssa. Otin sen kainaloon ja aloin silitella. Hengitys kavi vaikeaksi. Paatin etta nukun tassa sen vieressa kunnes Ruyter on vetanyt viimeisen henkayksensa. Kolmelta herasin ja sen hengitys oli aika vakaa. Neljalta joskus herasin uudestaan, ja Ruyterin hengitys kuulosti silta etta viimeisia viedaan. Herasin uudestaan viidelta ja han oli nukkunut pois. Ruumis oli viela lammin, etta siita ei ollut kulunut kauheasti aikaa. Ilmeesta naki ettei han ollut karsinyt. Han oli vain ottanut viimeisen hengahdyksen ja se oli siina. En halunnut alkaa heti kaivelemaan laatikkoa esille ja koristelemaan sita jne, niin laitoin Ruyterin omaan hakkiinsa riippumattoon makaamaan, kunnes nyt sitten aamulla sain etsittya neidille laatikon ja koristeltua sen. Nyt se kokottaa tuolla pakastimessa ja odottelee etta paastaan hautaamaan se viikonloppuna. Eihan tuo nyt tullut yllatyksena, mutta eipa se kauheasti esta kyyneleiden virtausta. Joskus elaimet ottavat sellaisen loppuspurtin, etta voivat hetken tosi hyvin, ja sitten sen jalkeen kuolema onkin jo nurkan takana. En tieda miksi niin kay. Joskus lemmikit yrittavat valmistaa vanhempiaan siihen ikavimpaan, ja joskus ne eivat voi nukahtaa ikuisesti ennen kun tietavat etta me parjataan kylla. Ehka Ruyter halusi meille viela yhden viimeisen hyvan viikon, ja olen siita todella kiitollinen, silla se ilahdutti ja piristi, ja olikin tosi hyva viimeinen viikko. Eilen kun silittelin Ruyteria, muistin juuri miksi rakastan Robertia. Han on loistava tuki. Moni mies panikoi kun itku ei meinaa loppua. Robert kysyy vaan etta "mita haluat etta teen?" Kaskin hanen vaan olla ihan normaalisti, mutta etta jos tarvin apua niin tulla apuun. Ja niin han teki. Piti Ruyteria sylissa jos mun tarvi nousta hetkeksi ja silitteli. Tuntuu etta taa meidan vuosipaiva alkaa olla joku epaonnenpaiva, koska viime vuonna, paiva sen jalkeen, kuoli Porter-rotta. Hankin kotona rauhassa, tosin han oli Ruyteria nuorempi ja oli sairastunut. Eli nyt tanaan on Ruyter nukkunut pois, ja huomenna siita on vuosi kun Porter nukkui pois. Ei oo aina helppoa tama rottamammana oleminen. En malta odottaa etta Robert tulee kotiin, koska nyt haluaisin vaan kapertya mieheni kainaloon ja olla siina koko loppuillan. Harmi etta kello on vasta 1.40 ja Robert ei tuu kotiin kun kahdeksalta :( Ehka ne kyyleneet ehtii kuivua, ja vaihdan ne sitten onnittelupusuihin.