Wednesday, May 26, 2021

Lobbyn om 5.

 Hellou.

 Mitenkas Suomessa menee? Kysyn koska en tiia missa muualla tata blogia muka luettais. Eika sita kylla kovin paljo Suomessakaan lueta. 

Koska kaikki meidan kaverit on rokotteensa jo saanneet, paastiin PITKASTA AIKAA hengailemaan! Yks oli tassa vuoden alussa ostanu talon kihlattunsa kanssa, joten pitihan uudet tilukset kayda katsastamassa. Pennsylvaniasta saapunut kaveri oli myos paikalla, niin sai samalla naha useampaa tyyppia keta on kerennyt jo hieman ikavoida. Eika ne kaverisoinnit loppunu siihen; eilen vietettiin toisen kaverin valmistujaisia pienemmassa muodossa pizzan kera sen luona. Siella oli pari niitten kamppista, me ja yks Robertin tyokaveri. Naitakin ihmisia oli kiva naha, tosin me ei viivytty kovin pitkaan koska mulla oli tanaan toita. Ihanaa kun heti paasee hengailemaan kaikkien kans talleen <3  Ja sunnuntaina sitten oon viela menossa Ruotsalaisen luo paiva(alkoholittomalle)kaljalle. Ruotsalainen on yks harvoista keta uskalsin naha viime vuonna; viime kesana olin kissavahtina sille ja istuttiin yks paiva sen terassilla juoden oluet. Pihalla uskalsi olla ilman maskeja ja istuttiin kaukana toisistamme. Siitakin on jo melkeen vuosi sitten ku me ollaan viimeks hengailut. Nytkin oon menossa kissavahdiks, tosin se alkaa vasta ens kuun puolella se keikka. Jos nyt otetaan nama oluet ensin.

 

Maanantaina alotin ADHD selvityksen. Tama uus terapeutti vaikuttaa kivalta, ja rennommalta kun se mun entinen. Tykkasin kylla ihan siita edellisestaki terapeutista, mutta saan paremmat vibat tasta ja me oltiin videochatissa taman uuden kans, mika varmasti edesauttaa asiaa. Saa paremman tuntuman siihen henkiloon talla tavalla. Edellisen terapeutin kanssa ei lahdetty selvittelemaan etta mika vaivaa, vaan sen kans koitettiin lahinna kasitella asioita. Nyt siis ollaan kartottamassa oikeen etta mika on homman nimi, ja pitaa teha kaikenlaisia kokeita ensin. Ens kuussa vasta seuraava aika, ja talla kertaa ihan paikan paalla. Kysyttiin etta uskallanko tulla toimistolle, ja koska oon piikkiny jo ottanu niin sanoin etta eikohan se sovi, johon terapeutti vastasi etta siella toimistollakin on jo kaikki rokottautuneet. Hyva juttu! Nythan on viela Mental Health Awareness Month, niin tuntuu todella aktuellilta tama selvitys!

 

Unohin etta mulla pitais olla lasit paalla jos taalla hamarassa meinaan kirjotella jotain koneella. Toihin muistan kylla laittaa lasit, ja illalla jos pimeassa katon koneen ruutua tuolta sangysta, mutta jos tuun tahan harrastelemaan niin en meinaa koskaan muistaa. Se on kun niita ei tarvi pitaa ihan koko ajan paalla. Koska en kayta niita ulkona niin mulla meinaa depth perception olla ihan miten sattuu ulkona kulkiessa jos laitan nama paalle. En siis oo viela siihen tottunu, vaikka muuten oonkin hyvin totutellu lasien kayttoon.

 

Oli varmasti jotain muutaki huudeltavaa, mutta tuttuun tapaan on neki asiat kadonnu jonnekki mustaan aukkoon. Kuinkas muutenkaan.  En tiia tykataanko taalla podcasteista, mutta ma tykkaan hirveesti ja oon nyt kuunnellu sellasta kun OC Swingers. Joku on ehka kuullut sellasesta plastikkakirurgista kuka karahti jonku mimminsa kans naisten huumaamisesta ja seksuaalirikoksista. Tama OC Swingers kertoo just niista, ja siina on kaikkia klippeja poliisikuulusteluista, oikeuskaynneista, nailta uhreilta ja tyypeilta ketka on tuntenut taman kirurgin ja sen naisystavan. Suosittelen. 


Varjasinpa muuten myos tukan pitkasta aikaa ja niista tuli jopa TODELLA HYVAT! Tuntuu etta ne aina on vaha hosutut koska en osaa teha mitaan kunnolla ilmeisesti, mutta nyt tein oikeen viimesen paalle ja kulutin useamman tunnin vaan tahan hiusten kans varkkaamiseen ja johan tuli hyvat. Laitoin puolet turkoosilla ja puolet pinkilla. Ja kiva kun jai sita varia viela niin paljo etta naita voi varjailla uudestaan monet kerrat. En vaan tiia miten kauan jaksan kasvattaa kun naissa on huonoa se ettei ne koskaan nayta oikeen miltaan. Jos ne on likaset, niin sitten hiukset sojottaa joka suuntaan ja naytan joltain hullulta tiedehenkilolta. Jos ne on puhtaat, ne on liian litteat, mutta jos puhallan hiustenkuivaajalla niin niihin tulee ihan liikaa volyymia. Mikaan ei oo hyvin, kun ollaan tultu tahan awkward phase-pisteeseen. En haluais leikata koko ajan mutta ku en tiia mita nailla pitais teha jos naita kasvattaa. Sitapaitsi lyhyita hiuksia on mukavampi varjata, mutta pidemmissa on helpompi varjata juurikasvua. Nyt esim on vahan helpompi ku sita nakee paremmin eika tarvi valttamatta blondata koko paata sen takia. Onneks on hyva lakki mita voi kayttaa! 


Jaa'a. Tallasta tanaan. Toivottavasti se pandemian tila helpottaa siella muillaki pian. Kotikaupungissa vaha huono meininki just nyt. Bloo.

Thursday, May 6, 2021

Shit's gonna get nuts when the shrooms kick in.

 Hejjj.

 Mita kuuluu, bloggen? On tylsaa enka osaa paattaa mita kattoisin. Juon alkoholitonta IPAa ja tylsailen. Meinasin kattoa nelosen Stand Upin neljatta kautta koska en oo sita tietaakseni kattonu, mutta sitte jotenki kiinnostus kuoli ku muistin etta tassa on varmasti taas ne samat koomikot edellisilta kausilta, ja ne miehet edelleenki valittaa sita etta joku on viittiny menna niitten kans naimisiin. Ei oo mikaan ihmekkaan etta amerikassa monet mies koomikot on sinkkuja. Niitten naiset on varmasti jattany ne huonojen lappien takia. Suomen koomikkojen vaimot, tehkaa teki palvelus yhteiskunnalle ja jattakaa miehenne. Sami Hedbergin vaimolla ihan oikea idea. Tosin Sami Hedberg on oksettava muutenki. Ismo Leikolan vaimo tosin voi jaada. 

Sain kuulkaas silmalasit maanantaina. Nyt niita on kaytettava toissa. Sanottiin etta voi menna jopa kaks viikkoa siihen etta silmalasittomat silmat tottuu niita kayttamaan. Voin kertoa etta ei oo kestany kaks viikkoa, ja nytkin pidan tassa ihan tottuneesti rilleja paassa. Kaytan niita myos taalla makuuhuoneen puolella, en tosin missaan seksiasioissa (vaikka Robert ehdotteleeki koko ajan etta mita jos ens kerralla jatat rillit paalle, johon oon jo vastannut monen kerran etta enpa muuten jata koska ne luisuu naamalta enka tarvi niita nahdakseni aktin aikana, hyvin nakyy ilmankin. Tahan vois teha jonku hauskan penislapan, mutta jatan sen noille nelosen stand upin miehille) vaan sillon kun makaan taalla pimeassa sangyssa ja tuijottelen jotain sarjaa talta koneen ruudulta. En meinannu ennen nahda esim. jaksojen nimia mutta nyt nakee paremmin! Ja hyvinkin nayttaa sopivan rillit. Tai ainaki ite tykkaan vaikka ne ehka onkin mun naamalle isot ja liian kanttiset. 

Kaveri Pennsylvanian osavaltiosta on laskeutunut tanaan San Diegoon, ja on kova hinku paasta halaamaan henkiloa. Tai oikeastaan, keta vaan koska tassa vuoden aikana halailut on ollut aika vahilla. Kaikki kaveripiirista on rokotteensa saanneet joten hyvin voi hengailla. Meki ollaan vahan uskallettu Robertin kans muualle, esim Hessin panimossa on tullu vierailtua kaks kertaa nyt. Vahan arsyttaa se ettei mikaan paikallinen panimo tee alkoholittomia oluita mutta ei kait sellasella rahaa tehda, joten mitapa tuosta valittamaan. Hessilla ainaki on omatekonen rootbeer, eli se sellanen laakkeelle maistuva limsajuoma mista mina ainaki tykkaan. Varmasti tasta jo mainitsinki, mutta kaytiinpa Robertin vanhempienki luona viettamassa isukin synttareita. Siella vahan ahdisti se etta vielakin harrastettiin kakkuun parskimista. Se on sellanen traditio mika voi puolestani kuolla kokonaan pois koronan myota. Se, ja kattely. 

Meen tassa kuun loppupuolella mielenterveysselvittelyyn. Meilla on liikkeella tallasta ADHD-oirehdintaa ja jos sita yks henkilo selvittelee, ja itsella samat oireilut, niin kaitpa se on itekki mentava. Arsyttaa etta aivoissa tuntuu olevan iso reika, jonne aina sillon tallon katoaa aika, ajatukset, muistot ja vaikka mika muu. Aika varsinki on sellanen stressaava asia. Muistan ensimmaisen kerran kun koin sellasta aikadysleksiaa minkalaiseks tata voin kuvailla; oltiin junassa etela-Ruotsissa Jessican kanssa tulossa festareilta ja isa kyseli mihin aikaan juna tulee perille, etta se voi hakea. Ja jotenki vaikka tiesin mita ne numerot siina naaman edessa on niin en tajunnu mika se oikea kellon aika on. Ja se hammastytti ja ahdisti ja ajattelin vaan etta jaha, nyt en enaa osaa lukea numeroita. Sen jalkeen aloin miettimaan kellon aikoja silleen amerikkalaisesti koska se muka helpotti. EIPA KUULE PALJO HELPOTA koska tassa viime viikolla, menin lounastauolle kello 1.32, ja takasin piti tulla 2.02. Robert lahetti viestia ja kyseli etta mihin aikaan loppuu lounas, ja sanoin etta 1.02. Ihan normaali vahinko, joillekki, mutta tiesin koko ajan etta tuossa on jotain vaaraa, mutten osannu sanoa etta mita. Ja ahdisti ja koko ajan kyttasin kelloa etta apua, nyt menee kylla ihan liikaa aikaa tassa lounaassa ja myohastyn jne. Onneks Robert sitte oikas ja sano etta meinaat varmaan 2.02 jonka jalkeen ajankuluki suju ihan normaalisti. Tyopaikalla paikanpaalla ollessani kavi nain koko ajan etta luulin etta mun vartin tauot oli pitkittyny jotenki, vaikka olin koko ajan kattonu kelloa ja aina ahdisti kauheesti se etta nyt myohastyn vaikka olin ihan aikataulussa. Nyt vaan tallanen yks esimerkki. Naita on muitakin, eri tyyppisia. Esim se etta Robert luulee etten kuuntele sita koskaa ku se puhuu jotain. Yritan kuunnella mutta meen aina jonnekki toiseen maailmaan. En voi ajatella mitaan samalla ku joku puhuu koska sit en kuule mitaan. Toissa kirjotan muistiin mita luurin toisessa paassa olevat sanoo, koska se auttaa keskittymaan. Jos joku huutaa tosin, niin sit annan itteni olla kuuntelematta. Kuka nyt sellasia jaksaa. Tasta tuli mieleen etta joku hoosee mies oli tyokaverille kertonu puhelimessa tanaan etta han on 53 vuotias, ei mitenkaan hyvassa kunnossa mutta tosi kova aija kuitenki ja kuristanu jotain hanta 8 vuotta nuorempaa henkiloa. Joo'o. Tallasillahan kannattaa aina lahtea kehumaan, varsinki jos soittelee paikkoihin missa puhelut nauhotetaan. 

On muutenki kiva etta on uus terapeutti. Edellisen kans tiet erosivat koska mukamast vakuutus ei oo vielakaan maksanu sille niita kertoja kun oon sen kans jutellu. Vaikka se ITE KERTO kerran etta no niin, nyt on joka kerta maksettu ja ilmottele sitten kun oot valmis tulemaan takas! Ilmottelin viime kuussa etta nyt oisin valmis ja se sano etta etpa muuten oo, kun vakuutus vielakin pidattelee rahojaan. Nyt en tiia mika on totta ja mika ei, mutta enpa ala oottelemaan jos kerran muualtakin jutteluseuraa/kuunteluapua voi saada. Ja nyt paasen kokeilemaan uutta vakuutusta, jolla nama uudet silmanikin kustansin (ja oli kallista. Robertin vakuutus on paljo parempi. Yhyy. Silla ois saannu ilmaset rillit.) 

Joo'o. Tallasta tanaan. Oispa jotain mita oottaa. Muutakin ku se etta saa naha kaveria kohta.


Sunday, April 18, 2021

Gubbe.

 Whaddap?! Tulin valittamaan koska mitas parempaakaan sita ihminen keksis vapaapaivanaan? 

Miks on nyt nain etta joka helvetin kerta viime aikoina kun oon menny pyykkituvalle tai vaikka roskiksille niin tuo yokottava aamutakkiinsa pysyvasti jumittunut naapuri on taimaa omat ulkoilemisensa just sille hetkelle? Joka kerta kun vien roskia, niin han avaa niin vieraanvaraisesti autotalliaan. Jos oon pyykkituvassa niin johan alkaa tupakkahammasta kolottamaan ja herra ilmestyy paikalle. Robertille se ei ikina sano mitaan, Robert oli itseasiassa tassa yks ilta siina sen autotallin vieressa polttamassa piippua ja ukkeli tuli sielta, hetken katteli etta JOKU ROSVOKO TAALLA POLTTELEE mutta ku naki etta se oli Robert nii ei sanonu edes hei, vaan pisti heti autotallin oven kiinni. Jos mina meen siita ohi, niin johan on puheliasta vakea herra. Vein roskia kerran kesken tyopaivan ja aija vaan alko avautua pandemiatuntemuksistaan. Meilla ei todellakaan oo sellanen suhde tahan naapuriin joka millaan tavalla antais ymmartaa etta voi alkaa avautua tallasista asioista. Ei itelle tulis koskaan mieleenkaan alkaa tilittamaan Bathrobe Billille tallasista jutuista. Oon nyt alkanu ottaan kuulokkeet mukaan pyykkitupaan koska yaaaakk. 

Vanhemmat miehethan on tunnettuja siita etta naisten/naisoletettujen pitais aina tuntea jotain kiitollisuutta siita jos ne on tehny jonkun hyvan teon, niin mietin etta josko se sen takia on tollanen aklo mulle. Kun se kerran vuonna 2010 (niin. 11 vuotta sitte) soitti poliisille koska meilla oli tirskistelija ikkunassa. MUTTA NIINHAN SE KUULUKIN TEHDA. Olit sina ite mies, nainen tai joku muu niin kylla kait sina soitat poliisit jos naet jonku tiirailemassa naapuris ikkunaan? Tama mies ottaa asian monesti esille, niinkun se oottais jotain pokaalia. Oksettaa. Koen asian olevan erityisen triggeroivaa, koska se on sellanen asia minka yli oon onnistunut paasemaan, niinpa asiasta ei tarvi kauheasti jutella enaa ja arsyttaa etta joku jota en edes tunne kunnolla haluaa kaivella asiaa koska silla on joku tarve tuntea olonsa sankariks. Tai nain ainaki ite koen asian, ja spekuloin nyt siis etta sen takia ukkeli haluaa jutella ja tehda tuttavuuttaan etta vois saada jonku kiitoksen. Sen pitais riittaa etta kiitin sita sillon ykstoista vuotta sitte. 

Se on muuten aika janna juttu etta nain aikuisenaki edelleenki tuntuu silta etta jotku ihmiset on liian vanhoja hengailemaan sun kans. Niinku on mulla sellasia aitini ikasia kavereita, mutta jotkut vaan on liian vanhoja. Tuo aija on liian vanha, vaikka ite oonki jo 34. En tamankaan ikasena halua hengailla jonku kuuskymppisen saalittavan kylpytakkiritarin kans. En ees tiia minka ikanen se on, mutta jos se oli 10 vuotta sitte jo mun mielesta vahan creepy niin ei se kylla yhtaan paremmaks muutu tassa ajan myota. 

 

Hetkein mietein et uskallanko menna heittaan pahveja kierratykseen, mutta joudun meneen hakeen pyykit myohemmin narulta, ja siita on jo kaks tuntia sitte ku oon viimeks ollu tuolla ulkona joten eikohan tama onnistu ihan hyvin. Pistan kuulokkeet korviin ja sit vaan menoks. Nerve Agentsia taysille niin etta kuulo ja taju lahtee. 

Monday, April 5, 2021

I know the stripper's real name.

 En ikina kytke puhelintani koneeseen, enka oikeen tiia etta minkatakia. Onkohan ehka niin etta kun sielta puhelimelta niin katevasti muka laitailee kuvia jos silta tuntuu? Enpa oo silti saannu aikaseks teha juuri niin ja vaikka kannykalla jos tulee tanne naputtelemaan saa katevasti tietyt kirjaimet niin on sielta kuitenki jotenki liian "vaikeaa" tulla kirjottelemaan niinpa nama asiat jaa tekematta.

Nyt kuitenki sain aikaseks tuikata foonini tahan koneeseen ja niinpa sain hieman kuvia otettua sielta. Niita ajattelin nyt jaella tassa. 



Nama on syksylta. Kavelin silloiselta tyopaikalta kotiin auringonlaskun aikaan. Puisto oli viela sillon kiinni koska korona. Tuo vesitorni on todettu historical landmarkiksi ja joskus aikoinaan en uskaltanu kavella sen lahella koska pelkaan isoja asioita. Nyttemin voin ihan hyvin kavella vesitornin ohi mutta siina vieressa on sellasessa seinassa ampiaisenpesa etten siltikaan mee ihan siita vieresta. 



Tamakin yhtena aurinkoisena paivana viime vuonna kotimatkalla toista. Meade Avenue oli joiltain osin kiinni koska siihen rakennettiin rondelleja. Koska tulin toista keskella paivaa, pystyi myos seista keskella katua ja ottaa kuvia. 

Venesatama Coronadon ja San Diegon kaupungin valilla. Jostain syysta kaikki nama Coronadon kuvat ei tullu koneelle. Olipa ikavaa. Tarkotus oli tuona paivana vahan ajella siella mutta joudutiin heti pieneen autokolariin etta me kaannyttiin melkeen heti ympari ja mentiin kotiin. Robertilla oli pienen muotoinen PTSD tasta jonka jalkeen sita pelotti ottaa mut kyytiin. Nyt nayttais sentaan asiat olevan ihan normaalisti ja asia on unohdettu. Taisin tasta kirjottaa sillon kun se tapahtu.


Kaytiin Old Townissa syksylla pyorahtamassa. Ei oltu ennen sita oikeen uskaltauduttu mihinkaan, ei edes ulkoilemaan talleen. Syksylla alettiin vahan kaymaan kuitenki koska alko kotona oleminen kyllastyttamaan. Old Townissa on tallanen vanha hautausmaa, mita on aina mukava kayda ihailemassa.






Ocean Beach. 


Ensimmainen kuva on kun syksylla oli ihan hirvea maastopalo San Diegon laanissa. Se siis naky tanne meille asti ja savu taytti taivaan. Robertin vanhemmilla oli sahkot pois viikonlopun maastopalon takia. Harmi ettei nyt taaskaan muutama kuva tullu tuolta puhelimelta, koska olis ollu sellanen hieno savuinen auringonlaskukuva. Toinen kuva on tasta meian pihalta. Orava (jolla oli isot pallit) tuli istumaan makuuhuoneen ikkunan viereen. 



Kuolleiden muistoille; Glenn Abbey Bonitassa, minne on Robertin tati ja isovanhemmat haudattu ja tassa North Parkissa jokavuotinen muisto lentoonnettomuudessa menehtyneille. Tapahtu joskus seittemankymmentaluvulla muistaakseni, etta pienlentokone tippu North Parkin alueella ja monta ihmista kuoli siihen. Meian kavereiden talo on ihan tassa vastapaata, ja yks niista muistaa taman tapahtuman. 





Pioneer Park on puisto jossa on osa entista katolista hautausmaata. Jannaa on, etta puisto on ihan alaasteen vieressa ja siella lapset leikkii valitunneilla hautakivien lomassa. Puisto on varmasti aika janna yolla (jos ei pelkastaan sen takia etta siella on haudattu ihmisia, niin senkin takia etta siella asustelee aika jannaa porukkaa siella puistossa ja sen kanjonenissa.) Ylla myos Spruce streetin riippusilta, jota en oo viela kertaakaan uskaltanu ylittaa koska se heiluu ja mulla on ihan hirvea korkeanpaikankammo. Kadet ja jalat hikoaa jo kuvan katselusta. Viimenen kuva on Cabrillon sillasta joka menee moottoritien yli ja vie Balboa Parkista ulos kohti Bankers Hillin kaupunginosaa. 


Yhtena aamuna oltiin viemassa Rubya (<3) elainlaakariin ja rantaalueilla oli viela sumuista. 




Mun entinen tyopaikka oli tallasen korkean trendikkaan kerrostalon alakerrassa. En kaynny tuolla katolla kun yhen kerran koska en uskaltanu menna hissilla. Mutta pomo lahti mun kans koska sielta naki kun jossainpain Meksikoa oli maastopalo. Koko North Park naky sielta ihanasti. 




Vaan tallasia North Park kuvia mita oikeestaan otan itelleni, mutta sit naytan niita kuitenki vaikkei niissa oo mitaan jannaa enka oo mikaan taitava valokuvaaja. En oo mielestani edes mitenkaan hyva ottamaan tavallisia kuvia. Mutta naa tallaset on varmasti ihan kivoja niille ketka ei asu San Diegossa.







Syntymapaivan Children's Pool Beach kaynnit. Hylkeet siella kollottelee tyytyvaisina. 

Tallasta. Teemana siis ulkoilu, selvastikkin. Harmittaa ettei tuo puhelin jostain syysta antanu kaikkea tallentaa koneelle mutta tamakin parempi kun ei mitaan, nain muuten melko kuvattomassa blogissa.



Monday, March 15, 2021

Thrift store girl.

 Heipa hei.

Eilen oli pandemiavuosipaiva. Eli kun kaikki alko menemaan kiinni ihan oikeasti, monet late night juontajat siirsi ohjelmansa omiin koteihinsa jne. Olin viela sina paivana kaynny toitten jalkeen yhden kaverin luona kylailemassa. Me kaytiin Balboa Parkissa kavelemassa, ja valittiin sellasia reitteja missa ei kulkenu paljo muuta porukkaa. Muistan etta sen kamppakaveri tarjos kyydin kotiin, ja jo sillon jannitti menna jonkun auton kyytiin koska siita saatto sairastua. Samaisena iltana kaytiin viela Robertin kans Nood Barissa syomassa. Se on viimenen kerta kun ollaan syoty ravintolassa. Muistan etta ahdisti hirveasti syoda paikan paalla ja lantrasin ihan hirveasti kasidesin kans. Meilla oltiin toissa ja muutettu sisatiloja jonku verran eika mennyt kovin kauaa ettei meille saannu tulla sisalle ollenkaan. Nyt San Diegossa ainaki nostetaan hieman rajotuksia, rokoterajotuksiakin hieman avataan ja todella monet on ottanu jo rokotteen. Robert on jo saannu molemmat piikit, Robertin vanhemmat ja vanhin sisko menee tanaan hakemaan toiset ja mulla on aika ens kuun kolmannelle paivalle hakemaan kakkospiikki. Kohta voidaan siis turvallisin mielin nahda ainaki Robertin perhetta. Se keskimmainen sisko meinaa ettei han ota. Silla on kylla ihan hirveesti allergoita etta toisaalta ihan ymmarrettavaa, mutta se on muutenki luuhannu menemaan vahan miten sattuu mika on ihan jarkyttavaa kun aattelee etta se asuu kotona kahden 70+ ikasen riskiryhmalaisen kans ja on ITEKKI riskiryhmassa koska sillakin on astma. Sen lapsellakin on vissiin astma, joten.... Kannattais ehka ainakin konsultoida laakarin kans, mutta ilmeisesti sekaan ei oikeen kiinnosta. Muutama kaverikin jo kerenny ottaa ainakin yhden rokotteista etta kohta paasee nakemaan niitaki <3 

Tyot kotona sujuu vahan niin ja nain. Tai oon nyt tullu siihen vaiheeseen missa ajattelen olevani todella huono tyossani ja etta kaikki muut osaa ja tekee ja oon ite jotenki jalkeenjaannyt. Ja sitte harmittelen joka paiva sita miten huono oon, enka viihdy tyossa koska en osaa muka tyota. Vaikka nyt oisinki joku asiakaspalvelun ammattilainen kultametallisti joka kuukauden employee of the month, niin tama tyo on perseesta. Se on perseesta koska se on PELKKAA asiakaspalvelua. Siina joutuu kuunnella ihmisten ongelmia 8 tuntia putkeen. Kaikkia ongelmia en osaa ratkaista, useimmat ratkeaa alle viidessa minuutissa. Mutta en halua valittaa koska tunnen edelleenkin jonkulaista kiitollisuutta siita etten tee voileipia joittenki eilen high schoolista valmistuneiden kans ilman minkaanlaisia mahdollisuuksia saada mitaan palkankorotuksia tai tavotteita mihin koittaa edeta. Tuolla jos nyt jaksan irvistellen hoitaa hommani niin voin jossain vaiheessa pyytaa etta saan seurata jonkun toisen osaston hommia. Voin myos teha sisaisia tyohakuja jne. Ja saada just niita palkankorotuksia. En kylla tiia etta miten joku oikeesti tykkaa tasta tyosta, mutta ilmeisesti jotkut tykkaa, kun meilla on sellanen team leaderi kuka on tehny tata jonku aikaa. Meilla on tosi kiva tyoryhma (en oo kylla tavannu niita in person :D) ja niitten kans on kiva valittaa ryhmachatissa inhottavista soittajista. Nyt kuitenki tiedan etta tavoitteena on paasta KOKONAAN pois asiakaspalvelusta :D Jos joskus paasen Animal Care ryhmaan niin voin huokaista helpotuksesta. Koska ei tarvi muuta kun kerailla koiran paskoja, pesta hakkeja ja observoida ja raportoida. Se ois niinkun se unelmatyo. Joskus aikoinaan kun alotin tuolla vapaaehtoishommat, unelmoin adoption councilor paikasta. Nyt en, koska oon nahny mita niitten tyohon sisaltyy ja se homma ei oikeen enaa kiinnosta. Vaikka se onki aika ilonen tyo koska siina yhdistat elaimen vailla kotia uuteen omistajaan, niin joudut jutella niin paljo asiakkaille ja olla mukava jne. Bloo. Oon muuten alkanu ankyttamaan myos. Ei oo ikina ennen ollu tallasta ongelmaa. Nyt ankytan ihan helvetisti puhelimessa. Ei todellakaan viestita sellasta "tiedan mista puhun" vibaa tollanen jatkuva ankyttaminen.Ei oo ihmekkaan etta jotkut soittaa heti uudestaan. Hauskaa on tietenki jos ne puhelut tulee mulle ja saan kertoa niille tasan saman vastauksen kun viime kerrallakin. Tilasinpa muuten uuden tietokonepoydan. Tuo ruokapoyta viedaan pois, jee! Se on iso ja raskas ja vie tilaa. Ei teha silla mitaan muuta ku sailytetaan kodinkoneita siina kun mitaan ei mahu keittioon. Niille meinasin tilata ihan oman hyllynsa viela, kunhan saadaan vahan jarjesteltya tuota ruokailutilaa, josta nyt tulee sitten ns. "toimisto."

Mulla oli synttarit viime kuussa. Kaytiin kattoon hylkeita La Jollassa. En muuten yhtaan kattonu etta millon oon viimeks kirjottanu, joten en tiia puhuinko siita ollenkaan. Kaytiin hakeen kahvit ku oltiin siella ja kierreltiin vahan La Jolla Villagea. Oli kiva paiva. Sit mentiin viela muistaakseni topiary gardeniin Mission Hillsiin. Tilattiin poke bowlit ja hengailtiin. Join jotain alkoholitonta kaljaa siina myos. Sain espressokoneen synttarilahjaks! Oon tullu litkittya latteja aamusin. Kaytiinpa tassa viime viikolla vaha retkeilemassa La Jollassa taas Mount Soledadilla. En oo ikina kaynny siella ennen, mutta sielta on tosi mahtavat nakoalat koko kaupungin ylle. Sielta myos nakee sen yhen mahtavan mormooni temppelin :D Pitais vieda vieraita sinne. Sinne ja Cabrillo monumentille. En tosin tiia miten tonne Mount Soledadille edes paasis ilman autoa. 

Nyt kun on varaa eika muutakaan tekemista, oon vaan varkkailly kotihommia. Eilen laitoin kaikkia keikkajulisteita kaytavaan, niin nyt siita tulee joku keikkapaikka mieleen. Oon kehystany kaikkia kuivia tms mita on pidemman aikaa pitany saada seinille. Vessaankin sain uudet koristevalot jotka matchaa suihkuverhoa. Kaikkea tallasta pienta naperetyla. Saa ajan hyvin kulumaan. 

 

Nyt meen laittamaan vahan lounasta ja jatkamaan Star Wars maratoonia jonka alotin varmaan 2 kuukautta sitte. 


ps. taalla sataa ja on vaan vittumaiset kelit koko ajan. Eiko kohta pitais olla kevat?

Wednesday, January 27, 2021

Rock arond the clock.

 Halojata. Pitaa sita valilla taallakin kayda huutelemassa. Vuoden ensimmainen oikea postaus. Ja seki nain ensimmaisen kuun lopussa. Hieno homma. 


Huomenna on mun 1 kuukautispaiva tuolla uudella tyopaikalla. On ollu jannaa olla tuolla. Eihan se tyo silleen oo mikaan paivan piristaja, ja joskus mietin onko musta oikeesti yhtaan apua. Tai siis kun en nae sita mun apua mitenkaan kaytannossa. En tiia saiko joku itelleen halvemman elainlaakariajan koska lahetin niille sahkopostiin jonku larpakkeen mika mulla on tallennettuna toissa koneella jne. 

Kerronpa taman paivan high ja low pointsit. Loweja on oikeastaan 2, mutta mun ei tarvinu toista kertaa jutella kyseisen leidin kanssa. Paivan ensimmainen low point on tama: jollain tadilla oli kojootti takapihalla. On laitonta siirtaa villielaimia meidan osavaltiossa. Kaikki tallaset kojoottivinkit pitaa soittaa CA fish and wildlifelle. Elikka valitin taman asian sitte talle soittajalle. Mut ku han ei oikeen tykanny tasta vastauksesta, koska se ei ollu se vastaus mita han etti. Han oli sita mielta etta kylla jonkun on tultava hakemaan se kojootti sielta sen takapihalta ja vietava se johonki "kojoottien kotiin" missa siita pidetaan huolta. Mika ei oo mikaan sellanen juttu, niin kauan kun se kojootti on ihan hyvinvointinen eika loukkaantunu tai nakyvasti sairastunu. Tervetta villielainta ei siis voi noin vaan vieda jonnekki "kotiin" missa siita pidettais huolta. Ihan jarkeva juttu, jonka uskon monien ymmartavan, eiko? No ei. Koska talle Karenille tamakaan vastaus ei kelvannu, vaan hanen oli pakko saada puhua managerille. En sit tieda mita tapahtu ja saiko mun esihenkilo (mika on muuten oikea termi? Koska mun esimies ei ole mies, ja tuntuu tyhmalta kirjottaa esinainen :D Se ei kuulosta oikealta) sitte otettua yhteytta tahan Kojootti Kareniin. 

Paivan toinen low: Nainen joka soitteli rokotetodistusten perassa. En loytany yhta rokotetta sen koiran papereista eika ollu edellinenkaan henkilo kenen kans se puhu loytany sita. Ihan simppelipimppeli moka kliniikan puolelta, ettei sita oltu laitettu siihen paperiin. Nainen oli siis kylla maksanu siita rokotteesta. Han oli kovin hadissaan asiasta ja lupasin sille ottaa yhteytta meian yhteen toiseen laitokseen tuolla laanin pohjoisosassa missa han on asiakas. Ja niin teinki, otin sitte yhteytta ja ne vastas sielta heti mulle ja alko ratkasemaan asiaa. Ja oli nimenomaan kyseessa ihan vaan moka, etta sielta oltiin unohdettu laittaa se rokote mukaan siihen todistukseen. Ilmeisesti ne oli sit paivittany nama tiedot, ja tama nainen soitti taas myohemmin. Talla kertaa tyokaveri vastas ja tama nainen huusi ja kiroili sille. Tyokaveri kerto sille etta han joutuu kylla laittaa luurin korvaan jos nainen ei vahan nyt rauhotu ja lakkaa kiroilemasta ja lopulta jouduttiin yhdistaa taas tama managerleidimme tahan. Mutta siis ne tiedot oli paivitetty ja en ymmarra etta mika se ongelma nyt oli, koska se tyokaveri onnistu antamaan sille ne tiedot sielta paivitetyista tiedostoista ja blallalalalaa. Jouduin sit taas lahettaa sinne laitokselle sahkopostia ja sit ne sano etta mitas jos vaan laitatte sen suoraan meille ens kerralla. 



No joo. Paivan high oli nainen kuka soitti koska se halus tarkastaa etta sen sunnuntaina tuoma lintu oli otettu vastaan ja miten se voi. En meinannu loytaa sita lintua koska ei ollu tarpeeks informaatiota milla ettia ja se nainen oli niin mukava ja pahotteli sita etta ku han nyt tuhlaa mun aikaa (mielummin oon 20 minuuttia puhelimessa tallasen tyypin kans ku edes sekunttiakaan jonku huutavan raivohullun kans) ja sanoin sille etta ei haittaa ollenkaan, kysyit tietoa siita linnusta ja minahan loydan ne tiedot sulle kun kerran oot meille soittanu. Keksein sit lopulta keinon milla etsia. Harmi ettei ollu mikaan positiivinen paivitys mutta tultiin soittajan kans siihen tulokseen etta ainaki linnulla oli ollu rauhallinen, lammin ja hiljanen paikka missa rauhassa poistua maallisesta elamastaan. 

Jos rehellisia ollaan, niin ei tamakaan kylla oo mikaan mun unelmatyo. Mutta se on ehka astetta lahempana sita unelmatyota, ja paikassa missa voin kuvitella tyoskentelevani ja tekevani uraa pidemmankin aikaa. Joten jos nyt joskus on pari paskaa asiakasta niin mikas siina. Tyokavereiden kans voi sit valittaa keskenaan. On myos se tieto aina korvan takana etta jonain paivana voi siirtya toiselle osastolle, voi oppia ja seurata toisilta osastoilta jne. 



Mitas muuta? Olisiko teilla hetki aikaa puhua koronaviruksesta? Ketaan ei kylla varmaan oikeesti enaa kiinnosta tama aihe patkaakaan, minka huomaa siita miten ihmiset menee eteenpain kun mitaan ei ois ikina tapahtunu. Meilla on viela aika tiukat saannot taalla ja vasta asken nostettiin meidan viimeisin stay at home order. Meilla rokotukset menee jarjestyksessa ja viela ollaan tasolla 1a; sairaalahenkilokunta yms tapaset. Mutta nayttaa nyt silta etta ollaan jo siirtymassa ryhmaan 1b, joka nayttais olevan essential workers, tyontekijat joita tarvitaan etta hommat pyorii? Niinkun ruokakauppojen tyontekijat, pankissa tyonskentelevat, ravintola alalla olevat jne. Robert nimittain sai ajan huomiselle tyopaikkansa kautta, ja on menossa ottamaan ensimmaisen koronapiikkinsa! Jannaa! Mun pitais myos olla tassa seuraavassa ryhmassa. Meilla toissa kaikki elainlaakarit on ryhmassa 1a ja loput tyontekijat ryhmassa 1b. En siis ite tiia viela yhtaan etta millon on mun vuoro, mutta meilla tulee joku tiedote tasta jossain vaiheessa. 



Ens kuussa ois tarkotus siirtya tekemaan toita kotoa. En tiia etta millon ens kuussa, mutta meille kerrottiin etta jos nyt taman kuun loppuun asti viela tehtais toimistolta hommaa ku ollaan uusia ja pomot on siina lahella ja on helppoa kysya niilta kaikkee. En oo ehka oikeesti edes valmis tekemaan hommia kotoa, mutta kaikista mieluiten oisin just kotona. Ois sellanenki vaihtoehto etta menee toimistolle vaan pari kertaa viikossa ja loput viikosta ollaan kotona toissa, mutta koska ma joudun menemaan tyokaverin kyydilla, en tiia onko se kauheen hyva vaihtoehto mulle. Jos ne esim. haluaa vaihdella meita silleen etta yks on siella sunnuntai/maanantai, toinen tiistai/keskiviikko ja sit mina vaikka torstai/perjantai toimistolla. Nii sit joutusin menemaan pyoralla, ja oon tassa kovasti valtelly sita mahdollisuutta :D Yhen kerran oon pyoralla menny, ja se oli yhteensa 20 km se reissu. Se on siis 10 sinne ja 10 takas. Kuvittelin sen ensimmaisen kerran olevani jotenki tarpeeks hyvassa kunnossa suorittamaan kyseisen lenkin koska kavelinhan mina maaliskuusta lahtien aina toihin ja takas ja sillon se reissu oli puolen tunnin kavelymatka toihin ja toiset puoli tuntia kotiinpain. Nii nailla mukamast suorittais tollasen pyoralenkin. Mutta EI. Nain ei ollut. Enka tosin ollu pyorailly moneen vuoteen ennen tuota lenkkia joten siina toinen syypaa tahan surkeeseen suoritukseen. Havetti, inhotti ja harmitti. Senhan korjais silla etta alkais pyorailla enemman mutta tuntuu ettei ikina oo aikaa nyt kun on tayspaivasesti hommissa ja illalla pimeaa. Vapaapaivani oon pyhittany Star Warsin uudesti katsomiselle (kaikki elokuvat siis) ja the O.C:n ensikatsomiselle. Ei siis ole "aikaa." :D Oon tosin luvannu itelleni etta kun alan tekemaan toita kotoa, ja nyt kun illat alkaa olla hieman valoisampia, etta meen toitten jalkeen kavelylle joka paiva. Siita on hyva alottaa pyorailyharrastus taas. Onhan mulla kruiserini lisaks nykyaan maastopyora johon ostin uudet valot jopa ja sain uudet heijastimet. Puuttuu vaan ihan oma kypara jota en oo jaksanu tilata koska en ikina pyoraile. 


Me tilattiin uus sohva! Sita ei oo rotat syonny (viela.) Nukutiinki siina yks yo huvikseen ku piti testata etta mites toimii sit jos ja kun joskus on taas vieraita (ping Tytti.) Oon aivan rakastunu tahan sohvaan. Meille tuli myos uus hyllykko, mutta en oo viela koonnu sita koska en tiia mihin ton edellisen tv-tason heittais. Joku oli vihdoin korjannu pois meian entisen sohvan kujalta enka oo ihan varma oliko se omaa tekemistani (taytin jonku larpakkeen netissa aiheeseen liityen mutta kukaan ei oo sielta ottanu yhteytta) vaiko joku naapuri saannu tarpeekseen repaleisen sohvan katselemisesta. Joten en oikeen tiia miten menna eteenpain tuon seuraavan hylatyksi tulevan huonekalun kans. Ehka koitan sopia jotain etukateen. 


Sit sellanen homma myos etta lopetin alkoholihommat yli 2 kuukautta sitte. Innostuin ALKOHOLITTOMASTA oluesta! Sita tehaan nimittain ihan hyvaa laatukamaa nykyaan joka MAISTUU KUNNON OLUELLE. Ja mina tallasena entisena olutsnobina tiedan :D On ihanaa pystya juoda kaljaa ilman mitaan kanneja sun muita huolia. Oon oikeasti tosi onnellinen tasta asiasta :D Nyt meen itseasiassa avaamaan uuden tuttavuuden, eli Lagunitaksen alkoholittoman IPA:n. AAAH. 


Tallasta tanaan. Mitenkas muilla? Toivottavasti teita ei kiusaa Karenit.




Sunday, January 3, 2021

Vuosikatsaus 2020: pandemic edition.

 Taalta tulee nyt tama lista vuoden 2020 tekemisista. Joka nayttaa tietenki ihan erilaiselta ku viime vuoden ja sita edellisen. Tinssun innoittamana alotin siis itekkin kaks vuotta sitten listaamaan naita tekemisia. On kiva sit muistella joskus.


Teatterit ja sellaset:

Dear Evan Hansen @ San Diego Civic Theater, 1/4.

Muuta en kerennykkaan koska maaliskuussa koko maailma peru suunnitelmat.


Leffakaynnit:

tallanen footnote tahan etta me ei kayty ollenkaan leffassa viime vuonna, joten naa onki sit kaikki elokuvat mita ollaan kotona katottu. Tai siis kaikki mitka on mulle uusia elokuvia, sen takia tassa saattaa nakya jokunen klassikko. Mitkaan ei oo siis uusiks katsomisia. 

Palm Springs

Borat (siis se uus, en tiia sen koko nimee)

Air Force One

Birds of Prey

Aquaman

Hamilton

Onward

Greatest Showman

Stuber

An American Pickle

Bill & Ted 3

Ready or Not

Boys in the Band

The Prom

The Happiest Season

New Year's Eve

Wonder Woman 1984 

 

Vuoden 2020 keikkakolumni on taysin tyhja. Ei kokeiltu mitaan virtuaalikeikkoja. Katoin yhen ysari Rantarockin. En laske sita tahan :D

 

Aktiviteetteihin yleensa lasketaan reissut ja tallaset. Tahan mahtuu yks oikea reissu, loput onki sit paikallisia tekemisia. Jaan tan nyt sitten silleen; 

Los Angeles 1/22: La Brea Tar Pits, Museum of Death. 

Anaheim 1/22-1/23: Disneyland.

Pandemian takia paikalliset hengailut: 

Pioneer Park

Old Town

Ocean Beach Pier

Glen Abbey Cemetery, Bonita

Spruce St. Suspension Bridge 

 

 

Life events: 

Faffa kuoli helmikuun lopussa

Musta tuli senior volunteer Project Wildlifessa maaliskuun alussa

Tuli myos Pocket Protector (pienelain "asiantuntija") Humane Societylla maaliskuussa

KAIKKI MENI KIINNI MAALISKUUN PUOLESSA VALISSA KOSKA KORONA

 Uudet rukoilijasirkat Percy & Pablo maaliskuussa

Lopetin tupakoinnin joskus maaliskuussa

Olive lopetettiin 4/7 

Percy kuoli heti Oliven jalkeen

Pablo kuoli pian Percyn jalkeen

Torakat aikuistu joskus kesalla

Hain kouluun syksylla (paatin nyt tosin talvella, etten alotakkaan ihan viela)

Uudet rotat Ethelrida & Calamita 11/21

Ruby lopetettiin 12/7

Alkoholiton 11/8 asti

Otin vastaan uuden tyon Humane Societylla marraskuun lopussa

Uus tyo Humane Societylla alko 12/28

 

Uudet tuttavuudet

Narcos (Netflix)

Narcos: Mexico (Netflix)

Tiger King (Netflix)

Supernatural with Ashley Flowers (podcast)

Watcher (youtube)

Auta Antti (podcast)

Barry (Hulu)

Here's What You Do (podcast)

Systrar (podcast)

Serial Killers (podcast)

Alskade Psykopat (podcast)

Jim & Tomik's Broadway Happy Hour (en muista koko nimee, podcast)

Jaljilla (podcast)

Murha joka tapahtui (podcast)

You Can Sit With Us (podcast)

Very Presidential (podcast)

Dokumentart: Jag var dar (podcast)

Dokumentar: Hjaltarna (podcast)

Fallen jag aldrig glommer (podcast)

Hamilton original cast recording

Come From Away original cast recording

The Prom movie cast recording


Kirjat

 Bjornstad, Fredrik Backman (tammikuu)

1793, Niklas Natt och Dag (helmikuu)

Stalker, Lars Kepler (helmikuu)

Jag for ner till bror, Karin Smirnoff (maaliskuu)

The Hidden Power of Fucking Up, The Try Guys (huhtikuu)

Too Much is Not Enough, Andrew Rannells (huhtikuu) 

 

Hirveen vahan tullu luettua, ja kuten huomaa, luin eniten sillon ku viela uskalsi kulkea julkisilla.  Toki viela sit hetken sen jalkeen ku aatteli et kyl taa tasta ku keksii jotain kivaa, ja paatin hankkia virtuaalisen kirjastokortin. Nyt yopoydalla oottelee kaks lukematta. For ovrigt, paras noista kirjoista oli tuo 1793. Aivan mahtava. 


Levyhankinnat (tallanen uus kategoria viime vuodelta :D)

AC/DC - Powerage

The Copyrights - North Sentinel Island

The Damned - Black Album

Descendents - Milo Goes to College

Green Day - Insomniac

The Jasons - Blood in the Streets

Moral Crux - I Was A Teenage Teenager

The Pogues - Poguetry in Motion

Sloppy Seconds - Endless Bummer

Sloppy Seconds - Knock Yer Block Off

Supersuckers - Suck It

The Undertones - Hypnotized

Zatopeks - Ain't Nobody Left but Us

 

Sit koska korona, tein tallasen kolumnin vuonna 2020: ravintolat joista ennen ei olla tilattu ruokaa/ollaan kayty kerran joskus miljoona vuotta sitte mutta nyt alko kiinnostamaan:

Thai Joint (soisin uudestaan)

DZ Akins (kahesti ja sit unohtu taas)

joku burgeripaikka Mission Valleyssa, ei taida menna jatkoon jos nimikaan ei muistu mieleen

joku sushipaikka Kensingtonissa (see the note above)

Kebab Panini Grill 

Riki Sushi

Green Spot (ne unohti mun salaattikastikkeen seka dipin mun perunoille :'()

Poke Chop (tilasin taalta pari paivaa sitte uudestaan. Ehottomasti jatkoon)

Figaro Dessert Cafe (paatin jo synttareiks etta tilaan taalta jotain herkkua)

the Nood Bar (ja se on niin lahella <3 ja taa on viimenen paikka missa ollaan syoyty ennen ku kaikki meni kiinni!)

Mediterranean Cafe (oli hyvaa joskus ku entinen pomo tilas taalta ku tein toimistohommia sen luona. Ei yhta hyvaa ku ite joutu maksaa :D)

Solomon Bagels (kerran kuussa tilaan itelleni kunnon lohirinkelin ja jatan ihan vitusti tippia)

joku bagelpaikka keskustassa (oli hyvaa muuten, mutta niitten cream cheese maistu vahan oksennukselle)

Sipz 

Plant Power (ihan torkeet vegaaniburgerit, ranskalaiset, wingist yms. Aivan alyttoman hyvaa)

Rally's (positiivinen yllatys)

joku kahvila University Heightsissa (kahvi oli hyvaa. En muista oliko se bagel. Oli se kait?) 

Popeye's 

 

Koska aktivitteeteja ei nyt kauheesti oo talta vuodelta niin tein myos tallasen mita-ostin-karanteenin-aikana-kolumnin. Voitte huomata tasta sellasen pienenlaisen teeman:

imurin

sellasen lipastokarryn varastoimiseen

muovilaatikoita varastoimiseen

lakanat

tahtivalot 

humane hiirenloukkuja

filttereita air filteriin

hammasharjatelineen

kuvallista kontaktimuovia keittion laatikoihin/kaappeihin

skin care/meikkeja Elfilta

paitoja (bandi ja muita)

paremmat housut ja hupparin H&M:lta

takki (pilkut a:n paalle, eli siis peiton)

puisen talon rottien hakkiin

uuden juoksupyoran rotille

kehyksia (4)

vaa'an

tiskinkuivaustelineen ja alustan

pussilakanan

uuden hakin rotille

tyokengat

spraypullon

expo tusseja

 

Ja viimenen tallanen pandemia-kolumni tulee nahtyjen kavereiden muodossa, koska olosuhteet ja nakemistilanteet ollu vaha erikoisia: 

(tyokavereita ei lasketa)

Robertin aiti tammikuussa, koska menin sen kans kattomaan musikaalia

C maalikuussa. Se on viimenen kaveri kuka tuli meilla kaymaan ennen kaikkea. Sillonki vaha jannitti.

L maaliskuussa. Viimenen kaveri kenen kans hengailin ihan oikeesti. Kaytiin Balboa Parkissa ja sit juotiin teeta sen luona.

F huhtikuussa koska kaytiin Robertin kaupassa ostoksilla ja se oli toissa.

G & C huhtikuussa koska kaytiin meian Vonsissa ja neki oli ostoksilla.

K & A huhtikuussa tuossa pihalla koska ne toi maskeja. Juteltiin ehka 20 minuuttia maskit paalla.

L kesakuussa koska se tuli tervehtimaan toihin. Istuttiin erillaan tyopaikan takana maskit paalla ja juteltiin.

S heinakuussa koska olin menossa kissavahdiks sille ja sen piti nayttaa missa kaikki tavarat on sen uudessa kodissa. Sen talossa kaytettiin molemmat maskeja, mut sit pihalla istuttiin niin kaukana toisistamme etta otettiin ne pois ja juotiin olutta. 

F syyskuussa koska se oli huudeilla ja tuli tohon pihalle istumaan mun kans. Maskit paalla ja Lysol-suihke poydalla.

S lokakuussa koska se asuu siina tyopaikan vieressa ja oli sen synttarit niin tarjosin sille oluen ja keksin toista. 

M & J joulukuussa koska ne toi mulle osia hiustenleikkuriin. Seistiin kadulla maskit paalla sen 10 minuuttia.

A joulukuussa koska haettiin uusia maskeja. Tassa taas sellanen 10 min visiitti pihalla maskeissa.

Robertin sisko, kahesti joulukuussa, koska ensin se toi karkkia ja toisella kerralla jalkiruokaa ja haki meilta lahjoja

Loput Robertin perheesta joulukuussa koska vietiin niille lahjat ja haettiin omat. Tassaki oltiin vaan pihalla maskeissa, vaikka siella kuinka pyydettiin sisalle.


Talleen meni 2020. Veikkaan et taa vuosi on aika samanlainen.