Ikavia asioita.

Ahdistaa. Tuntuu silta etta oon koko kesan kayttaytyny jotenkin tosi huonosti. Kun kaveri loukkaantu otin sen jotenkin huonosti. Tai, vaikka se oli monien mielesta naurettava juttu, niin ei se tarkota sita etteiko se kaveri ois tuntenu oloaan loukatuks ihan oikeasti. Jotenkin tuntuu ettei se mennyt ihan mulle jakeluun. Asiat sen kanssa on ihan hyvin nyt, siita on jo melkeen 2 kuukautta, joten en tieda miksi mietin sita vielakin. Ehka sen takia etta kun yleensa olen niin empaattinen, ja yleensa pyydan heti anteeks. Ehka siks kun on muitakin sellasia juttuja nyt ollu tassa mista tulee sellanen olo etta oon ollut tosi huono koko kesan.

Mietin etta se johtuu siita etta kun muut asiat on huonosti, on vaikea paneutua oikeen mihinkaan muuhun. Suhteisiin tai mihinkaan. Nytkin tuntuu esim. silta etta teen the bare minimum rottien eteen. Kunhan ne saa leikkia kerran paivassa, niilla on ruokaa/juomaa ja ei oo liian kuuma ja hakki siivotaan kerran viikossa niin kaikki on muka hyvin. Tuntuu etta oon huono vaimo. En oo siivonnu taalla pitkaan aikaan, vaikka alotinkin jossain vaiheessa ja olisin oikeesti jaksannukkin. Ja en kuuntele Robertia ollenkaan. Oon vaan netissa koko ajan. Arsyynnyn helposti ja korotan aanta typerista syista. Siita tuntuu silta ettei se tee koskaan mitaan oikein.

Mustakin tuntuu silta. En tee mitaan oikein jos en kerran osaa edes olla normaali ihminen ja kayttaytya ja olematta inhottava. On koko ajan pettynyt olo. Eihan se nyt silleen oo oikeesti edes mun vika etta ollaan niin koyhia jne just nyt, mutta jotenkin tuntuu silta. Varsinkin kun Robertin perheesta kuuluu jatkuvasti kaikkee etta "laittaakaa ne greencard paperit meneen niin ei oo tallasta!" Mutta helppohan niitten on sanoa niin, kun niilla ois varaa siihen. Meillahan ei oo oikeen varaa mihinkaan. Inhotti pyytaa Robertia ostamaan tiskiainetta.

Kaytiin kylla tosin eilen ulkona. En tieda oliko se hyva idea, mutta sita tulee hulluks jos vaan istuu taalla kotona koko ajan, mita ma teen joka paiva, ja Robertki tulee vaan toista kotiin ja sit ollaan kotona, niin oli sillekki kiva kayda vahan ulkona vapaapaivana. Mietin etta paastankohan sinne keikalle tiistaina.

En oo kuullu mitaan juttua noista toista mita tein. En usko etta ne haluaa mua takas koska olin niin hidas, mutta en oo ikina ennen pakannu mitaan vintagekoruja, etta ois ihan tyhmaa jos ne sen takia ei haluais mua takas auttamaan. Tuntu jotenkin typeralta edes menna sinne, koska ne neljakymppia mitka tienasin meni heti meidan rottahoitajalle palkaks siita kun hoiti meidan rottia sillon kun yritettiin ettia uutta kamppaa. Ollaan sille viela velkaa mut en tieda oikeen etta kuinka paljon.

En oo kuullut mitaan siita etta onko toi mun koulu nyt ihan ok ja saako sitavarten opintotukea ja lainaa. Pelottaa ettei saa. Sit en tieda mita teen. En voi saada rahaa mistaan. Liian myohasta yrittaa mihinkaan muualle kouluun. Ja sit pitais kovaa kyytia laittaa niita papereita, ettei tuu kenkaa maasta. Mut ku ei oo enaa sit mitaan virallisia papereita voimassa niin siina on aika vahan aikaa teha noi paperihommat. Pelottaa koko ajan etta kaikki menee pieleen ja tulee menolippu aidin ja isan kellariin, ilman paluuvaihtoehtoa. Kun jos tulee lahto maasta niin sit on aika vaikee tulla takas. Saattaa tulla kielto esim kymmeneks vuodeks tms. Riippuu tietysti vahan tilanteesta.

Eihan sita oikeesti kannata spekuloida yhtaan mitaan. Vaikka mitahan saattaa tapahtua. Ei voi olla kumpaakaan, negatiivinen tai positiivinen. Tai, ei kannata olla kumpaakaan. Kannattaa vaan rauhallisesti odotella. Mutta ahdistaa ja surettaapa nyt vaan niin kauheasti etten osaa olla. En edes tieda miten voisin korjata itseani niin etten olisi niin ikava tyyppi. Haluaisin syyttaa tata kurjaa kautta mutta en oo edes ihan satavarma etta kaikki johtuu siita. En nyt vaan tieda enaa mita tekisin. Tallasta taa nyt vaan on. Millon romahtaa kokonaan?