Friday, July 11, 2014

Havaiji, osa 6.

Paatin nyt sitten taklata (niinkun taalla Amerikassa sanotaan) taman viimeisenkin osan tassa samalla, ettei taas kesta joku miljoona vuotta ennen kun naputtelen valmiiksi taman koko lomaraportin, ja paastaan keskustelemaan taas normaaleista asioista. Torstai oli meidan viimeinen paiva Havaijilla, ja illalla lahti sitten lento kotia kohti. Koska oltiin kayty silla Oahu kierroksella, oltiin nahty tama Hanauma Bay, missa ihmiset kayvat snorklaamassa, ja ajateltiin sitten kokeilla mekin sita. Harmi vaan etten itse paassyt kokeilemaan, koska Luonto Aidilla oli vahan muita suunnitelmia :P Tietenkin vahan harmitti, mutta minkas teet. Vesi siella on niin kirkasta ja lamminta etta olisin halunnut kokea sen, mutta varmasti viela jonain paivana tulee uusi mahdollisuus. Robert kavi sukeltelemassa ja kertoi etta naki ison kalan joka ui suoraan kohti hanta. Paljon kaloja oli nahtavissa, mukamast kilpikonniakin nakee joskus, mutta onneksi ei talla kertaa, koska sillon olisi harmittanut viela enemman. Mina siis paahduin rannalla, ja kavin kahlaamassa aina valilla. Nain mungon! Tai kaksi mungoa, oikeastaan. Mungot juoksentelivat edestakaisin etsien ruokaa. Musta on aina tosi siistia nahda elaimia luonnossa niin olin tietenkin heti hiippailemassa kamera kadessa siella :D Kivaa kuitenkin oli etta sai viela yhden paivan nauttia maisemista ja vaan olla. Mina makasin lukemassa, ja sitten kaytiin Robertin kanssa vahan kavelemassa ennen kun piti lahtea kohti hotellia. Hanauma Bay ja tietenkin mungo: Hotellille paastyamme pakattiin kaikki tavaramme valmiiksi. Me kaytiin Robertin kanssa ostamassa jotain syomista lentokoneeseen, koska meilla oli yolento eika siella tarjoiltu mitaan mika ei olisi maksanut ihan liikaa, ja Havaijille lentaessamme oltiin molemmat nalissamme. Taman jalkeen paatettiin kayda syomassa muutenkin. Mentiin johonkin baariin mista sai pizzaa, joka oli siina hotellin lahella. Istuttiin siina jonkun aikaa pizzaa syoden ja juotiin pari kaljaa. Mina vihaan lentamista, niin se etta on vahan kaljoissa helpottaa asiaa todella paljon. Juteltiin jonkun kivan vanhemman pariskunnan kanssa, olivat paikallisia ja sanoivat etta kayvat aina happy hourilla tutustumassa turisteihin jne. Mukavia tyyppeja. Kun lahdettiin baarista, olikin jo aika kayda hakemassa kamppeet hotellihuoneesta ja suunnata kohti lentokenttaa. Paastiin limusiinitaksilla lentokentalle, mika oli aika siistia, varsinkin mulle kun en ole koskaan ollut limusiinin kyydissa. Tosin se olisi varmaan paljon kivempaa jos ei mukana olisi 7-vuotias lapsi ja kuuskymppiset appivanhemmat, ja niissa pulloissa mitka olivat hyllylla olisi jotain hyvaa juomista...:D Lentokentalla kaytiin viela me nuoret kaljalla. Halusin varmistaa etta nukun kotimatkalla :D Kotimatka oli lyhyempi kun tulomatka, mika tietysti oli kivaa, mutta nuo yolennot on ihan perseesta koska siella ei ole tv:ita ja kaikki eivat tietenkaan pysty nukkua lentokoneessa. Mina ja Robert luettiin kirjoja ja kuolattiin toistemme olkapaille, ja aamulla oltiin Los Angelesin lentokentalla missa meilla oli 4 tunnin valilasku, mika sekin on ihan perseesta koska Losista ajaa kotiin kahdessa tunnissa, jos edes sitakaan. Siina ajassa olisi siis kerennyt kivasti kotiin. Sekin valilasku meni kirjaa lukien, nukkuen ja Havaijilta ostettujen evaiden syomiseen. Mitka muuten oli tosi hyvat (nuudeleita, miso-inkivaari tahnaa, kanamunaa ja merilevaa.) Onneksi lento Losista kotiin kestaa vaan 40 minuuttia, ja lennettiin Balboa Parkin yli ja oli ihana tietaa etta nyt ollaan kotona. Kotiin tullessa arki alkoi heti, kun piti rotat hakea ja kasitella Rogerin kuntoa ja sellaista, ja varmasti jo arvasittekin joistain noista ennen-Havaiji-paivityksista etta hanet jouduttiin sitten lopulta lopettamaan. Ja nain paattyi meidan Havaijin matka, ja kovasti jo toivon etta paastaan joskus uudestaan. Tosin me ajateltiin etta silloin varmaan kaydaan jollain toisella Havaijin saarella. Oahu on nahty jo :D

No comments:

Post a Comment