Maailman tarkein viltti.

10 vuotta sitten sain vaaleanpunaisen fleeceviltin joululahjaksi, ja ihmettelin etta minkatakia kukaan ostais mulle viltin lahjaks. Mielestani se oli erikoinen lahja. Kuitenkin samana iltana olin jo kapertynyt vilttiin ja join isan kanssa sen joululahjaviskia uusista laseista. Halusin kuitenkin osoittaa kiitollisuutta viltista.

Omassa asunnossa kun asuin Goteborgissa, oli viltti sohvalla ja se naytti omalla sohvalla kivalta. Sohva + viltti kuuluu yhteen. Ei siina mitaan sen kummempaa. Otin viltin tannekkin mukaan kun muutettiin tahan asuntoon koska kyllahan sohvalla nyt edes yksi viltti pitaa olla! (Sainpa yhtena vuotena toisenkin ja senkin otin tanne ja sekin oli loistava viltti, mutta rotat tuhosi sen ihan taysin koska tyhmyyttani kaytin sita hakin peitteena. Harmittaa, mutta ei voi mitaan.)

5 vuotta sitten meilla oli kaks sellasta vanhempaa poikarottaa kun Squeaky ja Dennis. Squeaky oli vanha mies joka eli meidan kanssa vain 2 kuukautta ennen kun sai stroken ja nukkui pois kotona. Mutta yhtakkia viltti oli tarkea; Squeaky oli ensimmainen rotta meilla kuka nukkui pois, ja asia joka auttoi oli vaaleanpunainen fleeceviltti. Squeaky tykkasi nukkua kaariytyneena vilttiin ja puri pienia reikia vilttiin. Kun han eli, olin vihainen pienista rei'ista, mutta rotta on rotta - ei sille puruvietille aina oikeen voi mitaan. Kun Squeakya ei enaa ollut, hymyilytti viltin pienet reiat. Viltista tuli tarkea. Viltti lohdutti kun mietein Squeakya.

Nyt viltti on nahnyt kaikenlaista. Viltin alla on vieraatkin nukkneet. Vilttiin on nukahtanut useampi rotta sen jalkeen.  Viltissa on entista enemman reikia kertomassa eri rotista vuosien varrelta.

Nyt viltti saa tehda tehtavansa taas, silla se tuoksuu Cornelian iholle. Viltin viimeisin suuri fani oli nimenomaan Cornelia. Cornelia tykkasi tehda majoja vilttiin ja nukahtaa sen sisaan. Sama missa viltti oli, Cornelia piti sen alla olemisesta, vaikka usein nukkumapaikaksi valitsikin sohvatyynyn sisukset. Silti, viltti oli Cornelian. En haluaisi ikina unohtaa Cornelian tuoksua, ja onneksi harvemmin pesenkin vilttia.

10 vuotta sitten saamani - mielestani silloin ehka hieman turha lahja - osoittautuikin yhdeksi tarkeimmista tavaroistani, ja vaikka viltti muuttuisikin kuinka riekaleiseksi tahansa, en pystyisi luopumaan siita. Silla on sen verran tunnearvoa ja juuri nyt viltti toimii yhtena parhaimpana Cornelian muiston elattajana ja henkilokohtaisena lohduttajana.