Miten olla aikuinen?

Sellanen asia mita mietin monesti on aikuisena oleminen. Mita se oikeen edes tarkottaa? Monilta ihan hyvaakin tarkottavilta ihmisilta tulee monesti vahan sellasia viboja ettei mua ja Robertia oikeen oteta tosissaan aikuisina kun ollaan tietylla tavalla. Sehan on tietenkin vahan typeraa. Esimerkiksi se etta naytetaan nuorilta, on osittain sellanen asia mille ei oikeen voi mitaan. Ei olla kumpikaan ite valittu olla nain lyhyita, senhan nyt tietaa kaikki ettei pituudelleen voi mitaan :D Pukeutuminen nyt on tietenki sellanen valinnainen asia, mutta minkas sita ihminen maulleen voi? Ei pida laittaa paalleen mitaan sellasta mista ei tykkaa. Kerran loukkaannuin vahan kun kavin kirpparilla yhden kaverin kanssa ja se alko ehdotteleen etta ostan yhden harmaan paidan. Musta se oli ihan natti se paita, mut oisin enemmankin kuvitellut sen talle kaverille kun itselleni. Se ei ollu mun tyylinen ollenkaan, vaikka siina oliki jotain leopardikuvioo. Se oli sellanen tosi "aikuinen" se paita, jotenkin tylsa. Ma tykkaan lapsellisesta, tyttomaisesta, varikkaasta (hohoh, ja silti kaytan mustaa eniten. What gives?) jne. Robertkaan ei pukeudu niinkun kaikki meidan super mega aikuismieskaverit. Vaikkei sen pukeutumisessa mun mielesta ole mitaan lapsellista, mutta ilmeisesti yli kolmekymppisten miesten ei tule enaa kayttaa hupparia, bandipaitoja tai loysia farkkuja ja tennareita. ("Huppari on lasten vaate!" Sanoo paahenkilo yhdessa mun lemppari kirjoista. Onko nain?)

Sit tama elamantyyli on sellanen juttu mista ihmiset aina paattelee toisen patevyyden olla "aikuisiksi." Meillahan ei oo lapsia eika sellasia tuukkaan, niin me voidaan olla ja menna miten huvittaa. Se tarkottaa sita etta jos on keskella viikkoa joku keikka tai kaljahammasta kolottaa, niin mikas siina? Kunhan ei aamulla tarvi aikasin lahtea mihinkaan ja on muut velvollisuudet hoidettu. Mutta sellanen keskella viikkoa meneminen ilmeisesti viestii sita ettei ole vastuuntuntoinen tai kypsa. Mutta miksei keskella viikkoa voi menna jos tyot ei ala kun vasta iltapaivalla ja pystyy menna? Musta on ainaki paljon kivempi kayda ulkona keskella viikkoa, koska on paljon rauhallisempaa ja hiljasempaa, eika tarvi tapella istumapaikoista tai jonottaa tiskilla :D Me ei koskaan kayda ulkona viikonloppusin, ellei meita oo kutsuttu johonkin tai on joku keikka. Eiks se oo vaha sellanen aikuisjuttu ettei jaksa molisevia laumoja taynna nuoria? :D

Se etta on koyha myos saa olon tuntemaan erityisen lapselliseksi. Kun on tassa iassa, pitais muka olla asiat mallillaan. Pitais olla hyva tyo, parempi asunto, eika pitais enaa tarvia vanhempien apua. Ei pitais olla miinuksella, lainoja makseltais jo pois, eika koko ajan miettis etta miten maksan vuokran kuun lopussa. Tulee jotenkin tosi typera olo kun kaverit taputtelee olkapaalle ja sanoo "we've all been there." Niinkun etta niin, sina olit joskus nuorena kun olit vasta astellut aikusten maailmaan, ja jotenkin me nyt vasta ollaan tassa tilanteessa. On kait se ihan hyvakin asia etta on kestanyt nainkin kauan joutua sellaseen tilanteeseen? Ja onhan se noitten kavereitten helppo sanoa kaikkea tollasta. Melkeenpa kaikilla mun kavereilla on tyo josta ne tykkaa, jota varten ovat hankkineet koulutuksen jne. Robert ei pida tyostaan eika sen takia ota sita niin vakavasti. Ei siina nyt oikeen oo mitaan vakavasti otettavaa muutenkaan. Sen takia voi vahan perseilla. Mutta sellanen ei ole aikuisena olemista. Tyon pitaa aina olla vakavaa, sillonkin kun siita ei pida. Koska niin tekee aikuiset ihmiset.

Aikuispareilla on lemmikkeina koira tai kissa. Mieluiten koira, koska se on haastavampi elain ja siihen tarvitaan aikuisen karsivallisyytta ja aikuisen lompakkoa. Rotta on lasten lemmikki. Meidan yks kaveri tokaisi, kun ensimmaista kertaa ilmotettiin hankkineemme rottia, etta "miksette hommannu koiraa?" Minkalainen kysymys se nyt on? :D Monesta syysta meilla ei ole koiraa, esim siita syysta ettei meilla pitais olla lemmikkeja tassa ylipaataan, niinkun varmasti muistatte. Ja meista koiran tuominen asuntoon ei oo kauheen hyva idea, vaikka monilla on koirat asunnoissa ja nayttavat parjaavan ihan hyvin, mutta me halutaan asua vahan isommin ennen kun tuodaan koira kuivoihin. Niin, ja jossain missa saa pitaa koiraa :P Sehan tietty auttais!

Minka takia pitaisi yhtena paivana vaan herata ja olla toinen ihminen? Meilla on kavereita ketka ihmettelee sita etta kun Robert kuuntelee viela samaa musiikkia mita kuunteli yla-asteella ja lukiossa. Niinkun etta mita vaaraa siina on? Sehan on vaan hyva juttu jos keksi niin nuorena jo mista tykkaa :D Minka takia maun pitaa muuttua kokonaan? Olin rottahoitajan luona kerran, ja naapurissa soitti bandi kaikkee White Zombie'a ja sellasta, ja se sano etta "ma kuuntelin kans tallasta ennen. Onneks en enaa." Eika se oo ku Robertia 4 vuotta vanhempi. Ma en halua olla sellanen kuka yhtakkia pukeutuu harmaaseen, ei enaa kayta meikkia muuta kun ehka vaan jotain ripsivaria, kay ulkona vaan perjantaisin (ja juo tosi natisti aina. Ei koskaan "let loose" ja ordaa vahasen), harrastaa lenkkeilya ja kuuntelee jotain tosi soft musiikkia. Yak. Anteeksi, sellaiset aikuiset. Mutta ma en ole ollenkaan sellainen.

Ma niin pidan sellasista ikinuorista ihmisista. Oon pariin vanhempaan sellaiseen tormannyt tuolla liikkeessa. Ne on ihania. Ne katsoo mua ihan eri tavalla kun toiset. Niilla on valoa silmissa, ja ne saa mut tuntemaan oloni tasavertaiseksi, ikaeroista huolimatta. Ne on just niita ihmisia ketka ei ajattele etta "ootpa sa nuoren nakonen!" koska ne tietaa. Ne tietaa etta voi olla vanhempi milta nayttaa, ja ettei silla oo oikeesti edes mitaan valia. Niin. Etta ika on vaan typera numero jota toiset ajattelee ihan liikaa, joka ajaa ne pieniin lokeroihin joissa on valmiina saantokirjat odottamassa. Niissa saannoissa sanotaan miten saa pukeutua, miten kayttaytya, kuinka paljon rahaa pitaa olla, mitka tavoitteet pitaa olla elamassa jne. Sitapaitsi tuntuu ettei sais olla poikkeava tyoaikataulu. Kaikki pitais olla 9-5, ja jos on toissa myohemmin, niin pitais muka silti herata aikasin aamulla. Eihan ketaan kaheksalta toihin menevaa pyydeta nousemaan neljalta aamulla...

Tiedan etta taa kuulostaa tosi naurettavalta, koska kuka nyt jaksaa miettia nain paljon mita muut ajattelee? Ja en ma yleensa ajattelekkaan, niinkun varmasti tiedattekin jo. Mutta aina kun ajattelen aikuistumista ja sellaisena olemista, tulee mulle jotenkin paha mieli. Aina. Vaikka tiedan etta me ollaan just hyvia nain. Me tykataan olla nain. Mutta aina joku jotenkin pienella tapaa onnistuu pahoittamaan mun mielen asiaa koskien. Se on tyhmaa, koska ihminen ei voi olla jotain mita se ei ole. Ma en voi olla SoftMusic_Adult87: No Piercings Edition koska se en ole mina. Robert ei voi olla ProfessionalHaircutMan83 koska se ei ole sen tyylia.

Ehka niilla muilla on ne unelma tyot, kalliimpi asunto, miehilla khakit ja ruutupaita (vitsalisimpa kun sanon etta melkeen kaikki meidan miespuoliset kaverit pukeutuu noin :D), koirat tai kissat, saastotili mista saa rahaa hiking reissuja varten, naisilla perjantaisin korkkarit ja runsaammin meikkia, ja hyva punaviini ruokapyodassa. Mutta tiedatteko mita meilla on? Meilla on ihan helvetin hauskaa :D Ja yhdessa jopa. Muut nayttais jattavan vaimon/miehen kotiin aina valilla, meilla ei oo siihen mitaan tarvetta :D Ja meista on kiva kun voi pitaa hauskaa. Ehka meilla ei oo kaikki asiat muuten mallillaan, mutta me eletaan sellasta elamaa mika sopii meille. Ei siita tarvitse alkaa tekemaan mitaan isoa numeroa. Ei tarvita mitaan elamanohjeita joka suunnasta. Jollain tapaa tulee sellanen olo etta ehka me ollaankin ne super kypsat tyypit, kun tiedetaan ettei kaiken tarvitse aina olla niin samanlaista ja loydettiin itsemme ajat sitten.

Tulipa vahan tollanen tangent. Haluaisin tahan loppuun vaan sanoa etta kiitos aiti ja isa, kun olette sellaisia kun olette. Taiteilija ja muusikko. Kaksi ikinuorta. Kiitos kun meilla on aina saannut olla sellainen kun haluaa olla. Ja kiitos Robertin vanhemmat siita etta vaikka se ei ookkaan sellainen mies miksika te sita aikoinaan unelmissanne kuvailitte, niin annoitte sen olla sellainen kun se on. Ei mun mielesta vanhemmat voi muutakaan kun antaa lapsen olla sellainen kun se on, jos sita oikeasti rakastaa.