Monday, August 10, 2020

Asioiminen koronan aikaan.

 Heipa hei. 


Tulin tassa ajatelleeks tanaan tallasta juttua, etta miten parhaiten kayda asioilla koronan aikaan. Ajattelin tata, koska itella ei oo oikeen mitaan hyvaa vastausta tahan kysymykseen. Teidan siella Suomessa ei hirveasti tarvi tata asiaa ajatella, ja varmasti se asioilla kayminen on aika normaalia. Onhan se tavallaan taallaki aika normaalia, mutta koska esim. kaupassa kayntiaki kehotetaan tekemaan vaan kahden viikon valein, aloin miettia tata omaa tapaa hoitaa asioita ja onko se ollenkaan hyva tapa. 


Tuo kaupassa kayminen ei ehka oo se omakohtainen ongelma. Roberthan on toissa kaupassa, joten paivan paatteeks se lahettaa viestin ja kyselee etta pitaako tuoda jotain ennen kun se lahtee ajamaan kotiin. Tama on katevaa koska nain saadaan ruokittua ittemme katevasti ilman sita isompaa kauppareissua. Ja se iso kauppareissu tapahtuu yleensa kahden kuukauden valein. Sehan on siis viela parempi ku se kahden viikon valein kaupassa kayminen. Tossa lahi Vonsissa toki saattaa tulla joskus kaytya mutta se onki just sitten se kahden viikon reissu. Mun tosin on kaytava siella kerran kuukaudessa apteekissa, joten sillon samalla voi ostella jotain. Terveisin Vonsin kaupanjonossa aloin miettia tata asiaa.


Tuli siks tama mieleen koska keskuussa oli kerran sellanen paiva kun kaytiin vaikka missa yhen paivan aikana. Ruby vietiin leikkaukseen, kavin siella koronakokeessa, kaytiin kaupassa, Moneytreessa hakemassa money order vuorkaa varten ja jattamassa vuokra. Yhteen paivaan tungettiin paljo asioimisia koska siinahan nyt oltiin kerranki autolla liikkeella muuallaki kun lahihuudeilla niin se tuntu kannattavalta. Mutta onko se loppujen lopuks yhtaan turvallisempaa tollanen monessa paikassa yhessa paivassa kayminen kun se etta kavis joka viikon paiva eri paikassa asioimassa? Tanaanki kavin hoitamassa asioita kun ajattelin etta no nyt oon jo liikkeella niin samallahan tassa nama menee. En meinaa sita etteiko missaan naissa paikoissa ois turvavalit sun muut kaytossa mutta niissa paikoissa on ihmisia. Kavin postissa ja siella postin sedalla oli maski, seka face shield ja hanskat. Mutta seta meni tiskilta vahan kauemmas, otti maskin ja shieldin pois hetkeks koska pyyhki (varmasti) hikisen naamansa ja niisti nenan EIKA VAIHTANU NAITA HANSKOJA JOILLA SE SITTEN OJENSI MULLE TULLILAPPUSEN TAYTETTAVAKS. Nii. Itella on tietenki aina kasidesi mukana, niin latrasin sitte silla oikeen kunnolla postista lahtiessani. Ja siella oli jonoa. Kaikilla kuitenkin maskit. Apteekissakin sai seista jonossa. Ja kaupassa. No joo. Posti oli se missa oli eniten porukkaa liikkeella ja onneks sai kaveltya auringon valossa ainaki vartti-20 min ennen seuraavaa kohdetta (tulin kotiin pyyhkimaan puhelimen ja pesemaan kadet kunnolla ennen matkan jatkamista :D) Nii ja kaytiinhan me Rubyn kans elainlaakarissa tana aamuna mutta en laske sita, koska siella odotetaan autossa ja puhutaan puhelimitse laakarin kans ja sit viedaan se sinne ovelle ja haetaan se sielta ovelta.


Toisaalta, pitaahan niilla asioilla kayda. Posti tarvii nyt kansalaisten tukea, ku eras insane clown president (ei ole oma keksima nimike, tana aamuna kuulin radiossa ja en oo parempaa nimiketta kuullu hetkeen :D) nyt leikkelee postilta tukia jne. Ja mulla ei oo kotona digitaalista vaakaa, niin en voi hoitaa tollasia pakettejen punnitsemisia ja sen mukaan merkkien ostelua kotoa. Apteekista voi saada kotiinkuljetuksen, mutta en tiia viela miten sen saa hoidettua. Pitaa varmaan perehtya. Robert tosin halus etta ostan kaljaa, niin siina samallahan meni se, kun se apteekki on kaupan sisalla. Tosin kaljaahan saa nykyaan kotiinkuljetuksella myos :D Se on vaan aika kallista lystia. Se money orderinki hankkiminen kerran kuussa on sellanen asiointi mita ei voi hoitaa digitaalisesti. En tiia miksei meian landlordi siirry nykyaikaan ja kehittele jotain nettimaksusysteemia. Luulis etta sinne vuokrayhtion nettisivulle vois jotenki laittaa sellasen pay your rent-larpakkeen joka avaa sisaankirjautumissivun ja jonku lomakkeen minka kautta voi maksaa. En oo ees mikaan internet wizard joka koodaa tms mutta ihan omiinkin epateknologisiin korviin tuo kuulostaa maailman helpoimmalta jutulta kehitella. Kaikki muut laskut (paitsi yks Robertin veloista joka on nyt maksettu + oma velka mita maksan talla hetkella) menee netin kautta, jotkut jopa automaattisesti kerran kuussa. 



Joo'o. Pahoittelen jos naa paivitykset on nykyaan vahan tylsia. Ma en oo hengaillu kenenkaan kaverin kans maaliskuun jalkeen, ja on hieman noi tollaset virtuaalisetki hengailut hiipunu. Vaikea Suomenki kavereitten kans nyt enaa jarkkailla mitaan ryhmahengailuja ku neki on menny takas toihin ja itella on harvemmin viikonloppuvapaita. On oikeastaan aika vahan mista kirjottaa, ellei joku nyt vartavasten halua kuulla vahan enemman vaikka mielenterveydesta ja miten sen osilta on menny maaliskuusta nyt tahan paivaan :D Ei oikeen kayda missaan koska missa sita kavis? Monille on taman takia tullu sellanen ulkona liikkumisen tarve, jotkut keta ei ennen haikit kiinnostanu on ryhtynyt siihen, mutta me ei olla niita sellasia tyyppeja. Ma haluaisin alkaa kaymaan edes JOSSAIN. Vaikka rannalla. En nyt valttamatta halua kiiveta mitaan vuoria tms ylirasittavaa liikuntaa mutta siis etta kavis nyt edes jossain kodin tai North Parkin ulkopuolella. Robert vaan ei tykkaa ajella yhtaan mihinkaan ja tuon viime kertaisen Coronado-insidentin jalkeen on vahan vaikea innostaa sita hyppaamaan ratin taakse. Huoh. Pitaa laittaa pyora kuntoon niin voi kulkea tasta vahan pidemmalle yksinki.  Nain muuten etta tata blogia lukee tyyliin kaks ihmista enaa. Ei siina, tata luki ennen nelja. Sekaan nyt mikaan kauheen huikee numero oo. 


Nyt meen heittamaan pyykit kuivausrumpuun. Onnistuttiin jotenki saamaan sen verran kolikkoja etta oon jo toista ja kolmatta koneellista pesemassa. Herre gud.

Sunday, July 26, 2020

Out of control!

Nyt kuulkaa. Käy liian jännittäväks nämä kotiolot jopa.


Taisin mainita että me otettiin kiinni hiiri täällä kotona ja käytiin viemässä se kahden mailin päähän suositusten mukaan. Mulle jäi kuitenki sellanen olo että pitäis laittaa ne loukut vielä kerran, varmuuden vuoks. 

Eilen olin menossa täyttämään vesipulloa ennen nukkumaanmenoa, ja kyllä. Hiiri oli keittiössä. Sovittiin että laitetaan tänä iltana loukut. Paitsi että jouduinki laittamaan ne heti aamusta. Robert lähti töihin ennen mua ja menin takas sänkyyn. Olin tunnin vielä meinannu torkkua. Kuulin makuuhuoneen laittialla rapinaa ja liikettä ja pakkohan se oli sitte nousta sängystä ja tutkia asiaa. Kun rapina taas alko, näin tietokonepöydän alla tämän rohkean hiiren. Ei tietoa mihin hiiri siitä jatko matkaa mutta toivon todellaki ettei meiän likapyykkivuoren sekaan vaatekaappiin sillä tarkotus on purkaa se vuori tänään. Ois ikävä tulla hiiren puremaks (tosin omalla kohdalla pitäis jäykkäkouristusrokote olla vielä ihan kunnossa, Robertilla ei.) Loukut siis meni makuuhuoneeseen tällä kertaa. Töistä tullessani tarkastin loukut eikä niihin ollu ilmestyny hiirtä. Vaihoin niitten paikkoja siis. En tiiä oliko se hyvä vai huono asia. Yks jäi makuuhuoneeseen ja toinen keittiön nurkkaan missä eilen näin kyseisen hiiren. Samassa kohassa jäi edellinenki hiiri loukkuun. 


Tää koko päivä on ollu jotenki surkea. Maailman pisin lyhyt työvuoro tänään. En tajua miten kolme ja puoli tuntia ku on kova kiire voi kulua niin hitaasti. Väsyttääki ihan kamalasti. Joka päivähän sitä toisaalta väsyttää. 

Toivotaan nyt että tämä hiiritarina päättyis nyt tähän. En jaksa enää tällasia yllätyksiä. Psykologi neuvo muistamaan sellasia asioita mitä voi oikeasti hallita. Nyt tosin tuntuu että oon menettäny hallinnan omasta kodista ku tänne tunkeutuu hiiriä. Se ei tunnu hyvältä kun on jo muutenki sellanen olo että tunnu hallitsevansa yhtään mitään.

Monday, July 13, 2020

It stinks.

San Diegossa lemuaa tänään. Eikä oo tämän kevään/kesän ensimmäinen kerta; toukokuussa kukki joka levä jonka haju levis koko kaupungin ylle. Ulos astuessa, naamarista huolimatta, lehahti sieraimiin aivan uskomaton viemärin haju. Raportteja hajusta tuli ympäri San Diegon lääniä. Tänään ei onneks haise viemäri. Tosin ei tämääkään haju oo mikään hyvä sellanen; laivaston satamassa palaa iso alus. On eilisestä asti palanut. Tänä aamuna menin laittamaan ikkunoita kiinni ennen töihin lähtöä ja se palaneen kumin ja kemikaalien haju oli älyttömän vahva. Ihan kun joku olis tuossa pihalla polttanu kumia tms. Monien astmaa ilmeisesti haitannut tämä, me ei onneks huomattu mitään muuta kun vasta kun menin ikkunoita sulkemaan. Taivas oli sakean näkönen vaikka säätiedotteessa lupailtiin kirkasta taivasta. On tämä vuosi kyllä yks viemärin hajunen vuosi.


Meillä on tällä hetkellä pulaa kolikoista. Ei oo varmaankaan pelkästään paikallinen ongelma. Kaupoista ei voi hakea 25 centin kolikoita pyykkiä varten. Robert kysy töistään, sit vielä meiän Vonsista ja vihdoinki kioskilta. Kioskilta osattiin kertoa että pankit ei lähetä kolikoita kauppoihin yms tällä hetkellä. Käsin joutuu pestä oman vessan lavuaarissa mikä on todella ärsyttävää. Jos pyykkituvassa ois käsinpesumahdollisuudet niin ei vituttais. Mutta nyt joutuu vessassa pestä, heittää kassiin ja harpoa tuonne pyykkituvalle missä on naru pihalla minne laittaa kuivumaan.


San Diego meni kiinni taas tänään. Salongit, kuntosalit ja ravintolat jotka ei voi tarjoilla ulkotiloissa. Oli jo aikaki. Noiden ei ois pitäny olla vielä auki. Robertin sisko kerto että niitten vanhemmat oli taas alkanu käydä kirkossa. Nyt meni kirkot taas kiinni. Ihan hyvä niin. Ne on molemmat 70+ ja Robertin äitillä paha astma. Meillä joutuu varmaan vielä ens vuonnaki kulkea naamarit päällä ja mihinkään ei voi mennä. Kunpa ois voinnu matkustaa äidin ja isän luo pariks kuukaudeks. Viettää kahden viikon karanteeni niitten kellarissa. Siellä olis kaikki mitä tarvii. Sit oltais loput ajasta voitu hengailla jne. Tosin raha asiat tietenki ois vähän askarruttanu. Mutta täällä ollaan. Huoh. Tällasta tänään. Onneks keskiviikkona on aika psykologille ja kolme vapaapäivää.

Saturday, July 11, 2020

That could be enough.

No terve.

Aikaa on hieman vierahtany edellisesta postauksesta. Tallasta tama korona arki nyt sitte on ilmeisesti. No ei ees. En vaan ikina oo taalla makuuhuoneessa missa tama kone on, ja vaikka puhelimella voiki napparasti laittaa kaikki pilkut oikeittein kirjainten ylle, niin ei vaan ikina oikeen huvita napytella silla foonilla niita juttuja VAIKKA se luuri onki uusinta mallia tms (jos joku muistaa niin hankittiin kriisin alkuvaiheilla, varmaan joskus huhtikuussa siis ihan kannykat ja liittymat.)


Eipa tassa nyt oo kylla oikeen mitaan tapahtunu. Yhen kerran oon tassa yhta kaveria kerenny naha ja seki kavi talleen etta se tuli moikkaamaan mua toihin, eli meian terassille missa voi turvallisesti jutella asiakkaille (oon tasta tyomuodostakin jo varmasti kertonu useamman kerran) ja sit kun paasin toista, mentiin istumaan tyopaikan taakse, eli kujalle ja siellaki istuttiin yli 2 metria toisistamme, naamarit paalla. Siina ei ollu mitaan kauheen ahistavaa, joskus jos joutuu jaada rupattelemaan terassilla asiakkaan kans nii se on ihan sama asia. Kiva silti etta sai naha livena henkiloa. Ollaan saman henkilon kans juteltu paljo puhelimessa viimeset pari kuukautta. Just toissapaivana juteltiin puhelimessa ehka kaks tuntia. Han on Kanadalainen ja han on hyvin tarkea ihminen.


Tassa ollaan tilailtu aika paljo ruokaa vapaapaivina kotiinkuljetuksella. Ennen ei hirveesti harrasteltu sellasta. Ennen kylla tosin sit kaytiin jossain. Nyt ei viitti. Kotiinkuljetuksessa kivaa on se, etta ollaan vahan laajennettu tasta North Parkista ja kokeiltu uusia paikkoja sen myota. Haluan tasta teha jonku erillisen jutun, vaikkei se ehka oo super kiinnostavaa teille muille ketka ei taalla asu :D Mutta muistan joskus linkittaneenni jonku meian baari/ravintolakierroksen ja tyypit klikkaili linkkeja joten siis ehka te ootte niinkun ma ja tykkaatte lukea ruokalistoja paikoista johon ette ehka valttamatta ikina mee :D (katon jatkuvasti Helsinkilaisia yms ruokalistoja vaikken oo menossa niihin, mutta JOS joskus meniski!)


SHEIVASIN PAANI. Sellanen iso juttu. Ei oo kylla kauheen iso, oon joskus 8 vuotta sitte sheivannu viimeks etta on kokeiltu aiemmin. Tama koronahomma oli just hyva syy sheivaamiseen. Oottelen etta nama tasta vahan kasvaa niin saa laittaa jotain variaki oikeen. Talla hetkella se varjaaminen ois sellasta paanahan varjaamista. Ei kovin hyva look siis.


Janna juttu on etta alussa juteltiin tosi usein Robertin aitin kans, mutta nyt se on yhta vahaista ku ennenki. Mun vanhempien kans tosin juttelen paljo tiheampaan tahtiin kun ennen. Se on musta tosi kiva juttu. Ihan hyvin siis parjas kylla sellasella sillontallon menollaki, mutta viihdyn sen asian kans etta me jutellaan enemman. Nyt eilenki oli niin hauskat jutut ja tulihan siina vakaviakin puhuttua. Aitin kans paiviteltiin sita kun pieru menekeeki huulten valiin. Tallasta.


Robertin isa oli napannu pihalta rukoilijasirkan. Robertin sisko toi sen tohon meian ovelle. Robertin siskon entinen mies oli myos yhtena iltana ilmestyny ja kuristanu sita. Eiko se mies voi jo tipahtaa jonnekki rotkoon ikuisiks ajoiks? No se sirkka nyt kuitenki sitte jai tanne meille lemmikiks. KERRANKI SAIN TAHTONI LAPI ja silla on suomalainen nimi. TAPANI. Tai ihan vaan Tapsa. (Se on mun vaarin nimi :D) Tapsa tosin taitaa olla naaras. Tapsa ei oo tenodera sinensis niinkun meidan edelliset sirkat. Veikkaan etta se on mantis religiosa.


Niin ja sit ehka kaikista tarkein kuitenki, jos nyt korona arjesta puhutaan; otin yhteytta psykologiin. Nama viimeset kuukaudet on ollut erityisen vaiketa, varmasti monelle (siis talla asuvalle ainaki, Suomessahan nyt on vahan eri meininki.) Mutta vaikka monet naista tunteista on entuudestaan tuttuja, en osaa yksin selvitella niita vaikka kuinka oonkin yrittanyt. Se etta yhtakkia siivoan aktiivisesti, harrastan saannollisesti liikuntaa tms ei tunnu tekevan minkaanlaista muutosta olotilaan vaikka tallasilla muka "voi paremmin." Niinpa viime viikolla ammattilaisen kanssa aloteltiin ja keskiviikkona jutellaankin jo toisen kerran.


Ja olihan tuolla maailman ihanimmalla tukihenkiloaviomiehella synttarit keskiviikkona. Han on jo 37. Apua. Kohta se on 40 ja ehka sitte me ollaan jo oikeesti aikuisia.

Saturday, June 6, 2020

Yrjo-Tapani.

Pitaisko tannekki joskus kirjotella jotain? Happy kesakuu. Ei oo musta kauheen happy vaikka terassit aukeileeki ympari Suomea seka San Diegon kaunista kaupunkia. Vaikka Robertin kans ollaan tunnettuja (ehka nyt entisia) baarikarpasia, niin meita ei nuo baarit kauheesti houkuttele, varsinkaan kaupunginmittaisten protestejen takia kun monet on hakeutuneet tuhansien seuraan. Haluan niista protesteista sen verran sanoa etta se on hyva juttu, en muuten valittais yhtaan, mutta hirvittaa se koronan leviamisen maara mika tasta seuraa varmasti. Mutta samalla mitalla hirvittaa se koronan leviaminen mika seuraa terassien aukeamisesta. Kampaamotki on aukes (todella huono idea) ja pari muuta tallasta. Baarit ilman terassia tai ruokaa/huvipuistot/kuntosalit/konserttihallit on nelosvaiheessa ja nelosvaihe alkaa ens kuussa ilmeisesti. Miten lyhyelta tuntuukaan tama aika yhtakkia. Tuntuu etta vasta meni kaikki kiinni, tuntuu ettei mikaan oo oikeasti muuttunu ja yhtakkia kaikki vaan aukeaa kuitenki. Meilla toissa on onneks aikomukset edelleenki pitaa tiukasti asiakkaat pihalla ja autoissaan odotellessaan. Tyokavereiden huonot tavat tietenki hirvittaa edelleenki. Tekee mieli ottaa lopputilit mut ei muissakaan toissa oo mitkaan takuudet siita etta muut kayttaytyy ja on yhta varovaisia. Blaaa.


Olin ottanu talle viikolle 4 paivaa vapaata! Hermolomaa. Ei ollu kauheen hyva hermoloma koska katoin sosiaalista mediaa tietenki usein (en oo asunu suomessa kun sana some tuli kayttoon, enka aio kayttaa sita nytkaan koska oon tallanen pippeli), mutta olihan se tavallaan ihan rentouttavaa myoskin. Robertilla oli kolme niista paivista vapaata myos.

Maanantai: Kavin heti yheksan jalkeen kavelylla aitin ja isan kans! Siis videochatin kautta. Olin luvannu nayttaa huudeja joten kaytiin sillatavalla yhessa kavelylla. Kotiin tultua juteltiin viela vahan ja tilasin kotiin rinkelin uudesta Solomon Bagelsista mita oon halunnu kokeilla. Tilaisin uudestaan. Ihanaa etta on rinkelipaikka lahella. Illalla oli kaljat ja sellaset. Tilattiin pizzaa Domino'sista vaikka oltiinki jo syoty muuta.

Tiistai: Ensimmainen yhteinen vapaapaiva. Meilla oli toissa valokuvaus jotain artikkelia varten (ravintoloista jotka on pysyny auki koronakriisin aikana ja jotka vielaki toimii) ja Robert heitti mut sinne ihan vaan kuvaa varten. Tunsin oloni tosi tyhmaks, koska laitoin kivat vaatteet paalle ja toisen pomonki piti olla siella ja piti saada ilmanen lounas jos tulin vapaapaivana mutta kuinka ollakkaan; mikaan naista ei menny niinku piti. Kaks toissa olevaa paatti jaada kuvasta ja hoitaa tyot, toinen pomo ei paassy paikalle ja ma olin ainoa vapaalla oleva kuka tuli sinne. Enka edes saannu sita ilmasta lounasta. Tilattiin silti ruokaa koska vapaapaivana saa puolet alennusta. Oli sen arvosta. Kaytiin sen jalkeen kaupassa hakemassa vaha herkkuja ja loput illasta istuttiin vaan kotona ja katottiin Rock of Love Bus'ia :DD Toista haetut ruoat riitti ja oli sit herkkuja myos. Pelasin Theme Hospitalia ehka 4 tuntia.


Keskiviikko: ei menty yhtaan mihinkaan koko paivana. Ei siis mihinkaan. Katottiin vaan sita Rock of Lovea. Tilattiin kaljaa kotiovelle! Ei olla ennen kokeiltu mutta nyt ei siis haluttu lahtea mihinkaan. Se oli todella katevaa. Tilasin illalla Nood Bar'ista miso nuudelit kotiin. On aina todella hyvaa.


Torstai: asioillakaymispaiva. Aamulla piti Ruby-rotta vieda leikkaukseen. Silta postettiin kolme kasvainta. Tultiin akkia kotiin, kaytiin suihkussa ja syotiin jotain ja sit kaytiin hakemassa money order vuokraa varten. Ei keretty menna viemaan vuokraa ihan heti koska mun koronakoe oli siina valissa. Kavin siis koronakokeessa koska tyoskentelen muutaman aika holtittoman tyypin kans joten on hyva olla varuillaan. Niita ei kiinnosta tippakaan se etta Robertilla on astma ja on jo kaynny sairaalassa tana kevaana (koronan keskella jopa.) Koe oli nopea ja ei yhtaan niin hirvea ku mita jotku vaittaa kuvasta paatellen. Sen jalkeen kaytiin viemassa vuokra, jonka jalkeen sai hetken hengailla kotona ja vihdoinki hakea Ruby kotiin. Ruby selvis leikkauksesta just niinku ajattelinki, eli todella reippaasti. Ne ei nyt Sunnyn kans saa asustella yhdessa mutta joka paiva voivat hengailla sangylla yhessa ku voin helposti kattoa niitten peraan. Tikit irrotetaan ens viikolla. Loppuilta meni hengaillen.


Olin toissa eilen, oli lyhyt mutta aika vilkas paiva. Sit tanaan oli taas vapaapaiva. Juttelin Jessican, Tytin ja Lindan kans. Robert on myohaan toissa eli tassa pitais syoda jotain, hengailla rottien kans ja harrastaa liikuntaa. Ja kayda suihkussa. Sellasta.

Kaipailen normaalia elamaa, mutten silleen miten sita tarjotaan talla hetkella. Vaikka kaikki aukeaiski niin se ei oo normaalia jotenki. En todellakaan toivo koronaa mutta jollain tavalla jos se ois niin vois sanoa niille huonoille tyokavereille etta NAIN KAY KU EI OO VAROVAINEN. Mutta mista sen edes tietais jos se ois niitten vika? Aattele jos vaikka ite ei yhen kerran muistanu pyyhkia jotain vitun ovinuppia ja siita se sit lahtiki? Kyllapa vituttais.


Sunday, May 17, 2020

Hang med i svenska bloggen om du vill lasa om varldens trakigaste jobb!

Paatin vaha switch gears tuon ruotsinkielisin blogin kans ku se oli nii ahistava ja hirvee ensin :D
Nyt aattelin olla vahan tallanen huumorimies ja alkaa kirjottaan mun maailman tylsimmista tyosta :D Koska miks ei. Voihan se olla jonku mielesta tosi jannaaki etta miten niita leipia tehaan ja millasia tyyppeja siella kay ja varsinki nain koronanaikaan.

Taalta siis sinne. Vi ses dar!

Monday, May 11, 2020

I jacked off to Dee Dee Ramone.

Whaddap?!

Mihin jaatiin? Ei varmaan mihinkaan. Ei oo taaskaan mitaan kerrottavaa mutta onnistun varmaan venyyttamaan taman taas jotenki pitkaks. Niin tuntuu aina kayvan. Toisaalta, onko nama koronapaivitykset nyt edes yhtaan erilaisia kun ne sita edeltavat? Aika samaa tylsaa paskaa, sanoisin.


Mahan en tee toita millekkaan isolle firmalle kuten esim. Robert, vaan teen toita naimisissa olevalle pariskunnalle. Eli oon siis pienyrityksessa hommissa. (Ja oon itseasiassa ollu kaikissa mun amerikan toissa nimenomaan hommissa pienyrittajilla.) Se meinaa sita etta Robert on saannu vaikka mita bonuksia yms "korvauksia" siita etta se riskeeraa terveyttaan niin etta joku saa lamminta kanaa delitiskilta. Mika siis on tietenki hyva juttu, koska mun tyothan meni vaha toisin pain, etta ei ollu oikeen varaa antaa kaikille tavallisia vuoroja jne. Olinhan vaan 15 tuntia viikossa toissa monta viikkoa putkeen. MUTTA nyt ne mun pomot oli vihdoinki saannu jonku tallasen koronalainan mika oli tarkotuettu just pienyrittajille. Siita lainasta pitaa kayttaa 75% kaheksan viikon sisalla, ja se pitaa kayttaa just tallasiin tyokuluihin kuten palkkoihin jne. Jos voi todistaa etta on tehny just niin, niin sita ei tarvi maksaa takas. Tai ainakaan sita 75% ei tarvi maksaa takas. Sehan on aika siisti homma. Etta viime viikko ja nyt myos tama viikko on vihodinki tayttyny tyolla. Ei mulla joka paiva oo mitaan kaheksan tunnin vuoroa, silla me ollaan auki vaan sellaset kaheksan tuntia paivassa, mutta kaikki saa nyt vahintaan yhen kaheksan tunnin vuoron viikossa, ja sit ne muut sellaset pidemmat vuorot on seittemaa ja kuutta tuntia. Ainaki kerran viikossa on jokaisella yks lyhyt paiva, sellaset nelja tuntia. Tanaan oli mun neljan tunnin vuoro. Tuntu ikuisuudelta vaikka oliki kiire.


Haluaisin valittaa ihmisten valinpitamattomyydesta mutta en oikeesti jaksa nyt. Olin niin pahalla tuulella kun tulin toista just tallasten runkkareiden takia, ja vasyin siita niin etta nukahin kesken paivaa sohvalle ja rotat oli viela sohvan takana hengailemassa. Nii etta. Nyt kun oon piristyny nii en viitti palata siihen, mutta jos vaikka vapaapaivana, eli huomenna tulis vaha vaahtoomaan. Sen sijaan hehkutan miten ihana ihminen Robert on; se ei edes tienny etta mua vitutti, mutta se toi silti mun lemppari suklaata kotiin toista <3 Ja sit se naki etta mulla oli inhottava rupi nilkassa, niin se toi vessasta Bepanthenia ja hiero sita siihen rupeen (han ei itse usko tahan Bepantheniin ollenkaan ja kutsuu sita mun suomalaiseks ihmevoiteeks.) Ja sit ku mentiin kaymaan kioskilla, niin pihalla seiso koditon mies joka kerto Robertille etta han ei halua rahaa, mutta voisko hanelle joku ostaa leivan. No Robert sitte osti sille leivan ku se kerran kerto haluavansa sellasen. Toivottavasti maistu. Tai, varmasti maistu kun sellasta kaipailtiin selvasti.



Kerronpa tassa nyt rehellisesti viela sellasen asian, etta oon innostunu yhtakkia sellasista kannabiskarkeista. Niita on paljo kivempi ottaa ku jotain piippua jossain kujalla. Voi syoda yhen sellasen ja sit hetken paasta ollaan jo sohvalla naureskelemassa jollekki typeralle sarjalle, tai sit oon rage twiittaamassa San Diegon kaupungille miten vitun typeria ne on ku nyt availlaan kaikkee ihan liian aikasin ja annetaan ihmisille sellanen false sense of safety. Ja kun se yks karkki riittaa. Oon myos mielestani ihan niinku natural koomikko kun syon sellasen karkin. Tai nauran omille jutuilleni. Nauranhan niille nyt nain muutenki, mutta karkin syonnin jalkeen oon tietenki erityisen hauska. Ei tulis ikina mielenkaan menna toihin karkki suussa niinku jotku tyokaverit, mutta kotona illalla ku alkaa nukkumaanmeno lahestya on ihan kiva joskus imeskella jotain karkkia. Yks ilta tassa oli jotenki ihanan rento olo ku makoilin sangyssa ja kuuntelin podcastia samalla ja nauratti. En oo tuntenu oloani niin rennoks kaiken taman koronan keskella kertaakaan. Etta on kait niistaki jotain hyotya. Monethan syo sellasia just sen takia. Mina nyt lahinna joskus iltasin ku ei oo parempaakaan tekemista ja aamulla ei tarvi mihinkaan.


Nii ja sit sellanen, et en oo ikina ollu mikaan jumppaaja. Ja ahistaa aina sellaset ihmisten kehuskelut jumppailuistaan. Tyokaveri kerran kysy etta Jenny, etko ookki musta ylpee ku juoksin yheksan mailia eilen. No en erityisemmin koska miks kukaan juoksee yheksan mailia ja miks mulle kerrotaan siita ku kaikki tietaa etta oon yhta sujuva liikkuja ku joku tiiliskivi. No jokatapauksessa nyt oon sitte melkeen kaks kuukautta tassa kavellen menny toihin ja takas, ja alkaa vituttamaan se ettei loput kropasta matchaa saariin ollenkaan. Nii vissiin joutuu nyt sit joogailla oikeen kunnolla tms ettei ois sellasen cake popin nakonen etta pelkkaa taikinaa ylaosassa ja tikku perseessa. Hyvin oon jaksanu, koska on oikeesti ollu niin tylsaa ja vituttanu etta on vaan ollu pakko. Tein niin kovaa toissapaivana etta venahtin lihas niskassa. Seuraavana paivana veivasin 45 minuutin venyttelyn niin johan lakkas sekin kipu.



He va he. Pitaisko ottaa karkki? Robert varmaan soi ne kaikki. Kurkkuki on vaha kipee. Korona? Ei varmaan (toivottavasti.)