Tuesday, March 31, 2015
Uusimmat perheenjasenet.
Kappas vaan; latasin tassa pari paivaa sitten kameran patterin ja aloin heti rapsimaan lapsistani kuvia! Tassa siis nyt meidan uusimmat kullanmurut, Rae ja Fester:
Ja jottei muille tulisi paha mieli (eihan niille tuu, mutta mammalle ehka tulee ;D) niin tassa on nyt niistakin sitten kuvat kun kerran on oikeen kameralla otettu ja kerrankin on jotain laitettavaa: Eli Fredrick, Cornelia ja Sam. Rae ja Corneliahan asustaa kohta yhdessa, on mennyt aika hyvin noi introt ja yks ilta mulla oli ne samassa hakissa pari tuntia. En sit vaan viittiny jattaa niita yon yli silleen, kun en voinnut kattoa niitten peraan. Ajattelin kokeilla uudestaan tanaan viela. Sam ja Fester tuli asken toimeen pidemman aikaa, koska laitoin ammeeseen vahan vetta, niin etta niilla ois jotain muutakin mihin keskittya kun tappelemiseen. Hyvin meni! Ainoa riita syntyi siita kun pojat oli kantohakissa ja Sam soi herkkunsa ennen Festeria ja meni sitten ahdistelemaan pikkuveljea kun silla oli viela herkku suussa. Mut ne oli jo siina vaiheessa kerenny viettaa puoli tuntia yhessa, ja se oli taman paivan tavoite. Eli hyvin siis meni. Taidan jatkaa samalla mallilla, eli etta pistetaan pieni uimahalli pystyyn pojille :D Festeria ei kylla haitannut yhtaan ja kayttikin tilannetta hyvakseen. Nytpa meen jatkamaan huomenna palautettavan stoorin kirjottamista. Se kertoo kuukautisista :D Jannaa. Terrrve.
Sunday, March 29, 2015
Sunnuntaiperseilya.
Jou jou jou. Tai jotain. Kuulkaas, Peach Kelli Pop oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin helvetin hyva, etta tuntu etta taju lahtee. Tuli ihan kylmat vareet melkeen joka biisin aikaan :D Ja se setti oli sopivan pitunen, oltiin siella ehka tunnin :D Harmi etten ostanu mitaan, vaikka lompsassa olikin kateista :( No, ei voi mitaan. Saahan niita levyja ja paitoja netistakin, paitsi sitten saa maksaa postikulut. Blaa. No mut nyt kavi nain. Harmi ettei ne soittanu Mindreaderia koska se on mun lemppari PKP biisi. MUT! Ne soitti kylla pari muuta mitka on ihan sellasia AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHHHHH!!! biiseja. Ne nyt vaan on niin ihana bandi :D Ja niilla on ehka kaikista parhaimman nakoset fanit (puhun nyt tytoista, ne aijat nyt ei valttis ollu mitaan kivaa kateltavaa, varsinkaan se kanniurpo kuka yritti tonia siella kaikkia :D) jotka pukeutuu kivasti (no kylla ne pojatki pukeutu ihan kivasti, mut ne tytot ehka miljoona kertaa paremmin :D niinku yleensa.) En kylla ymmarra etta miten jotkut alkaa HETI ku biisin ensimmainen sointu soi tanssimaan, koska musta tuntuu etta pitaa lammitella vaha ensin :D Tai silleen etta se ensimmainen biisi on vaha sellasta notkumista, ja sit biisien myonta lahtee kayntiin jalat :D Ehka ma oon vaan vaha tallanen vanha pieru (vastaus: Ehdottomasti olen, joo.) Mitas sitte tapahtu? No eilen oli sitte Robertilla vapaapaiva, ja oltiin vahan juteltu tasta etta Robert usein haluaa vaan teha samoja juttuja, niin han sitten ilahdutti kompromissilla :D Kaytiin siis Toronadossa kaljalla, mut sit mentiin vaha muualle. Hillcrestiin oli hetki sitte avattu uus irkkubaari, ja oltiin naureskeltu sille jo jonkun aikaa niin kaytiin siella sitte. Se oli ihan ok. Sen jalkeen mentiin valipalalle ja kaveltiin yhen sillan yli ja vahan ihasteltiin maisemia. Sit suunnattiin bussilla Mission Beachiin. Robert meni vuoristorataan, ma en, koska oli paha olo kun ei ollu juonnu tarpeeks vetta. Mut ens kerralla! Koska oon aina halunnu sen kyytiin ja se naytti hauskalta. Pelattiin jotain arcade peleja ja sit Robert tarjos cheese-on-a-stickin Hot Dog on A Stick'ista ja lemonadea! <3 Sit syotiin viela yks sellanen Dole Whip. Syotiin sita Havaijilla ja sita saa ihan vaan muutamasta paikasta koko maailmassa tms. Disneyland on yks niista paikoista ja sit Mission Beachin boardwalkilta. Ihailtiin siina viela merimaisemia hetken. Kaikki baarit siella oli taynna, koska oli lauantai, ja mua ahistaa noi beach communityn porukat, ne on kaikki vaha sellasia d-bag'eja, niin lahettiin menemaan. Robert halus kayda viela Belching Beaverissa ennen ku mentiin kotiin. Olin selvinpain koko illan :D Sain tassa asken tietaa etta saa luistaa poli sci laksyista tanailtana, wohoo :D Eli nyt voi perseilla tassa koneella vahan pidempaan! Aattelin vetaa vahan sipsii ja dippii naamariin ja kattoo Law & Order: SVU'ta. Vanhempia jaksoja. Nii ei tarvi Robertin valittaa sita ku jatkoin viime tuotantokautta ilman sita ;D Mun pitais kylla kirjottaa joku fiktiotarina tanaan mut kerkeisin kylla koulussakin. Senhan vois alottaa kuitenki tanaan. Ja rottien hakit pitaa pesta. Kaikki 5 :s mut suunnitelmana on se etta tan paivan jalkeen on enaa 4 hakkia. Sit ku sais noi pojat viela asumaan yhdessa! Fester on lakannut olemasta super ujo, ja leikki mun kanssa eilen ja tanaan :D Uusilla rotilla siis menee ihan hyvin, ovat tottuneet hyvin meidan kotiin jne :) Noi vauvat nyt aina on vahan ujoja ensin, Sam ja Cornelia oli just samanlaisia. Thomas ehkei niinkaan, ku silla oli heti kaveri. Meidan 2 ihan ensimmaista rottaa oli pentuna kans tosi ujoja, mutta niita ei oltu kasitelty kauheesti koska ne oli elainkaupasta :/ (rottia harvemmin kannattaa hankkia just elainkaupasta.) Mut kiva etta seki on nyt tottunu meihin eika enaa juokse piiloon kun kayn ruokkimassa, ja mielellaan leikkiikin mun kanssa :) Huomenna alkaa taas koulu loman jalkeen. BUUU. No ei vaan, ei se nyt niin rankkaa oo :D Tiistaina pitais tehda vahan lisaa hommia Humane Society'lla. Torstaina on Robertin vapaapaiva, mut voi olla etta se saa toisenki talle viikolle. Ja JESSSSSSSSSSSSSSSss lauantaina on Masked Intruder!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1 Apua. Robertin sisko on muuten luvannu nyt viikolla vaha auttaa noitten papereitten kans. Toivottavasti tasta nyt tulis jotain talla kertaa. En uskalla koskaan kirjottaa tasta aiheesta mitaan kun siita ei koskaan tuu mitaan :D Mut jos nyt? En tiia. Pitakaa sormet ja varpaat ristissa, tai peukut pystyssa tai mita siella nyt sanotaankaan. Ma meen nyt vetaan vaha herkkuja naamaaukkoon. Tervvve.
Labels:
arkimatkailua,
elaimet,
keikka,
koulu,
rotat,
teevee,
va blir he fo maate?,
vihreekortti
Friday, March 27, 2015
Tyolas.
Voi jorma ku vasyttaa. Tuli vaha latrattya kalijan kanssa eilen ku oli se torstaitrivia. Meni ihan ok, vaikka ihan kahdestaan pelattiinki. Jopa urheilukysymyksessa saatiin jotain pisteita, vaikkei kylla kumpikaan olla mitaan urheilunkatselijoita :D Ohhoh. Tanaan oon ollu molemmissa vapaaehtoishommissa! Olin 3 tuntia hoitamassa lintuja Project Wildlifella, ja sit 2 tuntia Humane Society'lla. Mulla oli sopivasti tunti hommien valissa, niin kerkesin kivasti kavella paikasta toiseen ja syoda lounastakin! Ostin jotain mikroravioilia Humane Societyn kahvilakojulta. Oli yllattavan hyvaa! Meille tuli mun vuoron aikana PW:lla aiti opossumi pentuineen! Ja yllattaen ei ollu yhtaan variksia. Yleensa meilla on aina variksia, ja varsinki tahan aikaan vuodesta. No nyt ei ollut. Tuli erilaisia pikkulintuja hoivattua, puluja ja kyyhkysia. Pikkupulut on kylla aina maailman piristavimpia otuksia :D Yhelle pikkulinnulle piti juottaa ruiskulla vetta, sen nahka oli kuivan nakonen. HS:lla ensin kavin vaha moikkaamassa kissoja, mut ne oli melkeen kaikki paivaunilla. Kahessa tunnissa ei oikeen kerkee tutustua niihin kissoihin. Ma yritan aina ensin tutustua niihin ennen kun kutsun asiakkaita niihin huoneisiin, koska osaan sitten paremmin kertoa niista kissoista ja paremmin mainostaa niita ;D Mut nyt oli kylla tosi vahan porukkaa siella, ja istuskelin vaan rapsuttamassa paria kissa. Sit menin kylla kattoon koiria hetkeks. Yks koira oli muka ujo, mutta ei se kylla kauheen ujo musta ollut koska se pomppi mun paalle ja nuoli ja halus herkkuja :D Ja kun paatin istua maahan niin se tonas mut seinaa vasten se koira :D Aattelin siina vaiheessa etta taa oli varmaan tassa :D Menin sit kattoon yhta toista koiraa, joka oli myos aika hilpea tapaus, mutta vahan rauhallisempi. Se halus ulos kavelylle, ja alko vetaa mun taskussa olevaa talutushihnaa. Ma en ole siina ohjelmassa mukana, mutta onneks yks taluttaja tuli just sinne ja kysyin silta etta voisko se vieda Betsyn kavelylle, ja se lupas heti ensimmaisena vieda sen ulos :) Onneks! Nyt pitais rottailla ja sit lahtee keikalle viela kattoon sita Peach Kelli Pop'ia. Mut blooo, en tiia miten paasen sinne. Kait se pitaa hypata bussin kyytiin. Mut sit en tiia et miten paasen kotiin :s Toivottavasti Robert voi tulla vastaan. En oikeesti kylla nyt jaksais teha yhtaan mitaan muuta ku kokottaa tassa, mutta kun on jo kerran suunniteltu kaikki nii kait se pitaa vaan tarttua toimeen. Ensin Salkkarit tosin ;D Asiat tarkeysjarjestyksessa selvastikkin :P Morjens.
Labels:
elaimet,
elainsuojelu,
keikka,
kissat,
koirat,
linnut,
rotat,
va blir he fo maate?
Thursday, March 26, 2015
Perse.
Hei vaan. Mietityttaa vielakin toi lukijamaara. Se on yhtakkia ihan all over the place. Etta joskus siina sanotaan etta vaan yks lukija on lukenut tekstin ja sit toisissa saattaa olla jopa 12. Se 12kin on aika vahan varmaan monien mielesta :D Mutta musta se on tosi jees. Mun blogeilla ei yleensa oo mitaan satoja lukijoita tms :D Mut onhan tata kivempi kirjottaa jos joku kay lukemassa, ja harmittaa jos on vaantanyt jonkun kilometritekstin jostain tosi kivasta, ja sit sen lukee vaan joku yks tyyppi. Todennakoisesti joku sellanen joka jo muutenki tiesi niista kivoista asioista :D En kirjottaisi siis suomenkielista blogia jos ei sille olisi lukijoita, ja sille OLI ainakin jossain vaiheessa sellaisia. No nyt kun on vahan surkuteltu niinkin naurettavia asioita kun joku paskan blogin lukijamaara niin voidaan siirtya johonkin vahan "oikeampaan" :D Eilen kaytiin pelaamassa triviaa. Tultiin toiseks! Jes! Hyva peli. Maanantainaki pelattiin hyvin, mut ei sit tarpeeks hyvin kuitenkaan. Kiva kun on tuo joukkueen kiinnostus taas palannut. Ei varmaan tuu ihan semifinaalit meidan kohdalle kuitenkaan, mut ei se mitaan. Tosin tassahan nyt on viela pari viikkoa ennen ku kevat kausi loppuu, ja triviaa voi pelata ainaki kolme kertaa viikossa, etta jos sais viela paremmat pisteet. Robert haluais menna tanaan, mut ma en oo ihan varma. Yleensa keskiviikkosin tulee otettua triviassa vaan ehka 2 kaljaa, ja yleensa syonkin siella kun siella on se yks sellanen ihan alyttoman hyva taco truck. No, eilen olin niin juhlallisella tuulella etta paatin riipaista pienet kannit :D Sain muuten toisen quesadillan ilmaseks, koska se taco truckin omistaja oli unohtanu tuoda isot tortillat mukaan, ja niilla oli vaan pienia tacotortilloja :D (niin Suomalaiset: tortilla, se helvetin lapyska mihin ne taytteet laitetaan :D Oikeesti. Tungen tortillaa viela jonkun perseeseen jos joudun kattelemaan sanaa "tortilla" kun tarkotetaan jotain ihan muuta :D) Robertilla piti tanaan olla vapaapaiva mutta joutui toihin, seitsemalta aamulla jopa. Mut ei se mitaan, meilla onki nyt sitten koko iltapaiva yhdessa kun se paasee kotiin siina kolmen aikaan :D Jes. Tekee mieli menna Coin-Opiin pelaamaan peleja! Ja syoda sandwicheja. Tosin mun lemppari sandwichpaikka menee kiinni viidelta ettei varmaan kerkee. Huomenna ois supermegatyovuoro tiedossa :D Meen ensin Project Wildlifelle 11-2 ja sitte 3-5 on Humane Societylla rapsuttelemassa kissoja ja koiria. Sit pitais viela kotona rapsutella omia rottia ja illalla Peach Kelli Popin keikka! Naisvoimalla mennaan, koska meen kahden tyttokaverin kanssa. Ja muutenki, ihana naisartisti :D Lauantaina on Robertilla taas vapaapaiva. Tuskinpa lahtee sinne biitsille mun kanssa, etta joudutaan TAAS tekemaan jotain mita se haluaa tehda. Bloo. Robert ei koskaan halua tehda mitaan mita ma haluan tehda koska sen pitais sitten ajaa autoa. Ja sita ahdistaa autolla ajaminen. Ja se on ihan ymmarrettavaa, mutta mua niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kyllastyttaa valilla se etta pitaa aina kayda jossain baarissa kun on vapaapaiva ja aina niissa samoissa viela kaikenlisaks. Ja kylla sita voi bussillakin menna :D Jos meen vaan sit yksin ja annan herran tehda mita huvittaa. Ei se kuitenkaan mee mihinkaan ulos jos en lahde sen kanssa. Se jais sit varmaan vaan pelaamaan tai lukemaan tms :D Mutta ma haluan oikeesti sinne vitun rannalle, ja kukaan ei haluu lahtee ja nyt muistin ettei naistenvaivat vaivaa viela viikkoon, niin ois ihan jees kun vois viela kayda uimassakin :D Ois kiva kun lomalla ois tehny muutakin kun viennyt roskat ja koittanut tutustuttaa rottia. Mika muuten menee ok tyttojen kannalta, mut ei kauheen hyvin poikien osalta :/ Pitaa ottaa isot aseet kayttoon, eli vieda pojat kantokopassa ajelulle. Robert on lupautunut ajamaan meita korttelin ympari. Rotat vihaa autoilua, joten tallanen "traumaattinen" tapahtuma saattaa vahan lahentaa naitten kahden pojan valeja. Toivotaan niin. Jos ei autoilu auta, niin toinen konsti on kylvettaminen. Mun pitais saada ne tottumaan toistensa hajuihin myos. Vaihdoin eilen yhdet riippumatot, niin etta Samilla oli babyn riippumatto ja toisinpain. Mut niitten hakkeja pitais vaihdella myos, pelkaanpa vaan etta Samin hakin valit on liian isot, niin etta pikkunen paasee ulos sielta. En tieda. Pitaa vahan katella. Mut tytot on ihan viittavailla yhteisasuminen :D Pitais vaan putsata kokonaan jompikumpi hakeista niin paasevat alottamaan puhtaalta poydalta. Nyt kun Cornelian hakki haisee omalle, niin se ei halua etta sinne tunkeilee kukaan muu. Sama juttu Raen hakin kanssa. Harmittaa jos ei tuo Samin tilanne muutu, koska sitten pitaa joko palauttaa se pentu tai sitten koittaa hankkia sillekkin joku kaveri, mutta sit pitais viela hankkia Samille joku uus kaveri, koska se pentu hankittiin just sita varten. Mut katotaan nyt jos taa tasta vahan muuttuis. Sam yrittaa kylla ensin aina olla tosi mukava sille pennulle, ja sit se turhautuu ja hyokkaa :/ Mitas muuta? Ei kait tassa sen kummempia. Tuntuu etta kerkesin tassa jo unohtaa monet asiat joista olin ajatellut taalla mainita. Mutta eipa tuolla nyt varmaan kauheasti oo valia koska tan postauksen lukee ehka tasan YKS tyyppi :D Hei, sina yksi ihminen kuka aina luet :D Tytti varmaan? :D Hei Tytti! <3 Ma meen nyt laittaan naamaa etta on vahan edustavamman nakonen kun joutuu lahtea sinne kaljalle taas jossain vaiheessa :P Ei se mitaan kylla tanaan, koska niinku sanoin niin tekee mieli menna just Coin-Opiin tai jonnekki missa on terassi :D Mut lauantaina ois kiva teha jotain. Niinku just TEHDA jotain. Kait se pitais se ajokortti joskus hankkia niin ei tarvi istua terassilla jokaisena yhteisena vapaapaivana :P
Labels:
elaimet,
elainsuojelu,
keikka,
luonto,
olutsnobin seikkailut,
rotat,
va blir he fo maate?,
vituttaa
Wednesday, March 25, 2015
Tatiytynyt!
Hej bloggen! Must tuli just asken tati :') Onpa siistii :D Ma en edes tykkaa lapsista, mut taa on kylla yks sellanen lapsi kenesta tykkaan ihan satavarmasti; onhan silla kuitenki niin huippu aiti :) Ja ei oo isassakaan mitaan valittamista :D Ja tarviihan se lapsi tallasen makeen tadin ja kummin ;) Eilen kuumeisesti paivittelin kaikkia sovelluksia ku halusin tietaa etta missa mennaan :D Vahan ikava tavallaan olla tallanen kaukotati, mut ei nyt voi mitaan. En ma oikeen oo muutenkaan sellanen vauvojen pitelija etta ehka se on parempi kaikille :D Jessica viela aikasemmin paivitteli sairaalakokemuksistaan, mut yhtakkia meni hiljaseks kunnes ihan asken aiti ja isa alko mainostamaan et nyt ovat isovanhempia :D Onnea ihan miljoonatriljoonahirveesti rakas Jessica & Markus <3 On sitte syytaki ottaa vaha bissee tanaan :D
Tuesday, March 24, 2015
Hyva seura tekee hyvaa sielulle.
Onpas jotenkin reinvigorated fiilinki viikonlopun jalkeen, vaikka se olikin aikaa hurjaa menoa! Kuitenkin tuntuu silta etta on sielu levannyt, tai on vahan levittanyt aloe veraa silleen henkisesti :D Perjantaina viimeksi kirjottelin, ja nyt on tiistai. Kaikenlaista hauskaa on kerennyt tapahtua viikonloppuna, ja se on ollut mita hauskin ja ihanin pitkiin aikoihin. Lauantai-iltapaivana pakattiin Cornelia ja Sam kantohakkeihinsa ja lahdettiin kohti Wee Companions-pienelainkotia. Oltiin sovittu jo etukateen etta tullaan rottien kanssa (no paitsi Fredi, koska se ei kaipaa kaveria) tapaamaan uusia kaveriehdokkaita. Aina ilo olla tekemisissa niiden ihmisten kanssa siella ja nahda mita rottia niilla on siella :) Meilla on hyva maine siella, ja meidan kykyihin luotetaan, ja se on aina kiva kuulla :) Mukaan kotiin lahti sitten Ruby Rae, noin 7 kuukauden ikainen tyttorotta Cornelialle kaveriksi, ja pieni VAUVELI, eli noin kuukauden ikainen Nevin Samille kaveriksi. Robert haluaa vaihtaa Nevinin nimen, ma oon sita kutsunut vaan Baby'ksi tahan asti :D Ruby Raen nimi jaa, mutta yleensa kutsutaan sita vaan Rae'ksi. Koska viikonloppu on ollut kiireinen, en oo kauheesti kerennyt viela tutustua uusiin rottiin. Kerkesin sunnuntaina leikittaa niita ihan hetken vaan sohvalla, ja eilen paastin kaikki rotat yksitellen ulos. En oo viela alottanut introja, mutta tanaan se sitten alkaa! Kun rotat oli kotiutunut, oli aika laittaa omaa naamaa jarjestykseen, koska neljalta alkoi kavereiden haat! Tosin paikalle saavuttuamme, saatiin tietaa ettei ne oikeesti alkanutkaan kun vasta viidelta. Niin kokotettiin siella sitten tunnin verran, mutta onneks pari kaveria oli saapunut aikasin myos. Itse seremonia oli tosi lyhyt. Sielta lahdettiin sitten itse niihin haakemuihin jotka oli tuolla keskustassa jossain melko pienessa paikassa. Mut oli kivat pippalot kuitenkin! Istuttiin samassa poydassa melkeen kaikkien tuttujen ja kavereiden kanssa. Siella sai naposteltavaa ja tietenkin juomaa ;D Join jonku maailman oksettavimman gin & tonicin, ja ma kuitenkin pidan gin & toniceista. Onneks siella oli hyvaa kaljaa myos, a la Green Flash. Ylakerrassa oli maailman hauskin photobooth, missa tuli kaytya useamman kerran kavereitten kanssa :D Robertia en saannut kuvaan, paitsi jos kuvassa oli kaikki muutkin. Harmittaa jotenkin, koska kaikki meidan kaveriparit kavivat siella sopoilemassa. Ma en saannut Robertia edes rumaan kuvaan :( Hoh. No, ei se mitaan. Musta on joku miljoona kuvaa eri tyyppien kanssa :D Hauskaa oli kuitenkin. Ruokana oli farfallea kermakastikkeessa, kesaista salaattia ja jotain grillattuja vihanneksia. Ja kanaa, niille ketka syo lihaa. Siella oli joku jalkiruokabuffeekin, mut oltiin jo niin taynna ja piti mahtua lisaa kaljaa mahaan ;) Kaveripari Washingtonista oli kaymassa ja oli maailman ihaninta nahda niita pitkasta aikaa <3 Hengailtiin ylakerrassa melkeen koko illan, mina, Robert ja 3-4 muuta meidan kaveriparia plus yks kaveri kenella ei ollut daamia. Haapari lahti kymmenelta, ja me muutkin alettiin sitten pikkuhiljaa suunnata kohti kotia. Oli kylla ihan super hauskaa! Sunnuntaina iltapaivalla ei tullut tehtya kauheesti mitaan, mulla oli koulujuttuja hoidettavana. Mutta sitten viidelta piti menna kavereiden luo, koska jarjestettiin pienenmuotoiset "reunion" kestit niiden luona. Siella oli just sitten lauantailta niita kavereita. Naa on kaikki tyyppeja kehen tutustuin ensimmaisella kerralla kun tapasin Robertin, eli ovat olleet mukana jo yli 7 vuotta mun elamassa, ja vielakin pidempaan Robertin elamassa. Pari niista toi lapsensa mukaan, ja oli niin ihana nahda etta vanhempana oleminen oo muuttanut niita yhtaan. Ma olen aika huono lasten kanssa, en pida niista ja oon surkee kaveri kuka joskus ottaa reilummin etaisyytta kun joku saa lapsen, mutta oli kiva nahda ettei naitten kanssa oo mitaan sellasta. Eika ole mitenkaan kummaa etta niilla joillain on lapsia. Sama vanha kunnon porukka. Ne oli nyyttikestit, niin siella sai vahan ruokaakin. Talon emanta oli tehnyt caprese pastasalaattia, toiset toi pizzaa ja kekseja, Ballast Pointin pojilta tuli kaikenlaista herkkuolutta ja me tuotiin hummusia ja pitalastuja. Jaettiin oluita ja syotiin hyvin ja juteltiin ja hengailtiin vaan. Se oli jotenkin tosi ihanaa :) Eilen sitten lahti noi Washingtonin kaverit takaisin. Me katsottiin Robertin kanssa eilen Big Hero 6, ja sit leikittiin rottien kanssa ja mentiin illalla triviaan. Tanaan on ihan vaan rento koti-ilta tiedossa. Mulla menee koko iltapaiva rottien kanssa :D Ja pyykaten. Mut ei se mitaan. Pitaa alkaa hoitaan noita introja pois alta, etta saadaan rotat asumaan kavereidensa kanssa. Mulla on loma, ja yritan tassa vahan suunnitella etta miten saisin kaiken irti lomasta. Haluaisin kayda vapaaehtoishommissa molemmissa paikoissa nyt lomalla, ja haluaisin myos kayda rannalla. Mutta nyt on jo tiistai. Robertilla on torstai vapaata, mut se tuskin haluaa rannalle :D Niin ajattelin etta jos joku lahtis vaikka huomenna, niin sit vois tehda toita viikonloppuna, tai jos tekis hommat huomenna ja sit menis rannalle perjantaina. Pitaa huhuilla kavereiden peraan ja kattoa etta mista sais rantaseuraa ja suunnitella sen mukaan. Etta tallasta talla kertaa :) Nyt syon tan mun kylman mikropizzan ja katon Salkkarit niin paasen makin naihin mun paivan tehtavien pariin :D
Labels:
arkimatkailua,
juhlistamisen arvoista,
kaverit,
olutsnobin seikkailut,
rotat,
teevee,
va blir he fo maate?
Friday, March 20, 2015
"Fashion" ja "beauty" hommia.
Whaddap homies. Nyt nayttaa silta etta blogin lukijamaara on hieman sukeltanut johonkin pyllynreikaan, mutta ei se mitaan! Jannasti nain, etta nyt tuntuu etta itsella on vaikka mita kirjoteltavaa. Tai, jaksaa taas kirjotella paremmin kun elamakin hymyilee nyt hetken :D Tanaan on kaikenlaista tekemista, ettei tuu paljoo naita tallasia blogaushetkia. Nyt paussasin koska istun hiusvarit paassa :D Oon jo kerennyt pesta kasin vahan pyykki, mm. mekon jonka laitan huomisiin haihin paalle. Robertkin kavi tossa huomisia vaatteitaan lapi eilen. Yritan saada hanta houkuteltua kuvaan, kun kerran ollaan niin edustavan nakosia sitten huomenna ;D Tuskinpa onnistuu. Oon San Diegossa asuessani kerennyt nyt viidet eri haat jo kayda tanssahtelemassa. Ois ollut kuudennetkin, ja tarkotus oli menna, mutta ne oli samana paivana kun yhden toisen kaverin haat, niin jaatiin jumiin sinne. Yks kaveri sano etta tehtiin torkeesti kun sanottiin etta mennaan ja sit jumitettiinkin toisissa haissa. No mitas piti jarjestaa haat samalle paivalle ja viela eri puolilla kaupunkia ;D Sitapaitsi ei koskaan nahda sita tyyppia kenen kemut jai valiin. Yritan jokaisiin haihin laittaa eri mekon. Tassa edellisten kemujen mekot (naa kuvat on kylla sit ihan muilta kerroilta, ja ehka vahan awkward :D) Kaikken noitten kanssa taisin pitaa samoja kenkia. Sellaisia vahan korkeempia kun flatsit, muttei kauheen, ja niissa on nilkassa se sellanen remmi. Mustat samettiset. Taman ajattelin laittaa nyt huomenna paalle (alkaa valittako kenka- ja rillikuvasta :D Ne eivat ole osa huomista ensemblea :D) Sellasta vaaterintamalla. Olenkohan koskaan kirjotellut taalla vaatteista? No, kerta se on ensimmainenkin :D Kun olin saannut kasipyykkini narulle, paatin suunnata kohti lahinta kauneusliiketta ja hakea vahan hiusvaria. Mukaan tarttui kolmea eri sinista, joten paatin kokeilla laittaa jokaista niista :D Nyt siis istun varit paassa. Ja kun oon saannut pestya naa pois, on pikaisen lounaan aika, kun kerkesin kotimatkalla kayda ihan kaupassakin. Sen jalkeen menee loppuilta sitten rottien ja kokeisiin lukemisen parissa. Eilen tuli vaannettya tota political sciencea koko illan ja se jatkuu myos tanaan. Kunnes Robert tulee kotiin. Sit vois tehda sita shepherd's pie'ta kun ei tehty sillon yks ilta kun siita horisin taalla. Lahetin meidan fostermammalle sahkopostia ja kyselin huomisesta rottatapaamisesta mutta eipa ole kuulunut mitaan. Mutta kylla sinne vissiin voi ihan vaan ilmestya. Tosin nyt en sitte tieda yhtaan etta kannattaako Corneliaa ja Samia ottaa mukaan, jos ei paikalla ole ne rotat kenen tapaamisista sovittiin jo. Robertin tyokaveri on luvannut myyda meille isomman hakin! Se alunperin halusi 40 dollaria siita mutta lupas sen meille vaan 25 dollarilla, eli ei oo kylla paha! Jes. Sainpas tassa just kuulla hyvia keikkauutisia myos. Kun mun ihanainen Lindani tulee tanne kaymaan niin paastaan kakskin kertaa jopa keikkailemaan yhdessa :D Kuinka hauskaa! Kivempi kattoo muuten viisutki sit kun on joku kenen kanssa niita kattoa ;D Kylla Robertkin tykkaa kattoo ne, mutta se ei aina saa sita paivaa vapaaks. Mut veikkaan et se saattaa olla sillon vapaana, koska Linda tulee sita edellisena paivana. Nyt alkaakin kello sopivasti nayttaa hiustenpesun aikaa! Etta minapas lahden tasta muualle nakuilemaan :P He var morjens.
Labels:
juhlistamisen arvoista,
kaverit,
keikka,
rotat,
va blir he fo maate?
Random kuvia 2.
taas randomien kuvien aika. taa puhelin tosiaankin antaa vaan ladata muutaman randomin. en tieda miks. ja harvemmin tulee sita "oikeaa" kameraa kaytettya. tassa nyt muutama, tuli vaha tallasia naamakuvia. ensimmaisessa mina ja Tytti Las Vegasissa syyskuussa, toisessa mina ja Robertin sisko Paula mun synttaribaarikierroksella viime kuussa ja kolmannessa mina ja Sam-rotta. Sam taitaa poseeraamisen!
Wednesday, March 18, 2015
Juhlistamisenarvoista niin etta riittaa muillekkin.
Tervehdys! Eilen oli kuulkaas se St. Patrick's day. Robertilla oli vapaapaiva, kuten mulla myos (aina tiistaisin) ja sehan sattui kivasti, kun haluttiin vahan lahtea juhlistamaan, niinkun meilla tapana on joka vuosi. Tarkotus oli tosin lahtea vahan aikasemmin liikkeelle, joskus aamupaivalla mieluiten, mutta tuttuun tapaan, ei paasty lahtemaan yhtaan mihinkaan kun vasta joskus iltapaivalla. Aina kay nain. En tiia mita jarkea on edes suunnitella lahtevansa mihinkaan aikasemmin :D Ellei siis oo joku niinkun oikeen aika mita pitaa varoa. Jokatapauksessa, iltapaivalla kapoteltiin tasta tohon yhdelle paakadulle ja ajateltiin kayda syomassa yhdessa dinerissa. Olin jo mielessani kehitellyt makuelamyksia vege clubleivasta tai jostain munakkaasta, ja kuinka ollakkaan, se hemmetin paikka menee kiinni kolmelta! Kello oli just vahan ennen kolmea, mutta ovet oli jo lukossa. Onneks vastakkaisella puolella on Soda & Swine, ja Robert sitten ehdotti sinne menemista, mika on aina hyva vaihtoehto, koska musta tuntuu etten koskaan kyllasty niitten ruokaan :D Otettiin ruokajuomaksi kirsikkasiideria. Ruoka siis maistui, ja kun vatsat oli vedetty tayteen, kaveltiin Ould Sodiin mika on tassa lahella oleva ainoa irkkubaari. Siella oli livemusiikkia, Irlantilaista, tietenkin. Maha oli vahan kurjan oloinen, niin en viittinyt juoda mun lemppari Irlantilaista kaljaa, Smithwick'sia, joten saman maan Magners-siideri sai kelvata korvikkeeksi. Se Smithwick's on aika tuhti olut nimittain. Yllattaen niitten pihalla ei ollut melkeen ketaan niin istuttiin sitten pihalla melkeen koko ajan. Sisalla oli ihan turha edes yrittaa olla, sen verran porukkaa oli kerennyt sinne keraantya aina niissa valeissa kun kaytiin pyorahtamassa baaritiskilla. Kerkesin ite vaan ottaa kaks siina ennen kun Robert oli sita mielta etta mentaisiin kotiin. Kun tultiin kotiin, mua vaan lahinna vasytti niin olin sitten tosi tylsa koko loppuillan :D Ja Robert taas tosi arsyttava, niinkun ihmisilla on tapana olla kun ovat kannissa ja itse ei ole :D Kuuluu asiaan. Se meni kuitenkin jo kymmenen aikaan nukkumaan. Itse jain viela katsomaan piirrettyja koneelle :D Ja paasin minakin aikasin nukkumaan, ja olipa ihanaa saada kouluiltana tarpeeks unta :D Harvemmin kay niin. On vaan niin vaikee aina menna yheltatoista nukkumaan, kun se tuntuu niin aikaselta, ja joskus jos Robert joutuu iltavuoroon, niin se ei edes tuu kotiin kun vasta 11.30 ja musta ei oo kauheen kiva olla jo nukkumassa sillon. Vaikka pirteena nousinkin sangysta ja bussillekki ehdein reippaasti ajoissa, niin alkoi sitten kuitenkin nukuttamaan ihan hirveena kesken ensimmaista tuntia :D En tieda mista moinen vasymys. Tuntui etta koko paiva vaan jatku ja jatku. Ehka se on sita kun tiesi etta taman paivan jalkeen alkaa kevatloma! Nyt olen siis lomalla. Mulla on vahan ekstra lomaa koska en kay torstaisin tai perjantaisin koulua. Mun "hurjat" kevatloman suunnitelmat on laksyjen tekeminen ja meidan mahdollisesti uusiin rottiin tutustuminen ja niiden tutustuttaminen naihin vanhoihin. Ja kaveri kylla ilmoitti haluavansa rannalle, ja koska sillakin on nyt kevatloma, niin ehkapa me toteutetaan pieni rantaretki. Se ois kiva, koska oon viimeks ollut rannalla syyskuussa kun Tytti oli taalla :D Mun kaverit on vahan sellasia ettei oikeen ymmarra missa ne asuu :P Tai sitten ma olen tallanen yli-innokas ulkomaalainen :D No ei, onhan noita paikallisia ketka suunnilleen elavat meressa ja kuolevatkin sinne, ja sitten niita ketka ei edes ajattele koko asiaa kun se meri on ollut siina vieressa koko niitten elaman ajan. Ite kun on jostain Suomen syvimmista koloista via Ruotsin perseenreiasta, niin innostuu helposti siita etta asuu Tyynenmerenrannassa. Mutta ei siis mitaan kauhean jannaa tiedossa kevatlomalle :D Tosin musta se rottailu on aika jannaa! Siivosin Thomasin seniorhakin maanantaina, ja kerkesin sen jo tayttaa uusilla jutuilla, silta varalta etta me tosiaankin tuodaan joku uusi perheenjasen kotiin lauantaina. Pitais vaan repasta toinenkin tollanen varahakki jostain, koska tarkotus ois tuoda 2 uutta tulokasta kotiin. Kuten oonkin maininnut niin ollaan menossa myos haihin lauantaina. Kerkesin jo paattaa etta minka mekon laitan paalle, mutta se pitais pesta, ja kasin viela kaikenlisaks. Olis pitanyt pesta se sillon kun ulkona oli viela 35 astetta lamminta :D Tanaan niita asteita oli vahemman. Sellasia valiasteita, etta ei oo liian kuuma jos on sukkahousut jalassa, mutta ei oo myoskaan liian kylma ilman niita. Sellanen keli tanaan. Etta kyllahan se mekko kuivuu viela tuolla pihalla ihan hyvin. Huomenna tai tana iltana varmaan pesen. Oon tassa tunnin paasta lahdossa pelaamaan keskiviikkotriviaa pitkasta aikaa! Tai, oltiinhan me 2 viikkoa sitten, mut meita oli vaan 3 meidan joukkueesta ja pelattiin yhdessa toisessa paikassa. Nyt pelataan TOSI pitkasta aikaa melkeen koko joukkueen voimin ja meidan vakio pelipaikassa jopa. Jannaa! Ehkapa me voitetaan jopa :D Taa kausi ei oo ollu ihan meidan kausi, koska ei olla pelattu koko joukkue yhdessa, ja sitte ollaan oltu vahan niinkun all over the place, etta jotkut meista on kaynnyt maanantaisin ja yks tai kaks keskiviikkosin ja me ollaan saatettu Robertin kanssa pelata torstaisin. Mutta jos pelaa samalla nimella, niin juokkueen parhaat pisteet lasketaan silta viikolta. Mutta taytyy sanoa ettei meista oo kukaan kylla kauheen hyvin pelannut. Yks kaveri paatti tehda itsestaan joukkueen kapteenin ja yritti vahan yllyttaa jengia pelaamaan yhdessa. Lupasi etta itsekkin yrittaisi tulla toisiin peleihin, eika aina vaan keskiviikkosin. Saa nyt naha kauanko taa tallanen harmonia kestaa :D Se vaan haluaa finaaleihin taas tana vuonna, kun me muut taas ei niin valiteta. Olihan se kivaa ja siistia viime vuonna etta me oltiin kaupungin viisainten joukossa, mutta ah, valila sita vaan haluaa jutella kavereitten kanssa ja ottaa vahan kaljaa eika raapia paataan punaiseksi jollain triviakysymyksilla. Nyt tosin tuolla on ihan vitun hyvat quesadillat, etta sita odottelen innolla :D Huomasin tassa nyt samalla etten oo hetkeen kirjotellu talleen kunnolla triviasta. Sita kun on vaan pelattu melkeenpa vaan tiistaisin, ja se ei oo sama firma joka pyorittaa sita triviaa. Sama juontaja, mutta tiistaisin on sen itse kehittelema trivia, kun taas naa muut paivat on jonkun firman hommia oikeen. Joo'o. No, ei kait tassa muuta. St. Patrickin paivan katastroofeja, haita, rottia ja triviaa. Ihan perussettia siis!
Monday, March 16, 2015
Tassa ma nyt olen.
Olet saattanut joskus miettia etta minka nakoinen on tama valittava blogaaja, jollet jo tieda. No just tallaiselta tympeelta valittajalta han nayttaa :D Olokeet hyva. Kait sita joskus pitaa laittaa vahan jotain kuvaa, vai? Ei mulla oo mitaan oikeeta asiaa. Pelleilin tassa vahan Sampan kanssa kameran edessa niin paatinpa napsayttaa itsestani tyypillisen hehkean naamaotoksen! Joo'o. Hakkien pesuja ja sellasta tassa. Pakko menna suihkuun sen jalkeen koska 35 astetta ja paita haisee :P Terrrve.
Sunday, March 15, 2015
Ikkunat auki.
Huh huh. Nyt on kuulkaa ikkunat-auki-kelit. Eilen ikkunat oli auki koko illan, ja lakanat tuli vaihdettua. Takki piti heittaa pois sangylta ja nukkua lakanan alla. Pistin kevatkauden ensimmaiset vesipullot pakastimeen, ettei tarvi rottien karsia kuumuudesta. Samilla ja Freddylla on jo pullot hakeissaan, Cornelia voi ihan hyvin ilmankin talla hetkella. Se on kun silla ei oo turkkia lammittassa. Mulla on tassa nyt ovikin auki talla hetkella, etta saa vahan raitista ilmaa tanne tunkkaiseen luolaan :D Pyykkiakin on taas pesty, ja nekin on varmaan jo kerennyt kuivua! Pitaapa kayda katsomassa. Mun pitais tehda pari koulutehtavaa tassa nyt, ja sitten pesta rottien hakit. Oon luvannut kokkailla tana iltana. No nyt valehtelin vahasen. Tai siis, loydettiin kaupasta sellanen shepherd's pie valmislaatikko, joka kuullosti kivalta. Robert tykkaa shepherd's pie'sta, ja ma en oo koskaan paassyt kokeilemaan koska siina on aina jauhelihaa. Tassa lahella on yks ravintola kylla mista saa vegaanisen version, mutta eipa olla vaan keretty kokeilemaan. Se on sellanen lootaillallinen, etta pitaa itse paistaa "liha" ja sitten vaan lisaat ne laatikon muut ainekset. Aika usein syodaan sellasia, koska jos Robert on myohaan toissa, ei viitsi alkaa ihan vihannesten pilkkomisesta asti alkaa kokkailemaan. Tiedan etta mun aitia ja isaa nyt naurattaa/surettaa/havettaa kun en tee kaikkea alusta loppuun keittiossa :D Tosin pidan kylla ruoanlaitosta, mutta niinkun jo mainitsinkin niin se ei oo kauheen kiva alkaa kymmenelta illalla pilkkomaan ja keittelemaan jne :D Helppo kun tarvii vaan ruskistaa vahan soijarouhetta, heittaa taytteet mikroon ja sitten kaataa pannuun ja ei muuta kun uuniin! Meilla yleensa jos tehdaan joku tollanen ruoka mihin pitaa laittaa lihaa sekaan, tehdaan se vegevaihtoehdolla. Robertia ei onneks harmita se jos ei kaikessa sen ruoassa oo jotain kuollutta elainta :D Yleensa jos tehdaan yhdessa jotain ruokaa, niin tehdaan sillon sitten niin etta Robert kokkaa itselleen jonkun lihan palan ja mina lihattoman version ja sitten siihen on aina jotain yhteista lisuketta. Mulla muuten on sellanen serkku kuka asusteli meidan kanssa ja alko aina valittaan jos ei lautaselta loytynyt lihaa. Ilmeisesti se on ainoa ruoka tassa maailmassa joillekkin. Mutta niin on nuudelitkin, opiskelijoille :D Tanaan on luvassa siis rento ilta, ensin vaan laksya ja rottailua, sitten ruoanlaittoa ja telkkaria. Huomenna on koulua, ja jessss, kohta on kevatloma :D Tiistaina on St. Patrick's Day, mika yleensa tietaa hauskaa paivaa. Viime vuonna kaytiin kaverin pippaloissa, sita edellisena vuonna baarissa. Ja niitakin edeltavina vuosina. Irkkubaarihan kuuluu asiaan! Robertilla on vissiin se paiva vapaata, niin ajateltiin etta lahdetaan aikasin liikkeelle. Sitten voi tulla kotiin ja ottaa torkut ja rennosti loppupaivan eika tarvi jonottaa mihinkaan. Keskiviikko-perjantai ei oo mitaan suunniteltua, muuta kun etta ajattelin skypettaa Lindan kanssa! Puhuttiin tanaan pari tuntia. Juteltiin vahan sen tulevasta matkasta tanne, kun siihen on enaa noin 2 kuukautta :D Jaoin naita omia "kokeneen" Amerikanmatkailijan vinkkeja etta miten selviytya homeland security'sta ja sellasta :D Lauantaina on siis tapaaminen mahdollisten uusien rottien kanssa ja myos haat. Sunnuntaina on tarkotus menna illemmalla nyyttikesteille, kun kerran meidan kaverit Washingtonista on kaymassa. Ajattelin pitaa vahan kaljatonta rajaa huomenna seka keskiviikko-perjantaina. Tiistai on nyt eri asia :D Nyt mua alkaa sattua selkaan niin hirveesti etta joudun nousta hetkeksi ennen kun joudun taas istuutua tahan kouluhommien pariin. Onneks ei oo hikinen olo enaa. Hyvaa viikonalkua kaikille!
Labels:
juhlistamisen arvoista,
kaverit,
koti,
rotat,
va blir he fo maate?
Polttarit.
No nyt ollaan selvitty kaverin polttareista. Oli aika laimea meno, koska morsian kumppaneineen olivat olleet Temeculassa viinitilalla maistiaisissa ja lounaalla koko iltapaivan, ja kun kaverin kanssa saavuttiin hotellille, olivat neidit just palanneet retkeltaan ja siella oli melko kannista porukkaa :D Kutsussa puhuttiin Little Italy'yn menista johonki baariin, mutta kaaso tajusi ettei me ihan sinne asti paasta jos morsian on jo niin surkeessa kunnossa ja ehdotti parin korttelin matkaa Tiger!Tiger!iin mika sopi mulle oikeen hyvin koska se on noin 3 minuutin kavelymatka kotiin. Me oltiin siella viiden jalkeen ja tarkotus oli kahdeksalta lahtea taas ulos. Morsian sammui hetkeksi, ja ihan hyva niin, ja koska me ei tan kaverin kanssa oikeen tunnettu ketaan niin hengailtiin parvekkeella ja juotiin 2 lasia shamppanjaa siina ja vaan juteltiin ja nautitiin auringosta (taalla oli 35 astetta taNAAN <- Cornelialta terveisia.) Ja koska sitten loppujenlopuksi morsianta ei enaa kiinnostanut ulos lahteminen (ja taas hyva niin koska ei se kauheesti ollut selvinnyt uniltaan) niin lahdettiin kaverin kanssa sitten T!T!:hen viela kaljalle ja syomaan. Soin nokkosminttukeittoa, joka oli ihanan tulista ja herkullista. Kun tulin kotiin oli kampilla niin tunkkasta etta joutu avata ikkunat. Nyt istun tassa olohuoneen ikkunoitten vieressa ja ulkoa virtaa ihanan raikas ilma. Verrattuna tanne sisalle siis. Ulkona on viela nyt 11.17 illalla yli 20 astetta lamminta. Sukkahousut ja villatakit hiiteen! Eilenki viitsi illalla olla hameella ja t-paidalla. Pesin pyykkia tanaan ja heitin pyykit narulle, koska mita turhaan alkaa kuluttamaan kolikoita kuivasrumpua varten kun ne kuivuu kivasti pihallakin ja sitten on varaa pesta lisaa pyykkia. Taitaa olla aika vaihtaa talvilakanat viileampaan vaihtoehtoon, eli ihan normaali lakanoihin. Talvilakanat, eli fleecelakanat. Ihanan lampimant talvella kun taalla sisalla on melkeen yhta kylma kun ulkona. Nyt ei ihan tarvi niita kuitenkaan :D Kun tassa oon saannut leikittya rottien kanssa saa hakea pyykit. Meilla on ens lauantaina iltapaivalla tapaaminen parin uuden rottakaveriehdokkaan kanssa! Samille vauva kaveriksi todennakoisesti ja Cornelialle leikattu nuorempi poikarotta. Sitten neljalta samana paivana on taman tamanpaivaisen polttarmimmin haat! Haat on musta aina ollut kivoja, sillonkin kun itse ehka ajattelin etta en todennakoisesti juhli koskaan omia. Kaikki kaverit kokoontuu, saa tavata niitten perheenjasenia mita ei oo ehka koskaan tavannut, syoda mahan taydelta hyvaa ruokaa ja tietenkin juoda ilmaseks ;D Ja on kiva nahda Robertia kravaatti kaulassa :D Tuli muuten eilen nahtya kavereita, mika oli kivaa. Huomenna Robert menee vasta kuudelta toihin niin saa vahan kateltua telkkaria ja sellasta. Pitais tehda vahan laksyja myos. Nyt tekis lahinna mieli menna nukkumaan, mutta Robert tuli just kotiin ja Freddy tarvii viela jalotteluaikaa. Toivottavasti Robert ei halua valvoa liian myohaan :s Morrrjens.
Thursday, March 12, 2015
Koirien paalle ajavat.
No nyt maratoonaan naita teksteja tanne joka paiva. Ilmeisesti. Mutta tassa kun just kavelin postilaatikolle (perhanan posteljooni ignoras ihan totaalisesti luukusta roikkuvan lahtevan kirjeen, mut ei se mitaan ku mittari nayttaa 26 astetta, niin sai vahan kayda pikaisesti nauttimassa keleista :D) niin tulin ajatelleeks yhta juttua josta mun yks kaveri postas facebookissa tassa yks paiva. Kaveri oli siis nyt viime viikolla nahnyt kadullaan, talonsa edessa jopa, kun joku aalio ajoi koiran paalle. Koira ei onneksi menehtynyt, ja ei ollut kuolemaisillaan, mutta kylla se muistaakseni loukkaantui kuitenkin. Sekin on kuitenkin aika ikava tilanne. Kadulla oli useampi silminnakija, mukaanlukien kaverini ja taman miesystava. Paalleajaja oli vaan kaahannut pois paikalta! Ihan sairasta ja saalittavaa. Kaveri oli ottanut rekkarin kuitenkin talteen. En tieda miten etenivat tasta. Mutta ihan hirveeta etta ajetaan jonkun lemmikin paalle ja sitten ei edes viitsita pysahtya ja pyytaa anteeksi. Ja jos ei tama nyt ole tarpeeksi kauhistuttavaa, niin nyt syksylla naki mun toinen kaveri samanlaisen tilanteen. Han oli silla hetkella itsekkin autossa, mutta valo oli punainen. Naki kun taas joku idiootti, talla kertaa keskella kirkasta paivaa, ajoi koiran paalle. Tama koira ei ollut yhta onnekas kun tuo ensimmaisen kertomuksen koira, vaan kuoli siina paikalla. Sanoi etta siina melkeen kuuli kun omistajan sydan sarkyi samalla kun han alkoi itkea tuskaansa. Siinakin tietenkin oli niita silminnakijoita, niinkun just taa mun kaveri. Eika taakaan kuski viitsinyt jaada pyytamaan anteeksi tai tarkastamaan miten uhrin kavi. Mekin ollaan Robertin kanssa jouduttu nakemaan tallanen tapaus. Muistaakseni se oli viime kevaana. Oltiin 4-5 korttelin paassa kotoa, kavelamassa tannepain illemmalla. Oltiin ohitettu nainen ja taman koira just, kun takaa huristeli kovaa vauhtia joku aalio vastaostetulla autolla (siina siis ei ollut viela omat kilvet, vaan autokauppiaan kilvet.) Ja yhtakkia kuulu koiran ulvontaa ja omistaja huusi, ja omistajan miesystava riensi kadulle. Meita oli Robertin ja omistajan lisaksi kaksi muuta silminnakijaa, joku nuori pariskunta joka kaveli toisella puolella katua samaan aikaan plus niitten joku kaveri. Ne kolme ryntas sen auton eteen ja piiritti sen, hakkasivat ikkunoita ja vaativat etta tyyppi pysahtyisi. Mutta ei, taa tyyppi jotenkin onnistui ajamaan niitten ympari (jollain tosi laittomalla tavalla tietenkin) ja jatkoi kaahaamistaan. Koira selvisi, mutta elainlaakarille olivat lahdossa heti tama koiran omistaja kumppanineen. Robert soitti poliisille, mutta ilmeisesti asialle ei ollut mitaan tehtavissa koska koira kulki vapaana. Sehan se, kun koirat kulkee vapaana. En nyt tieda oliko asia niin noissa kahdessa aikasemmassa tapahtumassa, mutta voisinpa kuvitella sen olevan niin. Olisi varmaan turvallisinta kaikkien kannalta jos koira olisi hihnassa. Mutta se ei kuitenkaan tarkoita sita etta jatketaan sita kaahaamista eika pysahdyta edes anteeksi pyytamaan, katsomaan onko koiralla kaikki hyvin. Lahtemaan vaikka mukaan sinne elainlaakariin. Ihan hirveeta etta tunnen noinkin monta ihmista ketka on nahnyt tallasta tapahtuvan ja viela samassa naapurustossa. Ihan hirvittaa. Useemmin nakee etta pienemmat koirat juoksee vapaana (pari paivaa sitten aiti ja poika olivat kavelylla PENTUEEN ja emon kanssa. ILMAN HIHNOJA. Koko liuta. Keskella paivaa, mutta ilmeisesti silla ei oo mitaan merkitysta mihin aikaan paivasta sita kayttaa koiraa vapaana ulkona) ja ymmarran etta niita on vaikeampi nahda, mutta just se etta ei tehda asialle mitaan. Jatketaan vaan paniikissa matkaa. Ajatellaan tietysti etta "ei oo mun vika; koira oli vapaana!" Eika kukaan nyt ihan kouluttamatonta koiraa kuitenkaan kayta vapaana, tuskin kukaan nyt on niin tyhma etta lahtee ulos koiran kanssa ja toivoo parasta. Toisaalta, sitahan ei koskaan tieda :/ Tottakai ihminen saattaa panikoida, mutta tollanen on kuitenkin aika torkeeta. Sitahan esim. pysahtyy jos tormaa jonkun autoon. Pysahtyy yleensa jos meinaa tormata johonkin ihmiseen (tosin ei aina; kaverin eno kuoli tassa joulun aikaan. Joku idiootti oli ajanut sen paalle KAKS KERTAA PERAKKAIN, huomaamatta mitaan. Ja se eno oli seissyt bussipysakilla, jalkakaytavalla, ja taa persenaama oli siis ajanut JALKAKAYTAVALLE. Ensin ajanut miehen paalle kerran, sitten viela peruuttanut.) Blaa. Pelottavaa. No, ei kait siina mitaan; Robertinkin paalle on meinattu ajaa 2 kertaa. Siina sentaan on ihmiset pysahtynt :P Pitaa varmaan alkaa pitaa miestakin hihnassa! No ei vaan. Robert kayttaa mustia vaatteita, etta ehka joittenkin on vaikea nahda sita. Mutta me saatiin mun synttaripaketissa heijastimia, niin nyt saan koristella ukkoni niilla, ettei tarvi murehtia sita etta tuleeko se mies sielta kioskilta kotiin ehjin nahoin :D Musta koiran hihnan lisaksi voisi olla ihan hyva idea laittaa heijastin koiralle illalla. Jos ei hihnassa jo ole jotain sellasta. Oon nahnyt monilla koirilla iltasin sellasen heijastin pannan tai sitten liivin :D Se on ihan hyva idea! Taalla meidan alueella on kuitenkin osat kaduista aika pimeita, ja se voi ainakin pimealla olla tosi vaarallista (niinkun varmaan nyt huomaatte) pitaa koiraa vapaana ja ilman heijastinta. Voi voi. Sitten kun meille tulee koira niin silla tulee olemaan kaikki mahdolliset varusteet, koska sen mamma on kauhea hoosaaja :D Robertia naurattaa viela tanakin paivana se kun meidan yksi ihan ensimmaisista rotista oli raapinut silmakulmaansa ja se oli hieman verinen ja kiikutin sen ensiapuun. Mutta hei, better safe than sorry :D Rotta selvisi reissusta antibioteilla ja muistuksella siita etta joskus on ihan hyva leikata niittenkin kynnet (en oo koskaan leikannut, koska en uskalla :s) Voi voi. On niita kaikenlaisia ihmisia tassa maailmassa. Elan itse sellasessa kuplassa missa ihmiset kunnioittavat elaimia ja valittavat niiden hyvinvoinnista, ja sitten aina valilla tulee tallasia muistutuksia siita etta sen kuplan ulkopuolella on julma tosimaailma missa kaikki eivat ajattele samalla tavalla, ja joillekkin se koira tosiaankin on "vain koira." En edes halua yrittaa muistaa mita ne sellaiset ihmiset ajattelevat pienelaimista...
Wednesday, March 11, 2015
Runoilua, polttareita ja postia.
Hei taas. kirjottelenpa nyt huvikseni, kun tata valituntia riittaa kahteen asti ja kello on vasta 11.20. ajattelin talla valitunnilla kayda maksamassa loput kurssimaksuista, syoda ja tehda laksyt. mulla on runoja laksyna. tykkaan tasta kirjotuskurssista, ja harmittaa etta olin vasta paasemassa vauhtiin tuossa meidan non-fiction osiossa ja sittensiirryttiinkin jo toiseen osioon, eli runoihin. ma en pida runoista. en niiden lukemisesta enka varsinkaan niiden kirjoittamisesta. on olemassa ehka niinkun vaan yks runo josta pidan, ja se on sellanen hautajaisruno (Do Not Stand By My Grave And Weep, tai joku sellanen. tulee oikeen kyynel silmaan. herkkaa :D) mutta nyt onneks tehtavana onnon-fiction runo, eli prose poem. se vahan helpottaa. muistinpa kerrankin ottaa kirjan mukaan! etta saan vahan luettua. en muuten muista kerroinko, mutta yhdella kaverilla on polttarit nyt lauantaina. paivalla menevat viinitilalle maistiaisille ja lounaalle ja illalla jotain muuta. Se olis ensin halunnut varata illaksi vip-poydan joltain yokerholta ja se ois maksanu koko ryhmalta TONNIN. se sen viinihommakin on jo yli satasen + se lounasravintola on ihan helvetin kallis myos. huh huh. yhden toisen kaverin kanssa tuli aika nopeaa vastattua etta eitulla. kummallakaan varaa naihin kemuihin. morsian oli suuttunut talle kaverille, mut se on sellanen varakas ja naiivi eika oikeen ymmarra etta me ei kaikki olla sairaanhoitajia joilla on taskut taynna ylimaarasta. nyt se oli sitten muuttanut sen iltaosion etta mentais yhteen vahan kivempaan baariin happy hourille (pelattiin triviafinaalit siella!) ja sit johonki loungeen. Etta voi olla etta meen nyt sit kuitenkin kun on varaa ja ei tarvi maksaa satoja dollareita jostain mita en oikeesti halua edes tehda (ma kun en juo viinia ollenkaan ja yokerhot ja niissa kavijat ahdistavat.) Pitaa kuulemma laittaa jotain vaalenpunasta paalle. en tieda mita laittaisin. mulla on 2 vaaleenpunasta mekkoa (tosin yks ei sovi mihinkaan tilanteeseen paitsi ehka mun 30-vuotissynttareille parin vuoden paasta :D), yks vaaleenpunanen hame (jonka kans on vaikea yhdistella mitaan t-paitoja), kolme vaaleenpunasta t-paitaa ja 4 villatakkia. haluaisin ehka laittaa housut vaikka vaaleenpunasen t-paidan. ei viitti laittaa liikaa vaaleenpunasta kuitenkaan :D joo joo. pitaa varmaan syoda jotain nyt. vasyttaa myos hirveesti. pitaiskohan juoda kahvit? kun paasen kotiin aion vaan kattoa Unbreakable Kimmy Schmidt'ia ja syoda eiliset jamat ja hengailla rotskulien kanssa. ja jatkaaposteihin vastailua! sain viime viikolla lahetettya 2 ja eilen kkirjotin kolme kirjetta. on viela 2 kirjottamatta ja sit pitais vieda Nooralle ja Virvelle kuoret postiin ja kasintehtyja patseja Britteihin. Tytillekkinon paketti ja se on Iistunut mun olkkarissa syyskuusta asti :D oiskohan aika lahettaa sekin? ehkapa! nu far ja.
Labels:
juhlistamisen arvoista,
kaverit,
koulu,
teevee
Tuesday, March 10, 2015
Jopas jotakin!
Nonii! Nyt on varaa taas elaa normaalisti :) Kauhistelin tassa koko iltapaivan sita etta miten nyt paasen kouluun kun ei oo bussirahaa ja Robertiltaki meni mulle saastama femma Netflix laskuun. Mulla oli laksyjakin mita piti printata ja koska itella ei oo tallahetkella mustetta, niin ois pitanyt koulussa printata ja se maksaa ja sitakin kerkesin kauhistella. Kaveri oli jo luvannut lainata sen vitosen bussia varten, ja olin ajatellut kysya jos voin menna jonkun luo lainaamaan printteria, mutta satuinpa ihan huvikseni kattomaan tilille (oon paivittanyt sita eilen ja tana aamuna kun hullu, ja ajattelin etta jos en nyt kato sita kun illalla vasta, mut katoinpa nyt huvikseen kuitenki :D) ja just sillon tuli kaverilta viesti etta "tuon sulle sen vitosen kohta" kun huomasin etta oho, tannehan on tullu rahaa :D Jes! Nyt ei tarvi miettia etta miten sinne kouluun paasee huomenna ja laksytkin saa sitten hoidettua :) Ja kun ei tarvi teha niita nyt kotona sitten niin voin keskittya enemman tahan huomisen kokeeseen lukemiseen :) Hienoa! Nyt tarvii kuitenkin alkaa paastamaan rottia leikkimaan. Huomenna saan maksaa loput kurssimaksuistani ja nyt voin maksaa Robertin aitille takas lainat :) Kiva! Ja voi sitten alkaa miettimaan sita etta loytyyko Samille ja Cornelialle kaverit (taitaa se Samin leikkaus unelma nyt jaada ihan kokonaan, kun se ois jo pitanyt tehda.) Pitaa koittaa olla kuitenkin vahan saastelias, koska ensinnakin ne paperihommat, ja sit toiseks, Linda tulee kahden kuukauden paasta! Ois kiva olla sillon varaa tehdakkin jotain :D Esim. Disneyland ei oo mitaan kauheen halpaa lystia, tosin se on sen rahan arvoinen paikka, ainakin mun mielesta :) Tai etta siella saa niinku rahalleen vastinetta koko paivan. Sitahan viitsii jopa ehka menna triviaan tanaan. No mutta, minapa lahden tasta lukemaan kokeisiin ja leikkimaan rotskujen kanssa. Onpa kiva ettei tarvi ostaa viimesilla rahoilla halpis vessapaperia enaa :D (niinku eilen kavi.) Hammastahnaankin on nyt sitten varaa, haha!
Monday, March 9, 2015
Kaiken maailman kaverit ja kodit.
Aaahh, eipa oo rahoja nakyny viela, mutta pitais varmaan tulla talla viikolla. Harmi ettei oo viela, koska mua ei kiinnosta mikaan naista "ruoista" mita meilla on taalla kotona. Ne on kaikki lahinna jotain lisuketta, niinkun riisia ja quinoaa ja sellasta. Eika mitaan syomista niitten kanssa. Oisin ihan mielellani kaynnyt kaupassa jopa. Taalla piti tanaan olla tosi lammin, mut ei musta kylla ollut ellei istunu suoraan auringossa :P Vituttaa kun keskiviikkona on koe ensimmaisella tunnilla, eli paasee aikasemmin tunnilta, mut sit mun keskimmainen kurssi on peruttu silta paivalta, niin mun taa jo normaalisti pitka valitunti pitkittyy ihan sairaasti nyt sitten, koska mulla on vaan se ensimmainen tunti ja sitten viimeinen. Hyppaisin muuten sen viimesen tunnin yli, ellei mulla olis pari palautettavaa tehtavaa. Toivottavasti Robertilla on keskiviikko vapaata, niin ehka se voi tulla hengailemaan mun kans, tai voitais menna vaikka lounaalle tms :D Ollaan joskus tehty niin kun on kaynnyt talleen. Pitaa keksia jotain tekemista etten kuluta puhelimen akkua ihan kokonaan. Pitaa muistaa ottaa kirja/kirjoja mukaan jne. Blaa. Alko jotenkin tanaan hairitsemaan tosi paljon se lauantaina episodi. Mut kun en tieda oikeen etta mika siina hairitsee. Itse se tyyppi ei nyt oikeastaan hairitse, koska enhan edes tunne koko tyyppia, niin mita valia jollain rumalla randomilla nyt on silleen. Mutta joku muu siina nyt hairitsee siina itse tapahtuneessa. Mietein etta ehka se oli se itse sanominen, kun muistin sitten etta yks KAVERI heitti jotain samantapasta lappaa mun synttareilla ja alko raivostuttamaan se etta KAVERI alkaa puhumaan jostain tollasista mitka on aika sopimattomia juttuja (ellei oo TOSI hyva kaveri. Me ei kuitenkaan olla mitenkaan tight) ja kuitenki aika henkilokohtasia myos. Blaa. Juteltiin kaverin kanssa muuten tasta "kaverista" kuka puhu jotain holmoja mun synttareilla. Sekin on joskus saannut inhottavia viboja siita. Makin monesti saan jotain ihme viboja. Ja sit kerroin sillekkin siita yhdesta kerrasta kun yks toinen kaveri yritti suudella. Yaaak. On niin oksettavaa ajatella etta on miespuolisia kavereita ketka oisivat valmiita repimaan housut jalasta heti tilanteen tullen. Tai siis etta mita jarkea on olla sellasen kanssa kaveri? Jos vaan janoaa kavereiden jalkovaleja jatkuvasti? Blaaa. Ehka ma oon jotenkin vanhanaikanen kun mun mielesta kavereihin ei kannata sekaantua. Kaverit on nimenomaan KAVEREITA. Siina mitaan ilman-housuja-tansseja tarvi alkaa vaantamaan. Ja muutenkin, kauheeta itsensa imartelua sellanen kun ajattelee etta "jos toi ois sinkku iskisin heti kiinni" koska eihan se aina mee niin etta sita toista osapuolta edes kiinnostaa :D Meni tuumailun puolelle taa. Mutta olo on jo hieman parempi kun sai vahan kirjotella pois ajatuksia :) Ja tottakai se etta jos joku kaveri sanoo jotain typeraa vaivaa enemman ku joku random jossain olutfestareilla :D Mut kylla taakin tasta unohtuu. Kait se niin menee etta pitaa antaa vaivata kunnes ei enaa vaan vaivaa. Nyt viikonlopun aikana oli yks kaveri talonvahtina tuossa meita vastapaata! Se oli aika janna sattuma. Tosin taa kaveri on kylla tossa muutenkin ihan kulman takana, mutta nyt oltiin niinkun ihan samalla kadulla ja viela vastapaata :D Se vaan laitto torstaina viestia ja kyseli etta mika meidan osote olikaan, ja sitten kertoi olevansa talossa 4450 ja kun kysyin et onks se se yks ruskee talo olin just menossa pihalle kattoon itse etta onko se se sama talo mita aattelin, niin meni taa kaveri itekki pihalle kattoon etta onks se talo ruskee :D Menin hengaamaan sinne hetkeks. Juotiin parit kaljat siina ja juteltiin. Tulin sit kotiin ja myohemmin tuli taa kaveri ja yks toinen kaveri koputtelemaan oveen ja pyysivat sinne kaljalle, niin mentiin sitten Robertin kanssa. Perjantaina ei nakyny kaveria siella, ja lauantaina oli sita menoa, mutta eilen kavin pesemassa pyykkia siella, kun kerran ilmaseks sai pestya ja juotiin taas parit kaljat siina samalla ja juteltiin. Sit tulin kotiin ja pesin rottien hakit ja tein viela ruoankin nopeeta. Nukkumaan mennessani ajattelin etta milta se tien toisella puolella oleva talo nayttais jos me asuttais Robertin kanssa siina ja meidan huonekalut ois siella. Tulin siihen tulokseen etta tosi kivalta. Robertkin ihastui siihen taloon. Se on just sellanen missa me haluttaisi asua. Ei kauheen paljon isompi kun asunto. Mutta eihan me nyt silleen mitaan tilaa tarvita, kun ei tassa olla mitaan kakruja tekemassa. Tosin musta ois tosi kiva jos rotilla ois oma huone :D Niin sit ne vois paastaa ulos siina omassa huoneessa ja sinne ei tulis mitaan johtoja tai mitaan sellasta mita ne ei saa jyrsia. Oisko aika siistia?! Ja sitten sinne vois muutenkin laittaa kaikkea kivaa niille. Sellanen huonehan ois vahan kun rottien oma leikkipuisto :D Harmittaa ettei tunneta talon asukasta, niin ei nyt sitten tule kaytya siella :D Kaveriakin harmitti etta loppu toi talonvahtikeikka, koska sekin tykkas olla siella :D Niilla oli kiva takapihakin, ja iiiiiso tyopaja, missa oli discopallo ja kaikkee :D Ja pyykkikone jne. No, eikohan mekin joskus asuta talossa. Oli kiva kayda tuolla, koska nyt muisti etta miks on tarkeaa laittaa ne paperit jne. Palas taas ne omat yhteiset unelmat muistiin! Ne oli vahan hakusilla tuossa jo hetken, kaikki tuntui niin kaukaiselta ja toivottamalta ja eparealistiselta sillon kun asiat oli viela tosi surkeesti. Valilla on hyva jos on jotain muistuttamassa niista! Mutta nyt meen hoitelemaan oman kotini hommia, niinkun esim. eilisiten pyykkien viikkaaminen ja syominen. Enpas ookkaan koko paivana syonnyt mitaan. Corneliakin sukeltelee mainosten seassa tuolla sohvan alla. Tanaan kylla kelpais ihan vaan sellanen tv:n katselu, kun en oikeen eilen voinnut kun piti menna aikasemmin nukkumaan kun oli koulua tanaan. Etta sellasta nyt talla kertaa.
Sunday, March 8, 2015
Naistenpaiva ja olutfestarit.
Heipa hei. Johan vasyttaa! Taalla on siirrytty ajassa, ja tuntuu etta paa on sekasin. Toisaalta, voihan se olla vahan sitakin etta tuli kaytya siella Best Coast Beer Festilla! Mika muuten oli tosi hauskaa, pienta idioottia lukuunottamatta. Mutta muuten kylla kivaa! Ja menisin oikeen mielellani ens vuonnakin, jos sellanen jarjestetaan taas. Tanaan on naisten paiva, ja aina tana paivana tulee mietittya miten ikavaa onkaan se, etta edes tarvitaan tata paivaa. Mutta tana paivana tulee myos aina mietittya niita upeita naisia kenet tunnen. Sellaisia naisia ketka saavat olosi tuntemaan tarkealta ja hyvalta. Ketka tukevat toisiaan. Eilen sain kokea mahtavan esimerkin siita miten naiset pitavat yhta. Kun oltiin tuolla Beer Festilla, joku jatka alko ahdistelemaan mua. Han heitti jonkun tosi torkean lapan, ja sanoin ihan natisti vaan etta "toi oli aika rumasti sanottu, eika kuulu sulle patkaakaan." Ukkeli vaan virnuili ja sanoi ettei han valita tippaakaan siita jos loukkasi. Tunti tai kaksi vierahti ja oltiin jo tyttojen kanssa naurettu tapahtuneelle ja unohdettu koko homma, ainahan noita idiootteja tulee vastaan. Miksi miettia asiaa kun on hyvaa olutta ja seuraa? Ikava kylla, tama oksettava parivaljakko (silla oli joku ihan helvetin jurrissa oleva kaveri siina kuka yritti esittaa "hyvaa kaveria" pahoittelemalla kaverinsa puolesta ja samalla kayttamalla sita tilaisuutta mun kavereiden iskemiseen) loysi meidat sitten uudestaan ja huh huh. Siina se niista ilkeampi osapuoli sitten alkoi aukomaan paataan eika millaan halunnut jattaa meita rauhaan. Sanoin sille etta revin sulta munat irti jos et nyt jata mua rauhaan :D Han oli sita mielta etta antaa tulla vaan, niin menin kohti palleja oikeen kunnon voimalla ja kasi kourassa :D Ei tykannyt taa mies kauheesti :DDD Alko tietenkin sitten aukomaan paataan entista enemman, ja mun kaveri, joka oli tassa koko ajan jo muutenkin puolustellut mua, heitti kaljansa sen tyypin paalle :D Taa tyyppi sitten tuli heittamaan omansa meidan paalle ja me vaan nostettiin vahan kulmakarvaa ja katsottiin sita silleen etta "okei." Sitten se lahti siita nyyhkyttamaan jonkun panimon kojulle sita etta me ollaan hulluja narttuja tms (kukaan ei valittanyt tan panimon kojulla. Tais olla muutenki aika selvaa etta taa jatka tuli tahalleen arsyttamaan meita) sillavalin kun sen oksettava kannikaveri yritti lahestya mua ja "lohduttaa." Tyonsin heti kateni sen rintaa ja sanoin etta pidappas se valimatka. Kaveri siina yritti huutaa jarkea aijan naamaan ja kehotti hanta poistumaan. Lopulta sanottiin vaan etta jos et sa lahde niin me lahdetaan. Siirryttiin sitten parempiin maisemiin ja ei onneks enaa nahty kyseisia tyyppeja sen jalkeen. Toivottavasti ne heitettiin ulos :D Mutta oli niin ihana kun oli hyva kaveri siina kenen mielesta toimin oikein, kuka oli auttamassa, pitamassa puolia. Kuka ei ole sellainen etta puhuvat muista naisista pahaa, etta "jotkut naiset vaan ylireagoi, pitais vaan nauraa miesten huonoille lapille." Tottakai joskus ite miettii sellasta, etta olikohan nyt mun vika, oisko pitanyt vaan olla hiljaa? Mutta mua on kaikenmaailman jatkat kiusannut pienesta asti. Ma olen 28-vuotias nainen enka enaa jaksa sita etta kakslahkeiset kiusaa. Mua tai ketaan muuta naista. Ma haluan kiusata takaisin. Sita on jo koko elama kaannetty sita toista poskea, etta nyt saa riittaa. Ei se lopu silla etta punastellaan joka kerta kun joku ukkeli ylittaa rajoja. Se loppuu silla etta tartutaan niihin muniin :D Etta suuri kiitos ihanalle ystavalleni, joka pelasti mun illan olemalla siina vierella punasena huutamassa ja kaljaa kaatamassa <3 Toivon kaikille naisille sellaista ystavaa. Toivon etta kaikki teidan miesystavat ja tutut puolustavat teita samalla tavalla, eivatka yrita hiljentaa tai vahatella huonoja kokemuksianne. Etta sellaista tana naisten paivana. Muuten viihdyin erinomaisesti! Menin ensin kaverin luo, ja han teki raviolia lounaaksi. Onneks niin, en ollut syoynnyt kauheen hyvin, ja ei ois kauheen kiva menna olutfestareille tyhjalla vatsalla! Siella oli kuulemma yli 100 panimoa, mutta ei siella kylla musta ehka ihan niin paljon ollut kuitenkaan. Moni kuitenkin. Pari tuttua panimoa tarjosi uutuuksia ja sitten tuli tietenkin tutustuttua uusiin/vieraisiin panimoihin myos! Mun koko illan lemppari oli Deschutes-panimon Pinedrops IPA. Enka yleensa edes juo IPAa. Monesti juonnut Deschutesin oluita, mutta tata en oo nahnyt missaan kaupoissa, joten nyt vahan harmittaa :D Oli myos yks tosi janna kirpakka olut jota maistoin, jossa maistui jalkimakuna merisuola. Mun kaverit ei tykannyt siita, mutta musta se oli jotenkin ihanan erikoinen ja nyt kun ajattelen sita, maistuu se suola ja kirpeys suussa :D Onneks on toi Untappd-sovellus puhelimessa niin muistaa paremmin etta mita kaikkee tuli maisteltua, ja mita niista tykkasin, niin ettei sitten vahingossa osta jotain pahaa jos naita loytyy jostain kaupasta joskus :) Siis oli oikeesti tosi kivaa. Tavattiin kaks kivaa tyttoakin siella, ja niilla oli aika samanlaiset kokemukset kun meilla, etta sita yhta niista oli joku ahdistellut ja ne oli joutunut samanlaiseen tilanteeseen joka meinas lahtea kasista. Jannaa :D Hengattiin sitten niitten kanssa se viimenen tunti ennen kun siella alkoi panimot pakkaamaan kamppeensa ja paikat menemaan kiinni. Kaveri osti viela kahdet ranskalaiset siina, valkosipulilla ja toiset pestolla. Oli hyvaa. Oispa mun rahat tullut nyt jo, niin voisin vahan juhlistaa naisten paivaa keskenani. Ois nimittain kiva syoda valilla jotain ruokaa mita oikeesti haluaa syoda :D Tassa yks paiva Robert sano etta kun on koyha, niin ruoka ei enaa ole herkullista, vaan se on tarpeellista. Se oli musta aika hyvin sanottu. Eilen en ollut ennen kaverin lounastarjousta syonnyt muuta kun hapankorppuja (mika muuten kuulostaa hyvalta nytkin.) Ei kait tassa nyt muuta sitten. Laksyja pitais tehda ja rottien hakit pesta, ja haluaisin menna tohon tien toiselle puolelle peseen pyykkia ilmaseks kun yks kaveri on siella talonvahtina :D Pitaapa kattoa etta jos se on siella tanaan. Oltiin siella torstaina kaljalla ja katottiin vahan Saturday Night Live'a porukalla. Ilmanen pyykinpesu kuulostaa nimittain aika upeelta just nyt :D Mut nain talla kertaa.
Labels:
arkimatkailua,
crap-ula,
jannitysta elamaan!,
juhlistamisen arvoista,
kaverit,
olutsnobin seikkailut,
va blir he fo maate?,
vituttaa
Saturday, March 7, 2015
Aurinkoa pain!
NO NYT kuulkaas! Kelkka alkanu kaantymaan kohti aurinkoisempia maisemia! Tanaan kayty asioilla, eli paastin vihdoinki viemaan Cornelia elainlaakarille. Siina meni mun viimeset vahaiset rahat, ja piti teha joku maksusopimus kun ei ollu varaa maksaa koko kayntia, mutta puolet ainaki saatiin maksettua yhella kertaa, etta kunhan tuodaan loput ennen kuun loppua nii ei oo mitaan hataa. Antoivat meille taman tilaisuuden koska ollaan tuttuja naamoja talla elainlaakarilla :) Cornelialla on nyt sitten taas laakkeet etta paranee "flunssa" taas :) Sit kaytiin heittamassa vuokra. Piti oottaa etta Robert sai palkan. Sinne meni seki palkka. Sit mentiin postin kautta, kun mulle oli tullu mun vanhemmilta paketti. Tuli karkkia Suomesta, isan bandin keikka DVD!! heijastimia (koska taalla ei myyda niita missaan ja on iltasin tosi pimeeta, ihan kesallakin) ja uus kiva huppari :) Tosin nyt ei oo hupparikelit, koska tanaan oli 29 astetta lamminta. Nyt taa ei ehka kuulosta mitenkaan super positiiviselta postaukselta, koska tassa vahan valiteltiin maksuista, mut nyt alkaa kuulkaa olla varaa maksaa tallasia :D Sain nimittain yllattaen viestin etta mun opintotukihakemus meni lapi!! Aika janna koska se tuli nyt perjantaiyona/lauantaiaamuna. Mut kuitenki! Mun keissi oli tosiaankin high priority ja ne oli ollut yhteydessa mun kouluun ja sellasta, etta en edes kerenny lahettaa niita mun papereita sinne :D Mut ilmeisesti se etta ne jutteli mun koululle teki hyvaa. Nythan ne tietaa kuitenki etta oon ihan oikeesti koulussa enka vaan yrita huijata rahaa. Onpa ihanaa etta jutut alkaa vaha pikkuhiljaa nayttaa hyvalta. Tassa kerettiin olla ihan helvetin koyhia :D Robertilla melkeen menny luotto pilalle. Onneks ei ihan kuitenkaan. Mut jos tallasta ois jatkunu pitkaan niin ois voinnu luotto menna pontosta alas. Robert saa palkkaa joka viikko, mut nyt viimeset pari kuukautta ei oo pystyny saastaan siita yhtaan kun en oo ite pystynyt auttaa laskuissa jne. Eilen just juttelin yhen kaverin kanssa tasta ja se sano etta "ootappa vaan, kylla se tulee sielta viela kohta." Sen sanoissa oli ilmeisesti jotain peraa :) Etta tallasta talla kertaa! Nyt juhlin oluella ja huomenna sit Best Coast Beer Fest! Jes! Nyt kelpaa olla :D
Tuesday, March 3, 2015
Paivan kuulumiset.
Olipas rankka ja ikava paiva tanaan. Ei kauheesti auttanut etta ulkona oli tosi kylma ja satoi melkeen koko paivan. Taalla sisallakin on aika kylma. Mulla ei oo puhtaita lampimia pyjamahousuja niin taytyy kulkee kylmat joogahousut jalassa :P Niin ja ne mun ihan tavalliset housut, nekin on likaiset. Lemppari pyjamahousuille ja tavallisille housuille kavi niin etta Thomasilla kavi vahinko sen viimeisina paivina, ja mun housut oli sitten molemmilla kerroilla se vastaanottaja :/ Mua harmittaa vahemman se "vahinko" ja enemman se etta ne oli Thomasin viimeiset paivat ja etta se oli niin huonossa kunnossa etta kavi niin, kun muuten se ei ollut yhtaan sellanen kakkija/ruikkija. Se oli niin sisasiisti pieni mies <3 Kyllapa on ikava sita. Ihan jarkyttava. Ihan kun joku ihminen ois kuollut. Mulla oli kokeet tanaan. En tieda miten meni, koska unohdin lukea. Kait ne ihan ok:sti meni, ei se materiaali musta ollut niin vaikeaa. Mun kirjoituskurssin opettaja oli kiva ja antaa mun palautta tan paivan laksyn keskiviikkona, koska en ollut siella viime keskiviikkona. Oon syonnyt tosi huonosti tanaan ja se tuntuu mahassa, muttei oikeen ruoka maistu. Aika huonosti on maistunut viime aikoina. Ei mulla kylla nyt ole varaa oikeen ostaakkaan ruokaa, enka tiia onko Robertillakaan laskujen jalkeen. Spagettikausi taitaa alkaa nyt sitten taas! Aloin lukemaan uutta kirjaa. Sita on kiva lukea, mutten kylla oikeen osaa paattaa etta pidanko siita vai en. Luen nyt vaan kun on kivempi olla jossain muualla valilla kun oman paan sisalla. Kylpy ja kirja - se on hyva yhdistelma! Otin gin and tonicin kaveriksi kylpyyn. Siita tuli surullisempi mieli, etta se suunnitelma sitten hieman epaonnistui :D Robert on ollut huonolla tuulella koko paivan. Se ei saannut vaihdettua tyovuorojaan niin silta jaa kaverin polttarit lauantaina. Oon ite menossa, tosin en niihin polttareihin, mutta samaan paikkaan, eli Best Coast Beer Festille. Sain lipun synttarilahjaksi. Inhottaa. Toivon nyt etten olisi saannut koko lippua. Pitaisi soittaa elainlaakariin, mutta ensin pitaisi saada lainattua kymppi jostain etta on varaa. Cornelialle kuitenkin maarataan kaksi eri laaketta, ja muistan etta se on aina kuuskymppia. Toivottavasti ei mee tili taas sitten miinuksen puolelle. Mun pankki on niin vittumainen etta ne rahastaa siita jos menee miinukselle. Huomenna saa maksaa kurssitkin! Tai puolet siita maksusta. Sit voi hakea todistuksen! Ja kaikkee muuta sellasta. Mitas muuta? No eihan tassa nyt oikeesti oo kauheesti kuulumisia :D Hiukset nyt jo menny ikavan variseks. Harmi ettei voi varjata niita nyt hetkeen. Jaa'a. Pitais vahan kirjotella kirjeitakin tassa. Oon mun suuresta vastaamattomien postien kasasta kerennyt vastata vaan kahteen tahan mennessa. Tai kerennyt ja kerennyt. Pikemminkin jaksanut. Jos on hetken hyva mieli niin on hyva tehda pois kaikkea mika on jaannyt. Tanaan tuli postista lappu etta mun vanhempien lahettama paketti on tullut! Varasin redeliveryn, eli tuovat sen uudestaan tassa joku paiva. Varasin sen huomiselle, mutta kokemuksieni mukaan sita pakettia ei koskaan tuoda seuraavana paivana uudestaan, vaan siina saattaa menna paiva tai kaks. En vaan jaksa hakee sita postista kun siina lukee mun miehen sukunimi ja mulla lukee henkkareissa oma. Jos ne sit annakkaan sita mulle kun ei nimi matsaa papereissa? Parempi siis etta tuovat! Ja jos se onki painava? Mulla ei oo pyoran renkaissa ilmaa, niin en voi heittaa sita pyoran koriin. Joutuisin kavella kotiin kantaen pakettia. En tieda mika pointti oli nyt tulla kertomaan paivan kuulumisia, kun ei niita ole varmasti kenenkaan kiva edes lukea. Teki vaan mieli kirjottaa jotain, enka viitsinyt alkaa kirjottamaan mitaan sen syvempia tuumailuja tahan aikaan yosta. Teinpa muuten niillekkin tagin, eli tuumailuja :D Kun oli se karva-postaus ja se queer-juttu ja kaikkee, ja lisaa on kuitenki tulossa. Jospa ma nyt lahtisin tasta nukkumaan. Voisin koittaa tehda itelleni brunssia huomenna. Sellasen koyhan version :D Eli aattelin tehda pussimuusista potato pancakes juustoraasteella ja sitte heittaa siihen viereen sunnyside up munat ja english muffinit. Toivottavasti huomenna ei sada. Ei silla etta oisin menossa mihinkaan, mutta piristaahan se vahasen jos ulkona on kiva ilma. Voin kertoa etta taman paivan keli teki kylla tehtavansa. Ai joo, ja myohastyin bussista. Robert joutu viemaan. Mut ei se sillon ollut viela huonolla tuulella. Oi voi. Vaikea tsempata kahden henkilon edesta. Tallasta tanaan. Nyt alkaa oleen kylma kun tassa kykkii, etta nuo sangyn fleece-lakanat ja takki alkavat kuulostaa taivaallisilta :D Fleece-lakanat on kuulkaa ihan maailman paras juttu. Robertin aiti osaa naa joululahjahommat ;D JAAA siita tuliki mieleen et kokeilin vihdoinki mun sahkovatkainta eilen! AI ETTA ku toimii hyvin! Siis ihan upee vekotin. Tein peanutbutter cookies. Ehkapa teen niita huomenna taas. Oli hyvaa. Mut nyt meen kylla noihin unelmalakanoihin ennen ku suunnilleen kuolen tahan. Hauskaa tiistaita. Ps. myohastyneet onnittelut mun mammalle, kuka taytti tanaan huikeat 50 vuotta <3 Se on sellanen forever young hahmo.
Labels:
arkimatkailua,
koti,
koulu,
kurjaa,
luonto,
olutsnobin seikkailut,
rotat,
va blir he fo maate?
Sunday, March 1, 2015
6813 Deerrun, eli Pilitalo.
Siivosin tassa rottien hakit ja sen jalkeen kun ne juoksenteli, oli oiva hetki katsastella niita kuvia sielta entiselta talolta! Kuvat ovat joko meidan entisilta hoodeilta, talon sisalta, meidan huoneesta tai sitten pihalta. Seassa on pari noloa selfie'ta, koska meilla oli sellanen peilikaappi huoneessa ja niista kuvista nakee aika hyvin etta milta se meidan huone naytti :D
Robert rookilla kuistilla.
meidan "vapaa-aika" huoneen katossa oli pullonkorkkeja. Tassa kaksi eri kuvaa eri kerroilta kun olin kaymassa, ennen kun muutin itsekkin taloon. Etupihalla naki usein naita pieni alligaattoriliskoja! Deerfield-niminen katu. Siita kun kaantyi toiselle vasemmalle olevalle kadulle, tuli meidan talolle. Mina meidan huoneessa ja etupihan kaytavaa kuistilta katsottuna. Kun kaveli Deerfieldia alas niin naki vuoristot. Toisessa kuvassa meidan vessan valot :D Mina, yksi kamppiksista ja Robert pompitaan takapihan trampoliinilla. Toisessa kuvassa mina meidan huoneessa taas, ja kolmannessa juhlitaan mun 22-vuotis synttareita meidan keittiossa. Pojat teki mulle kakun :D Mina taas jalleen kerran meidan huoneessa & maisemia matkalta kulmakaupalle. Meilla oli pienen olohuoneen lisaksi takkahuone, joka toimi vahan kun "vapaa-aika"huoneena. Tassa istuskelen meidan bilispoydan paalla. Toisessa kuvassa oon just ostanut uuden takin ja esittelen sita huoneessamme. Viimeisena tuttu ja turvallinen bug zapper :D Oli tapana kavereiden ja kamppisten kanssa istua sen ymparilla ja juoda kaljaa ja katsoa kun otokat paloivat valoa vasten. Lisaa maisemia entisilta hoodeilta, eli San Carlos-nimisesta naapurustosta. Lisaa noloja huonekuvia :D Tuossa toisessa syodaan gratenkiperunoita :D Takapihan maisemaa ja talo edesta. Lisaa San Carlos-maisemia, Allied Gardensin hoodeilta tama seuraava koska se oli lahin naapurusto missa oli kaikkia liikkeita jne, ja meidan takapiha paivalla. Huone kuvia. Ei meidan kadulta, mutta San Carlosin alueelta kuitenkin. Uuden vuoden paivana, tuossa on Robertin vanha auto. Vaikka kavereita asukin San Carlosissa, niin ei niitten luo pystynyt kavelemaan. Tassa ollaan just nukuttu kannit kaverin sohvalla ja nyt hypataan autoon ja ajetaan se viiden minuutin ajomatka kotiin :D (kavellessa ois varmaan ollu joku 40 min jos ei enemmanki.) Viela yks synttarikuva! Kamppis-Doug taustalla. Onpa muuten aika hauska etta mulla on melkeen kaikki noi vaatteet tallella viela :D Tai ainaki kaikki noi t-paidat ja toi vihree diktaattoritakki :D Tosin monet noista t-paidoista on vaha leikelty etta ne mahtuis paremmin :D Ja toi tuubitoppi komeilee talla hetkella yhdessa rottien hakissa riippumattona :D Etta sellasta. Olipa kiva katella naita kuvia :D
Mikaan ei oo muuttunut.
Ai ettttaaaa, kun menee niiiiiiiin upeesti taas :D Eli ihan vitun huonosti. Jos ette jo tahan mun kieleen ja surkeaan sarkasmiin ole tottuneet. Mutta nyt tuli kuitenki laina, etta voi maksaa kursseista puolet, ja sitten kun se on hoidettu, voi hakee niita virallisia papereita sielta koulusta niin saa laitettua ne sinne opintotukinatseille. Robert on positiivinen ja sanoo etta "kunhan vaan laitat naa paperit nii kylla sita rahaa tulee varmasti!" Ma taas on niin jarkyttynyt tasta kaikesta paskasta mita on eletty viime aikoina, etta ajattelen kauhulla sellasia etta ne nyt kuitenki loytaa jonkun vian ja multa puuttuu joku paperi tai teen jotain vaarin ja sit ei tuu rahaa. Ja kun ei tuu rahaa niin alkaa kaikenmaailman muut kauhuscenariot. Meilla ei siis ole tapahtunut taalla mitaan oikeestaan. Kotona ollaan kokotetty. Mulla tippuu silimat paasta kun tassa vahan valia tulee alotettua paivat raakymalla ja jos oikeen hyvin sattuu niin ne loppuu myos siihen. Robert on ihana, mutta ois kiva jos voisin jotenkin nayttaa tukevani sita, kun se nyt joutuu raataa toissa ja ma vaan oon surkee ja itkuinen, vaikka sillakin on paha mieli. Thomasin poismeno jarkyttaa vielakin, ja on vaikee kasitella sita silleen miten mulla on normaalisti tapana kasitella rottieni kuolemia. On vaikea sen takia kun tassa on jo alustavasti ollut suruinen ja alakuloinen ja nyt tuntuu kaiken taas hajoavan ja sitten tuli just toi Thomas-juttu, niin on jotenkin tosi vaikeaa kun on niin monta surullista asiaa mielessa. On vahan sellanen luovuttaja olo! Meinasin jaada sankyyn tanaan, mutta nousin kun piti rottia ruokkia. Meinasin menna takaisin sankyyn sen jalkeen, mutta olin jo laittanut vahan vaatetta paalle niin en sitten viitsinyt. Meinasin jattaa suihkun valista, mutta onnistuin jotenkin pakottamaan itseni sinne asti. Kay meidan rottia saaliks, kun kaks niista asuu yksin nyt ja tarvii kaveria (Fredrickin asuu kylla yksin, mutta se ei edes halua kaveria, niin silla on kaikki ihan hyvin :D) ja mulla ei oo varaa leikkauttaa Samia eika oo varaa hankkia uusia kavereita niille. Tulee sellanen olo etta koko rottayhteiso tulee kohta haukkumaan ja ehdottelemaan etta oisko parempi jos annat ne pois. En pystyis olemaan ilman niita. En oo varmaan koskaan ollut nain koyha. Robert on joutunu hoitaan meidan laskuja nyt nelja kuukautta. Siina ei siis jaa yhtaan mitaan saastoihin, kun joutuu maksaa yksin koko vuokran, tv- ja nettilaskun, puhelinlaskun, sahkolaskun ja sitten silla on viela itsellaan automaksu joka on puolet meidan vuokrasta :/ Jos ei sita olis niin ei olis valttamatta edes mitaan hataa, varsinkin kun meilla on nykyaan pienempi tuo netti- ja tvlasku. Onneksi sita autoakin tarvii vaan maksaa enaa 2 vuotta. Tana kevaana sita on maksettu jo 3. Siis toki oon ollut koyha, kun ei oo ollut tuloja, mutta sillon on asuttu vanhempien nurkissa, ja vuokra ja ruoka ja sellanen ei oo ollut mikaan paanvaiva. Ainoa juttu siina tilanteessa oli se et yhyy, nyt ei saa hiusvarii tai uusia housuja tms. Nyt on vahan eri tilanne. Me ollaan monesti oltu aika heikoilla, mutta ei koskaan niin etta ois Robertin tarvinu elaa palkasta palkkaan nelja kuukautta perakkain ja etta ois nain surkeet oltavat. Ahdistaa. Oon miettinyt etta pitaiskohan meidan muuttaa johonkin vahan halvempaan kamppaan, mutta sellasia nyt ei kylla oo kauheesti. Ainakaan taman halvempia. Taa on nimittain kaikista halvin meidan ympyroissa, ja meilla kuitenkin on isompi asunto kun monilla kavereilla kenella on kans 2 huonetta ja keittio. Halpa vaihtoehtohan on tietenkin jos lahtee taas asumaan isomman porukan kanssa vuokralle johonkin taloon. Mutta kaikilla meidan kavereilla on omat asumiset kunnossa ja kaikilla niilla on kissat ja monet polttelee pilvea. Ma en todellakaan halua asua missaan missa ihmiset polttelee ruohoa olohuoneessa jonka kuuluis olla yhteinen. Enka halua asua kissan kanssa, koska haluan pystya pitaa rottia. Vaikka ne nyt oliskin meidan huoneessa. Mutta kuitenkin. Ei kissoja. En jaksa kissahulluja. Siis, pidan kissoista; eilen olin kissanhoitohommissa ja silleen, mut ma en nyt ite ehka sanoisi olevani mikaan megakissaihminen. Kaikki on nykyaan niin kissafanaattisia. I blame the internet. Robert sano hyvin kerran kun se sano etta se kylla tykkaa pekonista, mut ei silleen niinkun loput internetista nayttaa tykkaavaan. Ma sanon ihan samaa kissoista. Ja pilvikulttuuri on ihan vitun tylsaa. En kestais sellasta etta joku kamppiksen bro-kaveri istuu meidan sohvalla possyttelemassa kun tulee koulusta kotiin. Mulle ei sovi sellanen ollenkaan. Kerran oon jo asunnut sellasessa talossa missa tuntui ettei bileet lopu koskaan, ja valilla se oli kivaa, mut me ollaan nyt noin 5 vuotta vanhempia, naimisissa ja yritetaan ihan oikeesti rakentaa jonkunlaista elamaa. Vaikka meki tykataan menna ja olla ja nostaa tuoppia, niin sellanen on kuitenkin omilla ehdoilla. Jos asuis sellasessa hulivilitalossa taas niin se ois sitten just sita ettei ketaan kiinnosta sun mielipide siita miten sellasessa talossa tulee asua. Kauhee rant aiheesta josta ei kylla oikeesti tarvi olla edes mitaan sanottavaa, koska me ei olla muuttamassa. Masentais muutenkin asua jollain toisella alueella, koska ma en aja autoa, ja vois olla vaikee paasta kohteesta A kohteeseen B. Nyt kun asuu kaupunkialueella niin on kaikki lahella, ja jos omalta alueelta puuttuu jotain, niin on pari muuta samantyyppista aluetta lahelta josta sitten loytyy se mika puuttuu. Voi kavella ja pyorailla melkeen joka paikkaan, ja bussiyhteydet on tassa osassa kaupunkia paljon paremmat kun muualla pain kaupunkia. Se talo missa ennen asuttiin oli muuten just sellasella perhealueella, ja mulla oli puolen tunnin ylamakimatka lahimmalle bussipysakille. Ei kauheesti kiinnostanu :D Kioskillekkin piti ajaa! Lahin ruokakauppa oli just kans siina bussipysakilla, et meni puolituntia kavella sinnekkin. Meilla oli yks pieni kulmakauppa siina, johon pysty kavella alle viidessa minuutissa. Niilla oli hyva deli, ja kavin aina hakemassa tupakkaa sielta. Kerran kaveltiin hyvikseen lahimpaan baariin. Sekin kavelymatka oli varmaan just jotain puoli tuntia/40 minuuttia. Yleensa kun mentiin sinne niin joutu joku olemaan kuskina. Etta sellasta. Eli noi bailaavat kamppikset ja tylsat alueet on jo koettu. Vaikka halpaahan se on. Tulis varmaan saastettya rahaa enemman jos ei kaikki baarit ois suunnilleen sun takapihalla, etta ehka se ois hyodyllinen kokemus. Jotenkin piristyin tassa vahasen kun ajattelin tuota vanhaa taloa. Vaikken enaa haluais asua niin, niin on kuitenkin kiva muistella menneita. Olihan meilla tosi kivaakin siella, vaikka sit lopussa kaikki halus omaa tilaa ja vahan hengahtaa. Vietin mun ensimmaisen Kaliforniakesan siella talossa, ja yhden talvenkin ennen kun itse sitten muutin kyseiseen taloon :) Voisinpa nayttaa kuvia joku paiva! Mut taa on nyt tassa. Hengissa ollaan, yllattavaa kylla, ja ei mikaan oo sen paremmin vielakaan. Jatkakaa niita hyvien vibojen sun muiden lahettamista. Tack o hej, leverpastej.
Subscribe to:
Posts (Atom)