Hohhoijaa. En tiia miks vasyttaa nain paljo, koska mun tyopaivat ei oo mitenkaan erityisen rankkoja. Ja nukuinki hyvin ja pitkaan eika tullu mitaan ylimaarasia heratyksia joidenka jalkeen ois ollu vaikea nukahtaa uudestaan. Mutta nyt on nain, ja toivon ettei Robertilla oo sellanen "olin myohaan toissa, nyt pitaa saada teha jotain" iltavilli kun se tulee kotiin.
Torstain voiton kunniaks siis mentiin sit perjantaina juomaan ilmaset kaljat kun oli se lahjakortti. Triviakaveri torstailta tuli naisystavansa kanssa. Oli kiva valilla vahan hengailla uusien tyyppejen kans. Tai eihan ne oo silleen uusia tyyppeja, mut ei vaan olla trivian ulkopuolella koskaan hengailtu ja silleen.
Eilen vasytti ja oli jarkyttava olo. Robertilla oli vapaapaiva ja se vietettiin mukavasti. Siis erittain mukavasti, pyjamahousuissa. Koska me muutama viikko sitten alotettiin tallanen pienehko Marvel maratooni (eli yks leffa katottiin, ja sen jalkeen oli vaha hiljasta :D) niin paatettiin etta nyt ois hyva paiva jatkaa tata. Kolme jaksettiin kattoa yhessa paivassa. Kyytipoikana oli suolakekseja ja juustoa, maissilastuja kera chipotlesalsan ja juustodipin, chili lime pahkinoita ja suklaamuffinseja. Ja sit Robert oli ostanu illallismateriaaliks aamupalajuttuja :D Tehtiin munakokkelia ja biscuits & gravy. Tein vegeversion kunnon southern style nakkisoosista, ja oli paksua ja herkullista. Ja jai pari aamupalanakkia pakastimeenki <3____<3 Mitka syon varmaan nyt koska on kauhee nalka.
Olin tanaan toissa ja sain vaha ylimaarastaki koska tein ekstra toita viime viikolla. Mut tuhlasin vahan koska piti hakee jotain ruokaa. Hain vaan kupillisen pho'ta. Ei tarvi enaa ostaa limsaa eika vetta kun on toissa koska meilla on nykyaan sellanen vesipompeli toissa ja ne myos kuljettaa tyopaikalle lavan jaateeta, jaatee/lemonadeyhdistelmaa ja eri makusia vesia. Meilla oli lavallinen verigreippivetta ja niita tuli litkittya ku viimesta paivaa tanaan. Meen huomennakin toihin. Ois pitany menna tiistaina, mutta multa kysyttiin etta haluanko vaihtaa paivaa, ja sehan sattu hyvin koska Robertilla on tiistai vapaata! Ou jee. Toivotaan etta huomenna ois vahan kiireisempi paiva, mutta tiedappas tuosta, kun on Memorial day huomenna ja ihmiset varmaan grillailee kotona ja sellasta. Katsotaan. Ma kuulemma myyn kaikista eniten meilla, mika oli aika yllattavaa, koska en ois ikina arvannu etta oon mitenkaan hyva myymaan. Luulen vielaki etta se johtuu vaan siita etta sunnuntaisin ihmiset ostaa kallimpaa tavaraa tai useamman tavaran kerrallaan. Ettei mulla oo mitenkaan osaa eika arpaa tahan :D Pomon miehen mielesta mun tarvii menna niitten kans myymaan Catconiin ens kuussa sen takia ku oon niin hyvaa myymaan. Jaa'a. Oli tietenki kiva kuulla tallasia kehuja, ja voihan olla etta ihmiset tykkaa siita etten oo liian hyokkaava (ku meilla on se yks toinen tyyppi toissa kuka on sellanen vaha persnuolijamainen, mut ei se tahallaan oo sellanen, sen luonne nyt sattuu olemaan vahan sen tyyppinen ja ehka monia vahan ahdistaa se tai sitte se vaikuttaa jotenki tekaistulta) ja annan niitten rauhassa esittaa kysymyksia ja jos haluavat jutella niin sitten jutellaan, ja jos ei nii ei sekaan haittaa yhtaan :D
Meidan kaupan lemmikkihiiri ei ollu saapunu viela, mutta kait se tassa viikon tai kahden jalkeen tulee asustelemaan meille. Oon jo luvannu lahjottaa muutaman rottien vanhan liian pienen jutun sen uuteen kotiin :D Ne pitaa vaan pesta ensin.
Nyt paassa vilisee siihen malliin etta on pakko tehda sita ruokaa. Rottiaki vituttaa kun mamma on kotona mutta ei olla paasty jalottelemaan viela. Nakkia suuhun siis.
Sunday, May 29, 2016
Varma nakki.
Labels:
elaimet,
kaverit,
teevee,
tyohelvetti,
va blir he fo maate?
Friday, May 27, 2016
Torstain kuninkaat.
JESSSSSS!!! Nyt tuli sellanen voitto etta se tuntu oikeen kunnolla. Eilen paatettiin pelata vahan triviaa kun maanantaina meni niin huonosti. Seuraamme liittyi myos yks meidan "rival" joukkuuesta (meilla on sellanen hyvanhenkinen ja hauska kilpailu menossa koko ajan taman yhden joukkueen kans) koska sen joukkue ei ollut paikalla. Eli meita oli kolme. Oli aivan alyttoman hyva peli silla kaikki tiesi aika paljo juttuja, vaan yks kierros meni pieleen, pelattiin kolme taydellista kierrosta, ja minapa vedin jopa hatusta NHL:an liittyvan vastauksen ja oikein meni :D Kukaan meista kun ei oikeesti tieda mitaan urheilusta. Huikeilla 102 pisteella voitettiin! Paljon enemman kun kukaan muu. En edes muista mika se viimenen kysymys oli, mutta ei kait silla niin valia oo :D Sovittiin etta tavataan tama kolmas team member Beaverissa tana iltana etta saadaan kaytettya voitot. Saa nahda tuleeko siita mitaan.
Huomenna on Robertilla vapaata ja se oli pahalla tuulella tana aamuna ja repi mun peittoja pois paalta ja yritti pakottaa ylos. Ymmarran etta oli pahalla tuulella; se on tanaan kymmenetta paivaa perakkain toissa ennen sen YHTA vapaapaivaa. Muakin vituttais. Vitutti kuitenki ihan tarpeeksi se etta se yritti pakottaa sangysta. Ja kun suutuin niin sitten se suuttui ja sano ettei oo mitaan suuttumisen aihetta kun kerran saan loikoilla sangyssa joka paiva niin pitkaan kun haluan. En viitsinyt sitten enaa sanoa siihen mitaan muuta kun valehdella etta aikomus oli nousta sangysta :P No, toivottavasti pieni kaljottelu tanaan piristaa :P Se sano etta oispa ihana kun ei tarvis teha mitaan vapaapaivana. Sanoin etta no ei sit teha mitaan huomenna :D Mulle kelpais ihan vaan telkkaripaiva! Ehka saadaan katottua noita Marvel leffoja pois, ku kerran alotettiin eika olla jatkettu viela! Kelpais sellanen maratooni ja kun tuolta keittiosta nyt kuitenki loytyy laja herkkuja niin niita vois syoda siina samalla!
Mun suuret suunnitelmat talle paivalle on lukea sarjakuvia ja pesta rottien hakit. Ja ehka jopa pesta loput tiskit. Sehan ois ihan jees kun kerran alotin eilen. Haluaisin kattoo jotain sarjaa mut kun en keksi etta mita. Ehka katon ton Sekasin uudestaan, kun se oli niin lyhyt. Katoin sen kahessa paivassa viime viikolla. Oho. Sellasta.

Thursday, May 26, 2016
Lapsivapaa.
Tuo vasektomiajuttu vahan innosti kirjoittamaan taman tekstin, jota olen jo muutenkin melkeen koko blogin olemassa olon aikana halunnut kirjoittaa :D Se on vaan se kun tuntuu etta aina pitais vahan miettia etukateen mita haluaa sanoa ja ma en oo oikeen hyva sellasessa, vaan improvisoin. Pari juttua nyt tietenki haluan saada tahan mukaan, etta eikohan se onnistu!
Tuo sana lapsivapaa, en tieda voiko sita kayttaa suomeks. Se kuulostaa suomenkielella enemman silta etta nyt on vanhemmat saannut vapaata muksuista perjantai iltana. Englanniksi kuitenkin termeilla "child free" ja "childless" on ihan eri merkitykset. Esim. me ei olla "childless" eli lapsettomia, koska se vihjaa sita etta pariskunta (tai miksei sinkkukin) haluaa lapsen muttei syysta tai toisesta pysty sellaista hankkimaan. "Child free" eli lapsivapaa (edelleenkin, paihoittelen jos tama on vahan hoono soomi, koska musta ainakin toi ei kuulosta oikeelta tolleen kaannettyna :D) tarkoittaa sita etta on aktiivisen valinnan tehneena pysynyt "lapsettomana." Eli sellainen ihminen/pari joka ihan tarkoituksella on ilman lapsia, eika aio niita hankkiakkaan, todennakoisesti.
Kun on nainen, niin ihmiset tykkaa tykittaa tuota lastentekohommaa joka suunnasta, kun sehan vahan niinkun "kuuluu" asiaan etta niita tehdaan, varsinkin jos on naimisissa. Ihmisia jotenkin ihmetyttaa se ihan hirveesti etta miten joku voi olla naimisissa mutta ei hankkia lapsia? Ihan kun se naimisissa oleminen on joku sen merkki etta nyt ei muuta kun haarat levalle ja vahan seksimusiikkia taustalle ja bon voyage, little tadpoles :P Huvittavaa, kun suurin osa niista kenet tiedan kenella on lapsia ei oo tai ollu lasten syntyessa naimisissa :D Sit tunnen toki niitaki pareja ketka lisaantyy heti kun on sanottu "tahdon" ja se on mun mielesta jotenkin hairitsevaa, kun se vaan todistaa sita etta kun on naimisissa niin sit saa ja pitaakin tehda lapsia. Mutta kukin tyylillaan. Kukas mina olen asiaa kommentoimaan kun itsellani ei ole mitaan tarvetta lisaantya :D
Lapsivapaan suurin tuki tulee oman ikaisilta naisilta kenella on lapsi(a.) Nama naiset tietaa millaista on kun on lapsi, ja tietavat ettei se ole kaikkien juttu. Se on musta just kiva kun mun kaverit kenella niita on on tosi ok sen kanssa ettei mulle ole eika tule olemaan lapsia. Se kenelta saa kaikista vahiten tukea on miehet. Mika on mun mielesta tosi yllattavaa koska mita helvettia se kuuluu jollekki random miehelle etta miten meilla harrastetaan seksia :D Mutta kun miehet yleensa yrittaa kaikista eniten tunkea naisia sukupuoliroolejen maaraamiin muotteihin. Tulee katsos epamukava olo jos joku nainen tekee vahan erilailla, jy nou. Ihan randomitki miehet on tullu kertomaan mielipidettaan asiasta. Oltiin kerran jokunen vuosi sitten edesmenneessa Eleven-baarissa, ja seistiin pihalla polttelemassa tupakkaa, kun siihen tuli joku ensin ihan mukava Robertin ikanen mies juttelemaan. Keskustelu vaihtui hieman henkilokohtaisemmaksi ja paljastettiin olevamme kihloissa (eli juu, tasta on jokunen vuosi) ja sitten tietenkin kysyttiin etta no mites noi lapset. No mehan tietenkin katsottiin toisiamme tietavasti ja vastattiin etta ei meille. Talla miehella oli lapsi ja sehan sitten alkoi saarnata siita miten siistia on kun on lapsi ja kylla ne on niin ihania ja elama muuttuu ja blaa blaa blaa. Siis naita samoja mita nyt on kuullu joltain mummuilta teini-iasta asti. Ainoa ero on siis se etta nyt naita kuulee oman ikasilta miehilta. Naapuriliikkeen jaba oli sita mielta etta pitais pyorayttaa omat lapset niin sit ei haittaa ostoskeskuksessa pyorivat lapset. Tosin sen jatkan jatan kylla ihan oman arvoonsa, enka kuuntele mitaan mita se sanoo kun sen suu on taynna paskaa muutenkin :D Robertinkin toissa ne on ne miespuoliset tyokaverit keita hirvittaa se kun Robert sanoo etta eipa tuu meille tollasia. Siella ollaan kauhisteltu etta miten Robertilla, miehella, ei oo minkaanlaista lisaantymisviettia. Etta nykyaan miehessakin on jotain vikaa jos ei halua lasta. Onhan se ihan kiva, etten oo sitten yksinani se kenessa on jotain "vikaa" :D
Se kun ihmiset sanoo etta "sun maailmas muuttuu kun saat lapsen" on just yks niista syista miksen halua lasta. Toki, ois kiva jos elamaan tulis pari muutosta, mutta mitkaan niista ei liity lapseen, vaan enemmankin vahan tasaisempaan elamaan. Niinkun etta ois oikea tyo ja nuo greencardhommat putkessa ja sellasta. Oon muutenkin jo 29, enka oo edes kaynnyt koulujani loppuun, ja ennen kun voin menna takasin kouluun haluan olla ainakin vuoden toissa, ja saastaa rahaa. Se meinaa sita etta oon jo kerennyt tayttaa 30 ja plus kun lahden tosissani unelma alani peraan. Se on mulle paljon tarkeampaa, ja sekin tulee muuttamaan ajatustapojani ja arkeani ja kaikkea muuta. Se tulee varmasti muuttamaan suhdettani mieheeni, siina missa joku kiljuva kakara tekee sen toisille. En halua etta se muuttuu sen takia etta siina on yhtakkia kolmas henkilo mukana. Enka halua etta yhtakkia on ihminen kenen ehdoilla pitaa menna (vaikka sita nykyaan sanotaan etta suunnittele lapsi niin etta siita tulee osa sita jo olevaa elamaa, eika niin etta rakennetaan elama sen lapsen ymparille) jne. En ma halua mitaan sellasia muutoksia. Ei tietenkaan oo reilua etta pitaa valita ura tai lapset, mutta musta se ura kuulostaa paljon kivemmalta niin mua ei silleen kylla haittaa ollenkaan :D Sitapaitsi jos on lapsia niin sit ei voi hankkia kaikkia niita lemmikkeja mita haluan! Kun me ollaan jo paatetty etta meille tulee (sit kun on molemmilla palkkaa ja ylimaarasta kulutettavaa ja isompi koti) kaikkia elaimia. Tulee koira, toivottavasti rotille/pienelaimille on oma huone, jos on takapiha niin ankka/kana ehka, ja kaikkee tallasta. Elaimet on vahan niinkun mun passion in life, niin sit ei ois enaa aikaa hoitaa karvalapsia jos pitaa hoitaa nahkalasta. Musta ei oo yhtaan reilua etta ihmisen pitais luopua niitten kiinnostuksen kohteista/harrastuksista/asioista jotka inspiroi niita, vaan sen takia etta pitaa vahan lisaantya valilla.
Lisaa syita loytyy; tuntuu etta amerikkalaiset miehet on jotenkin hirveen avuttomia kun on kyse lapsista. Kun kattoo niita sellasia surkeita komedioita missa nauru tulee raidalta, niin selviaa etta miehet on ihan hukassa kun aiti jattaa lapsen isan huostaan hetkeksi. Seuraa vaikka mita draamaa ja kommellusta ja aiti kadet hikoilleen vilkuilee puhelinta kesken tyttojen illan koska sitahan ei koskaan tieda mita siella kotona tapahtuu kun avuton isa on lapsensa kanssa yksin kotona! Kaikki isat ei tietenkaan oo sellasia, ja nakeehan noita meidan ikasia isia kaupungilla kaksin lastensa kanssa. Hieno homma. Mutta mun mies ei ole sellainen :D Tiedan jo, etta se lastenhoito jaisi mulle ihan kokonaan. Jos haluaisin lapsen, ja haluaisin olla yksinhuoltaja, niin en menis naimisiin, ja menisin vaan johonki spermapankkiin hakeen vahan dna:ta :P Niin. Mutta ei se haittaa, kun ma en itekkaan halua hoitaa mitaan paskapakkauksia, niin ei oo valia :D
Etta pitaisi siis karsia 9 kuukautta ja sit viela kattoo ku toinen istuu sohvalla ja rentoutuu siina kun ite pyyhkia kuolia paidaltaan. Joo, ei kiitos. Sekin viela etta YHDEKSAN KUUKAUTTA. Hyi kamala. Mulla ei ole edes mitaan intoa kokea raskautta. Joo, on varmaan tosi maagista joittenki mielesta ja hirveen jannaa ku lapsi kasvaa sun sisalla ja oi, mika bondaus sessio se onkaan. Mut kun ei se mee niin aina kaikkien kohdalla, ja mua vituttaa se kun sellaset epatoivoset mammat kenella ei taida olla tarpeeks kavereita kenella on lapsia yrittaa silla raskauskokemuksella houkutella sua pyorayttamaan parit mukulat. Musta oli just ihanaa kun Jessica ootti Edithia kun se aina kiros sita etta putket ei toiminu ja oli paha olo jne, kun ei se nyt oikeesti voi olla kaikkien mielesta joku maailman upein asia. Joo, kylla ma tiian; "ethan sa voi tietaa ennen kun oot raskaana." Ehka ma tiedankin jo :D Ja nyt siirrymme sitten tahan kohtaan mista mun vanhemmat aina sanoo ettei saa puhua aaneen, ja se on mun mielesta ihan taytta paskaa koska sen takia ihmiset ajattelee asiasta niin hirvean yksipuolisesti. Jos tama niiden mielesta heijastaa niiden tyota mun vanhempina, ja se on niitten mielesta havettavaa, olkoon sitten niin. Olen (ja olin jo sillon) aikuinen eika silla ollut, eika ole vielakaan yhtaan minkaanlaista tekemista sen kanssa minkalaisen kasvatuksen olen kotona saannut. En aio olla hiljaa asioista jotka on mielestani normaaleja ja jotka ei minua haveta. Jos havettaa heita, tai muita, niin asia ei ole minun ongelmani. Eli abortti, kuten saattaa arvata. Me ollaan kuulkaa Robertin kanssa koettu "raskauden ilot" kerran ja se oli jotain niin jarkyttavaa mielestani. Johtuu tietysti varmaan aikalailla siita etta kun en ihan oikeesti halua lapsia. Mutta sellasta sattuu pariskunnillekki joskus, ja se ei aina meinaa sita etta "oi ihana, mika sattuma, nyt meista tulee vanhempia!" vaan joskus se tosiaankin, ihan parisuhteissakin tarkoittaa tata: "no voihan helvetti. Mitas sanot jos varataan aika lapsi-ulos-nyt-laakarille?" Musta ei oo mitaan hohdokasta siina etta oksentelee jatkuvasti ja on pahalla tuulella ilman mitaan syyta. Eika se edes kestanyt kun 2 kuukautta ennen kun vedin klontin soluja alas vessanpontosta. Tuntui koko ajan silta kun olisin vaan sairastunut johonkin inhottavaan tautiin ja kohta olen paraantunut. Ihmisia hirvittaa kun tasta puhuu, koska kaikki luulee etta abortit on aina surullisia, naisia kaduttaa aina ja tuntevat olevansa hirveita ihmisia. Ehka olen jonkun mielesta hirvea ihminen, mutta ei silla oo mitaan valia, kun en kerran itse koe olevani tuon takia yhtaan sen huonompi kun ennen koko kokemusta :D Eika ole ikina kaduttanut, ei ollut mitenkaan surullista. En itkenyt, lahinna olin helpottunut ja mielentila virkeni huomattavasti kun ei jatkuvasti ollu ilkeella paalla ja oksennukset kurkussa. Joskus Robertin kanssa vitsaillaan siita miten hirveeta on ajatella etta meillakin vois olla jo ala-aste ikainen lapsi. Hyyh! Ja tekisin muuten saman nytkin jos yhtakkia huomaisin olevani raskaana. Ja Robertista se olis ihan ok. Ja eihan se nyt periaatteessa ookkaan sen paatettavissa, mutta siis kiva kuitenki tietaa etta se on ihan on the same page mun kanssa tassa asiassa :D Niin. Aborteista pitaa puhua. Ihmiset saa mun puolesta lopettaa tuon surkeen kuvan levittamista; yhyy, abortti ja nyyhk nyyhk. Kun sain tukea kavereilta, oli yhdella lapsi jonka oli meinannut ensin abortoida. Se oli kiva ja sano vaan kaikkee sellasta etta "ei se varmaan oo niin vaikeaa kaikille kun se oli mulle" ja niin, ei ollutkaan. Toinen kaveri nyyhkisteli nuorempana hankkimaa aborttiaan ja jotenkin projisoi sita omaa oloaan muhun, ja olin ihan hamillani asiasta kun olin jo kerennyt kirota sita miten perseesta oli etta nyt paasi kaymaan nain (oma syy, oma vika, blalalalalalalallalabalalaika.)
Siis niita syita on varmasti sata, jos enemmankin ja haluaisin listata niista jokaisen, mutta en miettinyt tata tekstia kauheesti etukateen niin niita on vaikea repia hatusta talleen :D Musta on kiva miten normaalia se on nykyaan ettei parit hanki lapsia. Tuntuu etta nykyaan parit haluaa lapsia vahemman kun taas sinkut enemman (mita heteropareihin tulee, ainakin. En voi puhua samaa sukupuolta olevien pariskuntien puolesta.) Ei muuta kun yh-aiteja kehiin! Antakaa niita lapsia niille ketka niita oikeasti haluaa, sen sijaan etta ahdistellaan tallasia hirveita abortin kannustajia kun mina :P Sit muutenkin kun on aiti niin joku valittaa sita etta on rupsahtaneen nakonen ja voi voi tuon mies parkaa kun toi kayttaa vaan pyjamahousuja koko ajan, mut sit jos on aiti ja pukeutuu miten normaalisti pukeutuis, vaikka lyhyeen hameeseen tms, niin sit tulee sellasta paskaa tekstia (etenkin miehilta, t. joku kenen tyopaikkanaapuri on tallanen paskajatka) "siis ei aidin kuulu pukeutua tolleen! Onpa sopimatonta! Mika huora!" Ei niinkun voi voittaa. Mulla menis muutenki hermot jatkuvasti kaikkien kans jotka tietaa muka miten lasta hoidetaan, ketka eparois omia kykyjani. Mulla on jo yks kaveri kuka tekee niin kun on kyseessa meidan rotat, ja sekin on jo ihan tarpeeksi rasittavaa (ja tietenkin talla kaverilla oli rottia viimeks joskus 10 vuotta sitte. Just niinku naa tyypit ketka valvoo toisten lastenhoitoskillseja, niilla ollu pieni vauva viimeks joskus 20-30 vuotta sitte :D)
Eli lyhye(mma)sti; kaikki naimisissa olevat eivat hanki lapsia. Miehet tykkaa ahdistella naisia, mutta myos toisia miehia siita kun ei halua lapsia, mutta yllattavan suuri osa tuesta ja kannustukseta tulee saman ikaisilta naisilta kenella on jo lapsi(a.) Omat syyni ovat monet, mutta tiivistettyna ehka eniten ne etta sitten ei jaisi aikaa asioille mitka merkitsevat tosi paljon (elaimet,) ja se ettei mua yksinkertaisesti kiinnosta mikaan osa niiden saamisesta, ei edes raskaana oleminen. Myos abortit on ihan ok, ja niista pitaisi pystya puhua vapaasti, silla kaikkien aborttikokoemus ei ole mikaan surullinen ja katuvaisen tarina (ja vaikka olisikin, niin niistakin on hyva puhua!) Lapsia niille ketka niita haluaa, oli sitten kyseessa joku homopolykommuuni taikka sitten sinkkuaiti. Ei ahdistella niita ketka niita ei halua, oli sitten kyseessa monta vuotta naimisissa ollut pari, tai sinkku jonka "aika alkaa olla lopussa." Niin!
Ei ollut kauheen lyhyt tiivistys, mutta eikohan siina ollut kaikki tarkeimmat :D Jos sinulla on lapsia, niin toivottavasti en loukannut. Se ei tietenkaan ollut missaan vaiheessa tarkoitus! Naurattaa muuten sekin etta oletetaan etta jokainen pariskunnissa edes identifioi naisena ja miehena, mutta se onki ihan eri asia, toiselle paivalle.

Wednesday, May 25, 2016
Lukutoukka.
Oon aika tyytyvainen itseeni, silla oon lukenut yllattavan paljon tana vuonna. Joka vuosi mietin etta pitaisi lukea enemman - ja enemman uutta. Huonoihin tapoihini siis kuuluu kirjojen uusiksi lukeminen ja sama patee myos tv-sarjoihin. Harmitti toki kun en alottanut vuoden lukemisia heti jo tammikuussa, mutta mitas valia tuolla on kun kerran yhtakkia nielen kirjoja toisensa jalkeen? Tiedan etta on sellaisia kenen mielesta mun lukemisia ei edes lasketa koska suurin osa on sarjakuvakokoelmia. Ma taas puolestani oon ihan ihmeissani miten nopeaa ja kuinka monta oon jo muutamassa kuukaudessa kerennyt lukea. Nyt on jo kolmas sarja menossa, ja siitakin oon jo lukenut kaksi albumia. Tassa siis tahan astiset vuoden lukemiset:
Omasta hyllysta loytyy viela muutama aikaisemmin kesken jaannyt kirja jotka voisin yrittaa lukea loppuun viela tana vuonna sarjakuvien ohessa. Fatal Eggs & Other Soviet Satire on yks sellanen ja sit My Life As An Explorer joka jai jo muutama vuosi sitten kesken. Mun kirjamaku on vahan tylsa, jos totta puhutaan. Tykkaan eniten kirjoista josta kertoo jostain kiinnostavasta aiheesta, kuten esim. Saturday Night Liven historia on just kiinnostavaa, ja siina haastatellaan kaikkia eri nayttelijoita jotka on ollut mukana sarjassa vuosien varrella. Sama tuo Larry Livermoren kirja, koska se kertoo ajasta ja paikasta jonka olisin itse halunnut kokea, eli SF Bay area 80 ja 90-luvulla, punk piireissa. Ainoa syy miksi olen edes vaivautunut tuon Neuvostoliittosatiirikirjan pariin on se etta siina on Bulgakovin yks tarina ja mun lemppari kirja on sen kirjottama Saatana Saapuu Moskovaan.
Kirjasuosituksia otetaan vastaan, mutta en takaa lukevani kaikkea, silla olen hyvin nirso. Sarjakuvaehdotuksia sen sijaan, niille olen huomattavasti avoimempi :D
- How To Ru(i)n A Record Label (Larry Livermore)
- Preacher 1-6 (Garth Ennis)
- Federal Bureau of Physics 1-4 (en muista nimea)
- The Boys 1 & 2 (Garth Ennis)
Omasta hyllysta loytyy viela muutama aikaisemmin kesken jaannyt kirja jotka voisin yrittaa lukea loppuun viela tana vuonna sarjakuvien ohessa. Fatal Eggs & Other Soviet Satire on yks sellanen ja sit My Life As An Explorer joka jai jo muutama vuosi sitten kesken. Mun kirjamaku on vahan tylsa, jos totta puhutaan. Tykkaan eniten kirjoista josta kertoo jostain kiinnostavasta aiheesta, kuten esim. Saturday Night Liven historia on just kiinnostavaa, ja siina haastatellaan kaikkia eri nayttelijoita jotka on ollut mukana sarjassa vuosien varrella. Sama tuo Larry Livermoren kirja, koska se kertoo ajasta ja paikasta jonka olisin itse halunnut kokea, eli SF Bay area 80 ja 90-luvulla, punk piireissa. Ainoa syy miksi olen edes vaivautunut tuon Neuvostoliittosatiirikirjan pariin on se etta siina on Bulgakovin yks tarina ja mun lemppari kirja on sen kirjottama Saatana Saapuu Moskovaan.
Kirjasuosituksia otetaan vastaan, mutta en takaa lukevani kaikkea, silla olen hyvin nirso. Sarjakuvaehdotuksia sen sijaan, niille olen huomattavasti avoimempi :D
Tuesday, May 24, 2016
Snip snip, chop chop.
Edelleenkin haluttaisi leikella tukkaa lyhyempaan muotoon. Ajattelin ensin kaikkea jannaa niinkun etta ois vahan pidemmat joistain kohdista ja sit sheivattua alta ja kaikkee tallasta. Kattelin vahan miesten tyyleja jopa. Sit ajattelin etta jos on ihan pakko itse leikata, niinkun ilmeisesti on, koska en halua menna leikkauttamaan kenenkaan pron saksien alle, niin oisko parempi vaan leikata ne silleen miten mulla oli ne joskus noin 10 vuotta. Eli sellanen pixie cut ja sivuotsis, kun tata otsatukkaa kerran on. Hiusvariakin pitais hankkia koska jos/kun leikkaan nama niin jaa jaljelle oma ruma vari koska en oo hetkeen koskenu juuriini hiusvarisiveltimella, ja sit otsatukka ois vaan musta. Muutenki mun otsatukka sivuun kammattuna on hieman Hitler-mallia...Ugh. Eilen seisoin jo vessassa sakset kadessa ja sit Linda kyseli etta oisko hyva hetki jutella skypessa niin sai sakset menna takasin laatikkoon odottelemaan seuraavaa yritysta. Tanaankin mietein etta perhana, eiko se nyt ois parempi vaan antaa menna, mutta sitten tuli taas skype seuraa, talla kertaa Jessican muodossa, joten sai se taas jaada. Olin kovasti myos menossa ostamaan hiusvaria etta saisin heti leikkaamisen jalkeen laittaa uuden varin paahan, mutta sekin sitten jai tietenkin. Huomenna on uus paiva..
Toinen "leikkelyn" asia mita oon miettiny paljon viime aikoina on vasektomia :D Mun kaverit ketka oli taalla viime viikolla on varmaan maailman onnellisin pari, ainakin mun mielesta, koska hiljattain hankki tama mies osapuoli, vasektomian. Ei ollut edes hirvean kallista, 500 dollaria, ja kyllahan sen nyt hankkii jostain ja kuulemma jos on sairasvakuutus niin sekin auttaa asiaa. Siis onhan 500 aika kirpee hinta jos ei entuudestaan oo jo 500 dollaria ylimaarasta, mutta 500 vs. kymmenet tuhannet mita nainen joutuu maksaa siita etta tehdas suljetaan lopullisesti, sanoisin etta parempi vaihtoehto on tassa aika selva. Se kerto kaikki tarpeelliset vasektomiasta. 20 minuutin prosessi, eika ollut edes kivulias. Ihan vaan 2-3 paivan jalkeen oli mies taas toissa. Eika sita edes leikattu, vaan ne jotenki poltti tms ne johdot kiinni. Kerto myos etta itse "leikkaus" ei sattunu, ja vaan puudutus tuntui epamukavalta mutta sekin toimi aika nopeaa ettei sit enaa tuntunut mikaan. Olispa Robert ollu kuuntelemassa tata puhetta, se nimittain koko ajan kuvittelee etta sen rakkaille palleilleen sattuu jotain :D Miehet ja niitten pallit. Oisko mitaan parempaa kun nama nelja sanaa: I'm getting a vasectomy. Joillain ne maagiset nelja sanaa on "will you marry me?" ja toisilla ne sanat liittyy pikku ukkojen tuotannon lopettamiseen :D En siis koe elaneeni viela elamani iloisinta paivaa. Se paiva on nimittain toivottavasti viela tulossa ja se paiva on se kun jommalla kummalla meista suljetaan vauvojentekoplantaasi kokonaan. Juu juu, onhan noita ehkaisyvalineita vaikka milla mitalla, mutta mua ei kiinnosta niista mitkaan muut kun pillerit ja niitakaan ei huvittaisi syoda enaa kolmekymppisena jos niita on kuitenkin syonnyt on off siita asti kun on ollut 17 vuotias. Eika niita vissiin kuulukkaan enaa kolmekymppisena syoda niin tiuhaan tahtiin kun tallaset sano-ei-lapsille syo. Sita paivaa siis odotellessa...

Monday, May 23, 2016
Jaysis, what kind of a preacher are you?
Hellou.
Eilen oli tyopaiva. Tein taas oikeesti ihan vaan toita. Tai ensin tein toita, sit luin sarjakuvia loppupaivan. Saan taas ekstra palkkaa, jee! Kerroin sille helvetin Avon-tadille etta lopettaa sen mun hairitsemisen ja etta mua kyllastyttaa se etta se tulee koko ajan siihen vittuilemaan etta miten tylsistyneelta naytan. Sanoin etta jos tarvii aina huomauttaa niin ehka vika on mun naamassa, etta ma nyt vaan satun nayttaan talta. Ja etten jaksa kuunnella tuota joka kerta kun oon toissa. Se teki dramaattisen kaannoksen (se on sellanen kauhee drama queen :D) jonka jalkeen en nahny sita koko paivana :D Koska meilla ei toiminu wifi toissa koko paivana niin en paassy tuulettamaan voittajan tunnettani netissa asiaan kuuluville niin menin naapuriin kehumaan tekojani, hahaa! Robert sano etta kannattaako olla noin ilonen jos on pahottanu jonku mielen, mutta tosiasiassa, en ollut mitenkaan ilkea. Rauhallisesti kerroin tunteeni, kaytin mahdollisimman vahan syyttelevaa kielta ja puhuin rauhallisella aanella silmiin katsoen samalla.
Tosiaankin, wifi ei toiminu. Vitutti hieman, koska jai nyt sitte jaakiekko kattomatta. Sillon paivalla tietty otti paasta, mut kun nain ettei sita kultamitallia nyt tullutkaan niin ei sit enaa harmittanu yhta paljoa. Ja onneks olin ladannu koneelle ihan vitusti sarjakuvia niin oli jotain luettavaa sentaan. Mut koko paiva oli kylla vaha ensin tollanen onk-tonk, koska olin vartin myohassa, kiitos omien mokailujeni. Myohastyin ensimmaisesti bussista, en menny Robertin kanssa suihkuun kun aattelin etta on parempi menna vasta kun oon pessyt rottien hakit, mutten sit kerennykkaan suihkuun niin piti nopeesti yrittaa pesta haisevat alueet lavuaarissa ja siinakin tais menna vahan aikaa hukkaan :P Oi voi. No, sain sentaan kyydin kotiin Robertilta ja kotona otettiin pari bissee ja sit herkuteltiin ja katottiin Saturday Night Live ja myos PREACHER!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Mut Robert kylla nukahti niin sen pitaa kattoo se tanaan. Mika ei haittaa ollenkaan koska ma haluun kattoo sen kuitenki uudestaan :D Mua ei silleen haittaa etta se on erilainen kun se sarjakuva, niinku monia faneja ilmeisesti haittaa. Siina on kuitenki tarpeeks samaa etta sen tunnistaa Preacheriksi. Ja se riittaa mulle. Sitapaitsi, musta on ihan hyva ettei oo liian samanlainen koska ajattelen niin etta jos olis, niin sit se vois helposti menna pilalle. Nyt kun on erilainen niin ei mun mielesta voi valittaa siita etta nyt pilataan koko sarjakuva tekemalla siita tv-sarja. Monet ajattelee tietenki painvastoin, mutta nain ajattelen mina ja kiitos siita, koska nain pysyy positiivisena sarjaa koskien :D
Haluaisin muuten leikata hiukset. Ja saatanpa leikatakki ihan ite kuulkaas. Ja ehka ne menee pilalle, ehka ei :D Ei voi tietaa. Linda ehdotti etta kattoo youtubesta jotain ja sit leikkaa, niin se teki. Ja niin maki haluan teha, mut ku taa nettipiuha ei riita tonne vessaan asti enka viitti olkkarissa leikata ku sit niita hiuksia on joka puolella :D Niin en tiia etta miten oikeen menettelisin. Pitaa varmaan kattoo vahan kerrallaan, sit menna vessaan leikkaamaan ja tulla takas ja painaa play'ta. Ehka se toimii silleen :D
No nyt oon kirjotellu ihan tarpeeks. Ettei vaan tuu kiintio tayteen. Rotille ruokaa ja jes, paasee taas kattoon Salkkareita. Viime viikolla taisin kattoa vaan kaks kertaa. Oli siis parempaakin tekemista :D (Ja nyt vahan ikava kavereita :/) Hoh.

Saturday, May 21, 2016
You're a loser and you know it.
Tassa olis nyt sitten viimesetkin viikon tekemiset:
Keskiviikkona en nahny kavereita paivalla. Menivat museoihin ja mulla ei ollu varaa siihen. Hoh. Mut ei se mitaan! Mut sit illemmalla tulivat tahan meille ja me mentiin sit pelaamaan triviaa. Ei sinne kylla tullu ku yks meidan joukkueesta, mut ei se kauheesti haitannu koska oli naa 2 kaveria kaymassa ja me voitettiin :D Siina se oliki, se keskiviikko sitte. Ite en paivalla tehny muuta ku datailin ja hengailin rottien kans ja Robertin kans tehtiin vaha ruokaa ja katottiin tv:ta. Simppelia.
Torstaina Robertki oli vapaalla koko paivan, niin mentiin porukalla Free Flight bird sanctuaryyn, eli sinne samaan paikkaan missa kaytiin mun synttareilla! Ja nyt olikin taman yhden kaverin synttarit :D Oltiin siella kivat 2 tuntia. Harmitti kun ne linnut ei oikeen tykanny musta ja Robertista talla kertaa, niin ei kauheen montaa tullu pideltya :( Mut mun lemppari Kiki oli siella ja se tykkas olla mun kasivarrella ja oli ihana <3 Ja oli siella kuitenki pari sellasta mukavaa ja sulosta lintua, niinku vanha Obie kuka tykkas istua kasivarrella ja tanssi mielellaan ja sita sai rapsutella :D Siella oli myos muutama lintu mita ei nahty viime kerralla, ja myos paljon tuttuja lintuja viime kerralta! Myos eras tyontekija siella muisti mut ja Robertin :D Lintujen silittelyn jalkeen me kaytiin Robertin kans akkia sen tyopaikalla koska piti saada hoitaa ostokset viikolle ja satuttiin olemaan lahella. Tapasin jotain sen tyokavereita, mm. yhen paska aijan ja yhen kivan tyypin kuka lainas Robertille aikoinaan sen Preacherin ensimmaista kertaa :D Tykkaan kayda sen tyopaikalla koska jos yks Amanda on toissa niin se jakelee mulle juustonaytteita :D
Siina neljan aikoihin samana paivana tuli kaverit sit tanne ja ooteltiin toista kaveria jonka kyydilla koko poppoo oli lahdossa pesis matsiin! Mentiin vahan aikasemmin ja juotiin kaljat parkkipaikalla. Oli tosi hauskaa. Ja pelissaki oli ihan helvetin hauskaa :D Varmaan hauskin peli missa oon ikina kaynny, vaikka Padres haviski (ja se vahan vitutti) :D Oli kiva menna isolla porukalla. Meita naky myos isolla ruudulla koska se kameramies tuli siihen meidan eteen filmaamaan :D En oo varmaan koskaan nauranu niin hirveesti kesken pelia.Huh huh. Voi saatanan Matt Kemp.
Seuraavana paivana, eli eilen, oli sit aika kayda elaintarhassa. Oltiin siella puoli yhdestatoista aamulla kello viiteen iltapaivalla. Huh huh. Tulipa hieman kaveltya! Mutta tulihan siina nahtya vaikka mita, meki huomattiin Robertin kans muutama sellanen alue minka ohi ollaan kavelty mut ei edes tiedetty etta niissakin kohdissa oli nahtavaa :D Ihan mukavastihan tuo aika vierahti siella! Ja kaikilla oli kivaa. Sen jalkeen tultiin jattamaan autot tanne meille ja mentiin Lucha Libreen syomaan. Niilla oli sellanen build your own burrito homma, niin teinpa sellasen. Oli aivan jarkyttavan hyvaa, ja niilla on maailman paras salsabaari. Siita mentiin sit viela Toronadon terassille ja viela Belching Beaveriin parille ja sit hengattiin taalla meilla ehka joku huikeat 10 minuuttia ennen kun vieraat huomas etta niitten ois varmaan hyva lahtea hotelliin nukkumaan jos auto pitaa palauttaa seittemalta aamulla ja lento lahtee yheksalta :D Harmitti tietenki sanoa heipat. Oli niin hauska vihdoinki tavata, ja kaverin miesystavaki oli ihan loisto tyyppi ja nekin tykkas Robertista ja oli nyt vaan niin siistia :D Miksei kaikki meian pariskunta kaverit oo tollasia tyyppeja? :D Musta naa kaks oli jotenki nii samanlainen pari ku mina ja Robert. Voisin kuvitella meidat nelja viettamaan jotain illalliskutsuiltaa jossa puhutaan vaan pieruista ja tisseista ja taustalla soi punk. Toivottavasti nahdaan viela uudestaan.
Nyt pitais alkaa paasteleen rottia ulos mut oon vaha jaljessa ku en oo edes kaynny suihkussa :D Piti kauppaanki menna mutta en muista etta mita sielta piti tuoda nii en viitti lahtee improvisoimaan sinne. On muutenki vaha darra meininki niin etta... :D Huomenna toihin, joten tanaan on hyva rentoutua :P Sellasta. Ai etta. Miks kaikki parhaat tyypit asuu aina kaukana? Onneks yhden parhaan tyypin luo tuli muutettua kuitenki, niin ratkes se asia <3

arkimatkailua,
elaimet,
fuck yeah!,
kaverit,
linnut,
olutsnobin seikkailut,
va blir he fo maate?
Wednesday, May 18, 2016
Cortsu.
Eli Coronado. Siella tuli kaytya taas eilen. Ajattelin etta kun kaveri halus ajaa Coronadon sillan yli ja toinen halus kayda rannalla hengailemassa niin sehan vahan niinkun yhdisti molemmat noista asioista. Niinpa huristeltiin Coronadon sillan yli suoraan kohti rantaa. Ihan vahingossa osuttiin oikeeseen paikkaan, tosin aika pieni on toi Coronadon niemi, niin etta eventually olis loytyny oikeeseen paikkaan ja se ranta nyt kattaa kuitenkin sen yhden puolen niemesta. Kaveltiin pitkin rantaa jonkun aikaa, ja loysin kuolleen, kuivuneen merihevosen. Kerasin sen tietenki talteen ja nyt se komeilee tuolla mun erikoisuuksien hyllyssa. Se laivan hylkykin oli viela siella, mutta ei ollu low tide, niin sita ei nakyny kauheen hyvin. Tarpeeks kuitenkin etta tiesi etta se oli siina.
Coronadosta ajeltiin takasin kaupunkiin pain ja kaytiin Balboa Parkissa kavelemassa. Random harmaa haikara hengaili koilammen luona ja soi niita kaloja :D Enpa oo ennen nahny. Seisoin tosi lahella sita ja tunsin oloni tyypiks joka yrittaa hiippailla lahemmaks lemppari julkimoaan :P Hetken aikaa kun oltiin siella kavelty niin alko kaikkia vasyttaa ja yks kavereista halus takas hotellille etta paasis kattoon jaakiekkoa tv:sta, ja sehan sopi koska mulla oli nalka ja vasytti. Menin sit kotiin oottelen Robertia. Tarkotus oli viela menna kavereitten kans syomaan illemmalla, mutta Robert ei saannukkaan luovuttaa plasmaa (ei ollu mitaan rahaa siis) koska oli laihtunu taas paunan ja sit jouduin kirjottelemaan pomolle etta voinko kayda viemassa tyoni ja hakemassa palkkaa. Se onneks onnistu, niin saatiin sen verran rahaa etta Robert sai bensaa, ettei tarvi pelata etta se jaa tuonne tien varteen kotimatkalla :P Olin alunperin suunnitellu sen niin etta kun mulla oli rahaa maanantaina niin kaytettiin se, sit oltais eilen kaytetty Robertin plasmarahat, ja oisin tanaan vasta hakenu palkkaa ja sit huomenna ei ois enaa tarvinu murehtia koska Robertin palkka tulee tana iltana. Nyt kavi nain. Ma taidan olla saastelias kuitenki tanaan ja kayda kaupassa hakemassa jotain kunnon ruokaa halvalla.
En tiia yhtaan mita sita tanaan keksis teha kavereiden kanssa. Oon mielestani ollu jotenki erityisen surkea matkaopas talla kertaa. Ehka se on siks kun ne on kuitenki Amerikkalaisia niin mietin etta ehka niita ei kiinnosta ihan kaikki samat paikat kun mun ulkomaalaisia kavereita. Mut miksei kiinnostais? Onhan taa eri kaupunki kuitenki, eika ne oo kaynny taalla ennen. Taytyy miettia. On sita paitsi muutama olutbaari mihin ei olla keretty viela niin siinahan on toki tekemista :D Jos tanaan menis triviaan?

Tuesday, May 17, 2016
Splash.
No niin! Eilen se sitten tapahtui, etta paasin nakemaan nettikaveriani ihan livena! Tavattiin aamulla tuossa Rudford'sissa ja syotiin aamupalaa, jonka jalkeen paatettiin viettaa kiva iltapaiva Cabrillon monumentilla. Siella oli upeeta, kuten aina, ja aurinkokin alko paistaa ja lammitti oikeen ihanasti. Harmitti etta oli housut jalassa :D Laittaisin kuvia muuten, koska niita tuli rapsittya, mutta mun kamera tais nyt hajota ihan oikeesti, koska kaaduin pieneen lammikkoon ja mun laukku kastu ja kamera oli tietenki laukussa just silla puolella ruumista joka kastu enemman :( Harmittaa ettei se ollut oikeassa kadessa, niinkun mun kengat, koska se ei ois kerenny kastua sillon. No, ei voi mitaan. Sellasta sattuu. Kurjaa vaan etten nyt voi ottaa yhtaan millaan kuvia enaa kun ei kannykkaakaan oo.
Mutta muuten oli kivaa! Ja oli hieno paiva. Ja tietenkin siina palo auringossa :D En edes huomannu ku vasta ku tulin kotiin etta oli hieman punertavat kasivarret :D
Retken jalkeen tulin kotiin ja paastin rotat ulkoilemaan ja ottelin Robertia kotiin. Syotiin vahan ja sen jalkeen mentiin Belching Beaveriin naitten tyyppien kans. Ja sit mun kaikki rahat meni :( Hoh. Niin en tiia mitas tanaan sitten kun ei oo rahaa ku vasta sit ku Robert tulee kotiin ku se kay toitten jalkeen luovuttamassa plasmaa. Makin voisin huomenna vaikka kayda toissa pyorahtamassa niin saan palkkaa, mutta se edellyttaa sita etta teen vaha lisaa noita kissoja. Mita voisin teha kylla tassa samalla jos paastan rotat nyt heti aamusta ulos ja katon tv:ta.
Tanaan en kylla tiia yhtaan mita tehdaan. Musta ois kiva kayda yhdessa syomassa illemmalla sit kun Robert tulee kotiin. Mutta mitas sita tekis nyt paivalla? Sehan on eri asia.
Nyt katon loput naista Preacher videoista mita loysin eilen. Ootan niin etta taa sarja alkaa!

Sunday, May 15, 2016
I'm not pure and I'm not pretty, I'm not going to Salt Lake City.
Hohhoijaa. Onpas levoton olo toissa kun viime aikoina en oo ottanu lapparia mukaan toihin ollenkaan ja oon joko tehny jotain niinkun ihan toita tai sit lukenu kirjaa ja tanaan otinki lapparin mukaan ja tuntuu etten tiia mita tassa pitais teha. Mun fyysiset tyot tulee vasta joskus iltapaivan aikana niin hengaan tassa lapparilla sen aikaa. Onneks latasin 2 numeroo FBP:ta eilen aamulla, niin voi vaikka lukea jonku verran. Uskaltaakohan tan ostoskeskuksen wifilla latailla lisaa noita? Nyt tosin keksein etta mahan teen lisaa noita pikkupehmoleluja, koska loysin mustaa huopaa. Mut sit myohemmin teen myos pinsseja ja lisaa toisen varisia noita pehmoleluja kun pomo tuo lisaa huopaa eri vareissa.
Mun kaverit Coloradosta oli 2 tuntia sitte Utahissa, Salt Lake Cityn lentokentalla. Oli ilmeisesti valilasku siella. Yks ja puol tuntia niin ne on San Diegossa jo! Harmi etten nae niita jo tanaan, ne ajatteli etta kun ne kerran laskeutuu talleen iltapaivalla, niin ne varmaan vaan asettuu hotelliinsa, kayvat syomassa ja lepaavat ennen ku ne menee kattoon Alton Brownia tana iltana. Mut huomenna sit! Mitakohan sita keksis? Pitaa keksia jotain huomiselle ja tiistaille, sit keskiviikkona ne kait menee Losiin kaymaan ja sit torstaina pesista (ja A:n synttarit, ja onpa kiva et saan viettaa niita sen kans :D) ja perjantaina elaintarha. Maanantaina tai tiistaina vois menna kaymaan siella lintuhommassa! Nii ja sit lauantaina pitais varmana keksia jotain kans. Jonain noista paivista pelataan triviaa kylla. JEE! En oo vielakaan siivonnu. Hups. Noooh, jos sita vaikka huomen aamuna vaha siivois :D Ei edes tarvi olla mitenkaan super siistia ku ne ei majaile meilla, mutta kuitenki nyt niin etta viittii kutsua porukkaa kylaan :D
Ei sit mentykkaan Balboa Parkiin eilen. Vahan kylla harmittaa, mutta toisaalta, en tiia oisinko itekkaan jaksanu. Sain viisut katottua melkeen kokonaan, kaverit tuli hakeen just ku pisteita jaettiin. Mentiin sit pippaloihin. Oli aika tylsa meininki, ku kavereista me oltiin ainoat ketka oli tullu paikalle, ja siella oli vaan perhetta. Yks kaveri pariskunta tuli sit vaha meidan jalkeen, mut loput oli tulossa vasta illalla. Mut grillatiin ja olihan siella kaikkee herkkua ja oltiin haettu kaupasta matkalla vaha kaljaa evaaks. Muutama tunti oltiin siella, Robert kerkes tulla toista mut ei sit ite jaksanu paikalle niin makin lahin kotiin laittamaan ruokaa. Katottiin Iron Man ja rotat tuli siihen hengailemaan. Rae oli erityisen sulonen ja jakso istua mun sylissa jopa 10 minuuttia ja naytti viihtyvan oikeen hyvin :D Ja tuli taas nukutta tosi hyvin, ja oli kiva ku pitkasta aikaa Robertin kans mentiin nukkumaan yhessa (se nukahtaa usein sohvalle jos katotaan elokuvaa) silleen etta kerettiin jutellakki ennen ku nukkumatti heitti hiekat silmille :D Ei nyt mitaan kauheen jannia juttuja, Marvelista keskusteltiin :D Mut kuitenki, koska siita on ihan hirveen kauan sitte kun ollaan illalla sangyssa puhuttu niita naita :D
Joo'o. Mitakohan sita tanaan sois? Viime sunnuntaina pho'ta, ja sita edellisena kreikkalaista. Ja sita edellisena myos kreikkalaista. Ois halvempaa kayda vaan Targetista hakemassa jotain mita voi lammittaa tms mut ku niilla on niiiiin surkee valikoima. En tiia Walmartista mutta tuskinpa sekaan on mikaan kauhee hitti. Sehan ois kylla hitusen verran lahempana kun Target, mut vihaan kayda siella. Se on jotenki nii sekava kauppa ja siella on rumat valot :D Saa nahda.
Tallasta tanaan. Hyi ku taalla on kylma. Saa keskella toukokuuta kaivaa lammittimen esiin ettei palele kesken tyopaivaa :P

koti,
lukemiset,
rotat,
teevee,
tyohelvetti,
va blir he fo maate?
Saturday, May 14, 2016
Kevatpaiva.
Olipas miellyttava vapaapaiva eilen. Siihen mahtu just sopivasti kaikkea. Ensin istuskeltiin tassa kattelemassa kaikennakosta, ja kaytiin hakemassa limsat bensa asemalta kun isot mukit on nii halpoja siella. Sitte piti kayda kierrattamassa nuo 6 pussia lasia, 1 pussi muovia ja 2 tolkkeja. Siita sai 20 dollaria, ou jee. Silla valin kun Robertin kanssa pakattiin noita pusseja auton takaluukkuun tuossa tiella, niin kerkes posti kayda tipauttamassa pienen paketin meidan luukusta! Henriikka kirjotteli ja oli loytanyt kopion elokuvasta Helmia & Sikoja kirpparilta mulle! Kiitos kiitos kiitos <3 Olipa ihana yllari :D Ois kiva jos kerkeaisin jo tanaan kattoo sen, mutta tassa ois tekemistakin jonkun verran tanaan. Tai, pitais olla, mutta sitahan ei koskaan tiia miten paiva menee.
Sit kun oltiin viety kierratettavat ja olin hetken iloinnut tata yllatyspostia, niin paatin syoda pikaisen lounaan ja oli iiiiihan pakko koittaa loytaa se makee taistelukohtaus siita uusimmasta Captain America leffasta, niin katottiin vaan se kohtaus :D Mut ku se oli niin hyva :D Koko leffa oli kylla upee ja siina saattaa olla kaikista Marvel leffoista parhaimmat taistelukohtaukset. Ihan oikeasti. Robertia alko kyllastyttaa kotona istuminen ja kysy etta olisko Coin Op hyva idea. Ei oltu kayty siella tosi pitkaan aikaan ja mua vahan jannitti koska mita jos kukaan niista ketka siella oli ainaki ennen toissa ei ookkaan siella enaa, tai jos just sina paivana oli joku uus tms toissa ja tarvii yrittaa selitella eraantyneita henkkareita jne. No, ei ollut syyta huoleen kun tuttu nainen oli baarin takana ja iloisesti huudahti etta olipa kiva naha pitkasta aikaa :D Pelattiin vaha flipperia, jotain koripallopelia jossa olin vaha huono ku meinas silmat menna sekasin ja sit Marvel vs. Capcomia jossa oon oikeesti paljo parempi ku Robert mutta se aina huijaa valitsemalla sellaset ukkelit kenella on kaikkia supermegaextrajuttuja ja se tekee ihan saman ku pelataan Tekkenia mita oon harjotellu tyyliin koko ikani mutta se ottaa aina sen yhen aijan kuka matkii toisten liikkeita ;______; Itken verta. Oli hirveen kiva kayda siella pitkasta aikaa, ja taidanpa laittaa tuon mun listalle paikoista jonne voin ainaki valilla menna ilman mitaan henkkarihikoiluja! Hyva tietaa!
Siita oli tietysti hyva jatkaa Toronadon terassille juomaan ananas Sculpinit. Sen kautta sitten kotiin jonka jalkeen haettiin burritot. Nyt meni kylla se mun viimenenki saastamani kakskymppinen :( Tosin palkkaa tulee lisaa huomenna, mut silti. Nyt on sit vahan vahemman rahaa saastoissa ja vahan pelottaa etta kuinka paljo pystyy tekemaan nyt kun ne mun kaverit tulee olemaan taalla. Robert kylla rauhotteli etta kun silla tulee palkka keskiviikkona, mut ei sen nyt tarvis kaikkee maksaa kuitenkaan. Ku se joutuu sit maksaa omatki jutut ja sellasta. Mut katotaan nyt. Ei niilla meidan vieraillakaan oo mitaan hirveita summia lompakossa niin etta ehka ne ymmartaa :D Katottiin myos Zootopia, mika oli musta tosi tosi tosi hyva :D Itkin tietysti niinkun pieni lapsi. Koska olen oikeasti pieni lapsi aikuiseksi pukeutuneena :D Luin viela vahan SNL kirjaa ja sit nukuin niiiiin hyvin :D Hyvat unet. Robertilla ei kait ollu yhta hyvat :( Hoh.
Tanaan pitais menna kaverin juhliin, sit ehka viela Balboa Parkiin, ja rottien hakit haluaisin pesta tanaan, ja toivon etta kerkeaisin hoitaa senkin tanaan. Huomenna toita ja kaverit laskeutuu San Diegoon! Mut ei naha kun vasta ylihuomenna. Jannittaa :D Kun ei olla ennen tavattu :D Ollaan tunnettu varmaan joku 3-4 vuotta mutta ei olla koskaan tavattu aikasemmin :D Hihii.
Sellaast. Jai Archer kesken eilen enka kattonu Salkkareita. Ja ois 2 viimesta numeroo FBP:n kakkosvoluumista luettavana ennen ku saa siirtya seuraavaan. Kaitpa se aika menee nopeeta ja silmanrapayksessa onki maanantai!

Thursday, May 12, 2016
Duuhu.
Hohhoijaa. Jaksoin nousta seittemalta. Hieno suoritus! Piti saada rotskujen kanssa oltua ennen viisujen alkua, niin ei tarvi sitte kesken viisujen juosta niitten perassa estelemassa niita pahuudenteoilta :D No, ei niita pahuuksia tee oikeen kukaan muu kun Rae, ja sekin on vaan sita etta se menee sellasiin paikkoihin mihin silla ei oo mitaan asiaa. Mietein etta kavisko kioskilta hakemassa kaljan. Tai herkkuja. Kaljahan on tosin kylla herkku sinaansa. Riitais sit viela rahaa vessapaperin ostamiseen myos. Oon suunnitellu kaiken :D
Luin tassa juttuja mita oon sanonu Corneliasta. On viime paivina itkettany kun oon miettinyt sita miten se aina tuli sukimaan mun kasia, varsinkin sen jalkeen jos olin silittany sita. Rotat kun kohtelee lempi ihmisiaan niinkun ne olis rottia myos. Se on aikamoinen kunnia tulla kohdelluksi niin :D Sillon tietaa etta rotta tykkaa susta <3 Ihan vaan kun kirjotin ylos sen lauseen etta eilen mietein Corneliaa ja niita hetkia kun se hampaillaan hellasti nakersi pois mita nyt loysikaan mun iholta niin alko kyyneleet valua silmista. On kylla hieman ikava tata neitia, ja huomenna siita on jo kuukausi sitten kun se piti lopettaa. Tuntuu jotenkin kun olisin pakottanut itseni nopeasti paasemaan yli siita, tai olemaan ajattelematta asiaa sen enempaa, ja nyt sitten ne pois suljetut ajatukset tulee pintaan nain kuukausi myohemmin kun ei enaa aktiivisesti ajattele niiden pois tyontamista.
On viime aikoina tehny hirveesti mieli kirjottaa jotain uutta tuonna kirjotusblogiin. On ollut pari ideaakin, mutta pelkaan ettei niitten toteutus oo kauheen hyva sit lopulta. Ja kun ei oikeen kiinnosta pitaa blogia missa on joku 50 draftsia oottelemassa etta joskus korjaan ne :D Talla hetkella siella on 2 vanhempaa tarinaa vailla korjailua jotka oottelee julkaisuhetkeaan. Ehka pitais vaan koittaa alottaa ja kattoa etta mita tapahtuu! Jos ei silleen hatasesti kirjottele. Muistaa kirjotuskurssin aikataulut ja ohjeet ja sellaset niin ehka niista tulee ihan hyvia :D
Eilen latasin 3 numeroo tota FBP:ta ja luin niista 2 silla valin ku Robert nukku paivaunet ruoan jalkeen. Oon ilonen etta jatkoin tan lukemista, koska taa onki aika janna! Ja noi kaks paahenkiloo on musta tosi babely :D En osaa valita kumpi niista on enemman, kun yks on mies ja toinen on nainen :D Ja sitapaitsi tykkaan siita etta se nainen ei oo piirretty mitenkaan silleen overi seksikkaasti, vaan se on ihan tavallisen nakonen tyyppi ja tosi sellanen ihanan erikoinen ja kova :D Ja tassa sarjakuvassa on sitapaitsi mukana transhenkilo, ja noi paahenkilot on kummatkin people of color. Se mies on palestiinalais amerikkalainen ja se nainen on alkuperasin jostain keskiamerikasta. En nyt muista varmasti oliko Meksiko, mutta saattoi olla joku muu maa. Nyt yritan ladata 2 viimesta numeroo kakkosvoluumista, ja sit oon lukenu valmiiks tokan kirjan. Sit vaan kolmas voluumi lataukseen!
Tuli sit myos kateltua Futuramaa loppuillan. Sen taytyy kylla olla yks mun lemppareista. Voisin kattoo ton koko sarjan uusiks vaikka kuinka monta kertaa.
Niin etta nain. Enaa pari paivaa ja sit kaveri tulee kaymaan! JEE! Ku se pomo nyt sais otettua itteaan niskasta kiinni ja tois sen helvetin pinssilaitteen tanne niin saisin tehtya vahan toitakin. Mutta eipa oo viittiny vastailla mun viesteihin. Toivon ettei se tee mun toita mun puolesta :P Tarviin niita rahoja. Senhan vois kylla hakee huomenna kun Robertilla on vapaapaiva, tai sit ei oo valia jos se kone on siella sunnuntaina niin voin varkkailla koko paivan toissa. Ja ei se haittaa jos joudun tekeen toita kotoa ens viikolla, koska tuskin ma nyt niitten kavereitten kans oon ihan 24/7 kun ne asuu hotellissa sen aikaa kun ovat taalla. Kerkeehan noita nyt tekeen ihan millon vaan oikeestaan! Mut ois kiva vaha tietaa etta missa mennaan...
No mutta, ei muuta kun hyvaa viikonloppua. Nyt on mulla torstai, mutta kukaan ei varmaan lue tata kun vasta perjantaina.

Wednesday, May 11, 2016
Tulevaisuuden vegaani.
Hiljattain paras ystavani Tytti paatti ottaa askeleen eteenpain ja ryhtya vegaaniksi. Ollaan molemmat oltu kasvissyojia suurinpiirtein yhta pitkaan, tosin molemmilla on ollut vaiheita jolloin kala ja muut meren antimet on ollut "ok." (Lainausmerkeissa, koska onhan tuo aika typera ajattelu tapa.) Nyt Tytti siis jatti maitotuotteet ja munankin kokonaan pois, ja kehotti katsastamaan Facebook ryhman Sipsikaljavegaanit.
Olen hyvinkin kiitollinen tasta ryhma ehdotuksesta, koska sen avulla on tullut todettua ettei sita oikeastaan luovu mistaan jos ryhtyy vegaaniksi. Mun suurin pelko on nimittain aina ollut se, ettei tietyille tuotteille loydy vegaanisia korvikkeita samalla tavalla kun lacto ovo kasvissyojalle, ja etta joutuu sitten alkaa syomaan erilailla kun ennen. Senpa takia mun mielesta ei ollut mitenkaan vaikeaa ryhtya kasvissyojaksi; jos mamma ja pappa teki lihapullia, niin soin minakin "lihapullia." Aamiaspyodassa jos oli kanamunaa ja pekonia, niin mulla oli sitten kanamunaa ja tekonia (vai oisko vegoni parempi sana? Tykkaan molemmista :D) Kastikkeisiinkin laittoi vaan kasvisliemikuution sen sijaan etta olisi ollut kana tai muuta lihalienta. Helppoa ja yksinkertaista, eika tarvinu alkaa sellaseks rehuvegeks :D Ei siinakaan tietysti ole mitaan vikaa, kukin tyylillaan. Musta vaan on kiva jos syoda silleen miten on aina syonnyt ettei tarvi alkaa kikkailemaan mitaan ylimaarasia :D
En siis ole viela itse ottanut tata askelta, vaikka entista enemman asiaa mietinkin nykyaan. Oon aina ajatellut etta jonain paivana todennakoisesti ryhdyn minakin vegaaniksi. Se vaan tuntuu jotenkin loogiselta askeleelta, sen sijaan etta lopettaisi vegeilyhommat kokonaan (ja muuten, vahan vituttaa jos joku kysyy etta "ai oot vege vielaki?" No miksen olisi? Se etta sulla oli joku kuukauden vegevaihe ei oo ihan sama ku se etta on 10 vuotta viettany lihatonta :D) Mutta se hetki ei ole viela, silla noiden korvikkeiden ostaminen maksaa, ja aika heikostihan sita rahaa on. Musta ei olis kauheen reilua etta sillon kun Robert hoitaa munkin ruokaostokset, etta se joutuis maksamaan hirveita summia jostain vegaanijuustosta joka on tarkotettu mulle. Oon joutunut mantelimaidonkin jattamaan toistaseks kaupan hyllylle, koska se maksaa liikaa, siina missa isomman tissimaitotolkin saa samalla hinnalla :/ Mutta sitten tulevaisuudessa, kun on oikeita toita ja varaa kustantaa kunnon ruokaostokset, niin ehkapa sitten! Ainakin kasitykseni mukaan Suomessa tama onnistuu vahan paremmin kun ne tuotteet vaikuttais olevan aika samaa hintatasoa tavallisten tuotteiden kanssa. Taalla taas mika tahansa erikoisruokavalioon liittyva maksaa maltaita. Esim, laktoosi intoleranttisen on varmaan parempi jattaa maidot kokonaan ostamatta jos ei oo vahan ylimaarasta. (Tosin kiitos Vons, jossa Morning Star Farmsin vegetuotteet on usein alennuksessa, ja kiitos Ralph's, jossa Quorn tuotteet on usein alennuksessa, ja jossa Gardeinin feikkilihat on aika edullisia!)
Ja sillavalin kun odottelen sopivaa vegaanistumisen hetkea, niin kerkeaa maailma varmaan kehitella viela parempia tuotteita ja korvikkeita, joiden avulla ja innostamana on helppo lahtea mukaan. Kotonahan se on aina helpompi syoda sita mita haluaa. Ja ehka myos odottelun aikana monet ravintolat innostuvat tarjoamaan vegaanivaihtoehtoja, ettei sitten tarvi olla syomatta tai sortua maitotuotteisiin/muniin kun kay ulkoilemassa. Tiger!Tiger!issa on se hyva, etta kaikki niiden vege vaihtoehdot on automaattisesti vegaanisia, tai niista voi tehda sellaisia poistamalla yhden jutun. Ja niiden keitotkin on yleensa vegaanisia. Sita paivaa siis odotellessa!
Harmittaa ettei mun lounas nyt oo vegaaninen niin en voi iloita siita tassa. Ei, vaan mun pastan paalla koreilee alfredokastike ja juustoraaste. Hoh.

Tuesday, May 10, 2016
3 vuotta myohemmin.
Joku saattaa muistaa etta puhuin haapaivasta viime kuussa ja siita etta otetaan uusia kuvia. No, niitahan siis otettiin, olin vaan unohtanu etta sain jo niita kuvia. Totta puhakseni, ma en oo ihan hulluna naihinkaan, mutta on naa paljon kivempia kun ne edelliset kuitenkin. Harmittaa vaan etta kun otettiin ne kuvat niin musta siella oli paljo kivoja, mutta ilmeisesti valokuvaajan suosikit ei ollu mun suosikkeja. Onneks niista sentaan loytyi muutama sellanen ihana mista makin tykkasin. Tassa ois nyt sitten ne kuvat:
Sarjakuvanortin tervetullut paluu.
Oon aika mielissani siita etta nyt jaksaa taas kirjotella paivittain! Jee!
Helpotin eilen elamaani hankkimalla Utorrentin koneelle ja sarjakuvienlukijan. Nyt on ovi auennut sarjakuvien maailmaan eika tarvi enaa itkea sita ettei oo varaa mihinkaan. Nytki tuossa on FBP:n seuraavasta voluumista ensimmainen numero oottelemassa etta luen sen lapi, ja ahhhh kuinka ilonen oon etta pystyn nyt lukea taman loppuun :D Alotin taman varmaan joskus maaliskuussa, mutta koska omistan vaan ensimmaisen voluumin, niin jai se sit kesken. No, enaa ei niinkaan! Ajattelin viela ladata The Boys'in (joka on kuulemma Preacheria raa'empi! Oh my. Vaikee kuvitella koska Preacherissa ei kylla saastella kenenkaan tunteita) ja ainaki Ultimate Spidermanin. Ja ehka, koska just kaytiin se kattoon, niin ton Civil Warin kans. Linda oli vissiin ladannu sen muttei ollu lukenu sita viela. Nain ymmarsin. NIIIIIIIN ja muutaman Star Wars sarjiksen haluaisin myos lukea. Ma en millaan muista etta mika se oli mita tilasin aikoinaan ja oon koittanu wikipedian avuin ettia sita, mut en meinaa loytaa. Muistan etta siina oli Mara Jade kuitenki mukana, koska se on mun lemppari hahmo Star Warsista. Mut nythan niita on uusiaki, kun on tuo uus leffa tullu. Tosin ehka pistaydyn ensin siella entisessa expanded universessa ennen kun alan lukea yhtaan mitaan uuteen leffaan liittyvaa, koska mun mielessa, Luke ja Mara on edelleenki naimisissa :P Niin.
Robert osteli ruokaa eilen. Oon syonny tofua ja riisia melkeen joka paiva viikon verran. Ei oo ihmekkaan etta ylahuulen alla on erittain kivulias afta :P Se on kylla nyt ollu tuossa kohta melkeen viikon, etta eikohan se tuosta pian katoa. Mulla ei oo ollu aftoja sitten vuoden 2006, kun yhessa vaiheessa niita tuli ihan koko ajan, ja ne oli niin kipeita etta jouduin aina ottaa huulikorut pois kun soin, koska aftat + huulikorut + ruoka = EI. Ei ollenkaan. Sen jalkeen niita ei ookkaan nakyny, paitsi nyt sitten. Kiitos, tofu ja riisi. Onhan noissa jotain hyvia hivenaineita myos, mutta kroppa ei varmaan kauheesti tykkaa jos syo samaa joka paiva pidemman aikaa. Mut nailla saastaa rahaa, ja kun yritan tassa saastella etta on ku vieraat tulee :D Vituttaa vaan etta kulutin jo aika ison osan siita rahasta koska piti syoda lounas toissa (tosin oisin voinnu syoda mita meilla oli jaakaapissa siella, etta taa on ihan taysin mun moka) ja sit mentiin leffaan. Robertilla ei ollu rahaa niin jouduin maksaa senki lipun, mutta se makso takas koska silla oli arpavoitto (ja onhan se leffaki meidan oma vika, mutta se oltiin jo suunniteltu ajat sitte.) Ja sit ostettiin viela popcornia ja juoma (eika edes refillattu sita popcornia ;__;) Nii, siihen sit meni aika helvetisti rahaa. Ja nyt tanaan taytyy kayda hakemassa rotille ruokaa ja se maksaa niin vitusti se niitten ruoka. Humane Societylla se on vaan 8 dollaria (woohoo, 10% alennusta jos on siella hommissa) mutta missa tahansa muualla se on sitte tuplasti enemman. Mut jos HS on kiinni sillon ku mennaan niin sit ei voi muuta kun kuluttaa toinen kakskymppinen taas. Huoh. Mistas sita tietaa jos mulla ei oiskaan yhtaan rahaa sit kun ne on taalla. Blaa. Takaisin tofuun; eilen tofua ja nuudeleita. Oli jarkyttavan hyvaa. Tanaan tosin jotain muuta koska tuolta loytyy pastaa ja alfredokastiketta jopa. Hienoa.
Paivan suunnitelma on seuraavanlainen: pyykki, FBP:n lukeminen, siivous, rotat, rottien ruokaostokset. Ehka se pomo tulee kaymaan jossain vaiheessa, mutta tavallaan toivon ettei tuu, niin ei tarvi kauheesti murehtia siivousta :P Mutta toisaalta taas toivon etta tulee koska se tuo mulle lisaa toita. Mutta sehan voi tuoda ne muulloinki talla viikolla, etta mitas valia silla on.
Nyt siis hommiin vaan.

Monday, May 9, 2016
Sanaripuli.
Jopas jotakin. Tuntuu kun ohjelmaa riittais joka paivalle. No ehkei ihan joka paivalle, mutta kylla tuota hommaa on jonkun verran. Lauantaina oli siis aitienpaiva teet. Eilen olin toissa, ja voi helvetti mita jarkyttavaa porukkaa tuli ostoksille putiikkiin. Ihan hirveen torkeita ihmisia, inhottavia ja jopa ilkeita. Sellasia "asiakas on aina oikeassa" paskoja. En edes jaksa selittaa enaa, oon sellanen etta kun oon kerenny jo pahottaa mieleni jostain niin en jaksa kertoa asiasta kovin monelle koska oon jo siina vaiheessa kerenny alottaa sellasta asian poissulkemis prosessia. Kun siita pomolle jo kerroin niin mietein etta kannattaako tasta vaahdota Robertille edes. No, vaahtosin sittenkin, koska Robertilla on aina samanlaisia tarinoita omista toistaan. Yks asiakas tosin anto mulle tikkarin, ja pomo oli hankkinu meille kaikille samanlaiset rannekellot :D Ja se on tosi ihana se kello ja koska mulla ei oo kannykkaa nii on katevaa kayttaa kelloa nii tietaa ajan aina :D
Ei se paiva kylla siita kauheesti paraantunut kun Robertia ei alkanu nakya. Piti menna elokuviin toitten jalkeen kun se teatteri nyt on siina seinanaapurissa. Tunti meni eika miesta nakyny missaan. Kerkesin jo huolestua ja itku oli kurkussa. Harmitti kun ei ollu puhelinta milla soittaa, oisin yrittany soittaa kotiin tarkistaakseni onko se edes lahteny kotoa. No, jos oisin voinnu soittaa niin oisin myos herattany Robertin sen vahinko paivaunilta ja se ois varmasti ilmestyny ostoskeskukseen paljon nopeemmin :D Se oli siis syonny ja nukahtanu heti sen jalkeen tunniks. Voi voi :D Ei sit menty heti leffaan, vaan tultiin kotiin ja sain rotat syotettya ja jatettya kamat kotiin ja sit kavikin niin kivasti etta 20 minuutin paasta ois alkanu naytos Mission Valley'sissa niin mentiinki sinne. Tuli nyt sit nahtya Captain America: Civil War, ja ai etta oli hyva! Ois ehka saannu olla vaha lisaa Ant-Mania siina muhn mielesta, mut muuten kylla rapsutti supersankarileffadorkakutinaani oikeista kohdista :D
Se oli siis toinen osio mun nyt-riittaa-ohjelmaa-viikossa. Tanaan pitais siivota vahan koska pomo ehka tulee tanne kaymaan huomenna. Se tuo mulle pinssikoneen etta voin tehda toita kotoa taas. Ja sit pitais muutenki siivoilla talla viikolla. Perjantaina on Robertin vapaapaiva, ja pitaa vieda kierratettavat pois ja Robert ajatteli kayda plasmanluovutuksessa taas. Ei oo kaynny hetkeen. Ei tainnu kayda viime kuussa kertaakaan. Launtaina ois sitten kaverin synttarit. MIKA HARMITTAA IHAN JARKYTTAVASTI koska olin jo ihan kerenny asennoitua siihen etta mina + sipsit + dippi, mahdollisesti myos yks tai kaks olutta = Euroviisut. Ja koska Robert ei paase kemuihin, niin aattelin etta no siinapas on oiva tekosyy olla menematta (oon vaha paska kaveri, nakojaan) niin sitte kaveri tasta lahelta sano etta oli ajatellu menevansa ja tarjos kyydin. No, taytyy sitten menna. Se niista viisuista. Harmittaa ihan oikeesti, ku multa meinaa naa jaakiekon mm-kisatki menna ihan kokonaan ohi kun en loyda mistaan mitaan toimivia streameja mitka on a) ilmasia ja b) joihin ei tarvi luoda tilia. Ja kun oon molempia oottanu innolla. Lauantai iltana on myos San Diegon elaintarhan 100 vuotistapahtuma Balboa Parkissa, ja se sattuu olemaan kavelymatkan paassa tan kaverin pippaloista, niin ehka Robert voi tulla toista suoraan sinne ja sit voidaan hiippailla siita eteenpain. Riippuu tietysti miten kauan paady piipol jaksaa hengailla.
Ja sitten onkin sunnuntai jo. Ja toita. Ja mun kaveri miesystavansa kera laskeutuu San Diegon lentokentalle iltapaivalla! Mut ei kylla naha sunnuntaina, koska niitten hotelli on Kearny Mesassa ja niilla on liput Alton Brownin esiintymiseen sina iltana. Harmittaa ettei oo varaa siihen koska me ollaan Robertin kans myos Alton Brown faneja (jos et oo jo kattonu Cutthroat Kitchenia niin suosittelen! Jaksot loytyy niiden viralliselta kanavalta youtubesta!) Alton Brown on maailman coolein tyyppi. Mut ei se mitaan, koska on toita.
Mut sit alkaakin kiva viikko ja saan hengailla vihdoinki monen vuoden jalkeen tan tyypin kans :D JEE!
Mitas muuta? Ai joo. Oon paattany etta alan soittaan rumpuja. Mun isa anto mulle sellasen kuuman vinkin etta jos asuu vuokralla eika oo varaa mihinkaan treenikamppaan eika tilaa rumpusetille (ja vuokralla asutessa ei ehka muutenkaan oo paras idea hakata rumpuja) niin voi hankkia sahkorummut joilla harjotella! Niinpa oon paattanyt etta jossain vaiheessa hankin sellaset itelleni! Sitten joskus kun vahan rikastun. Mun ja Robertin bandi talla hetkella: Robert - vocals, Jenny - EVERYTHING ELSE. Joo'o.
Nyt meen. Heitinpa oikeen mahtavat ripulit asken. High five sille ruoalle joka taman aiheutti. Salkkarit kutsuu.

tyohelvetti
Saturday, May 7, 2016
Teekutsut.
Koska meilla on vasta lauantai, ja teilla muilla varmasti jo sunnuntai, niin toivottelen nyt kaikille aideille hyvaa aitienpaivaa! Ja jos minut tunnet, tiedat etta tama onnittelujen toivottelu koskee myos niita kenen lapset ovat nelijalkaisia ja karvaisia! (Tai kaksijalkaisia ja hoyhenpeitteisia, tai vaikka nelijalkaisia ja suomuisia! Tai kaloja. Tai hyonteisia. Niitakin on lemmikkeina joillain. Toivottavasti myos minulla. RUKOILIJASIRKAT FOREVER.)
Itsekkin paasin vahan viettamaan aitienpaivaa tanaan perheen naisten seurassa. Robertin aiti, molemmat siskot, vanhimman siskon tytto ja mina kaytiin jossain sellasessa oikeen tea roomissa. Sinne siis piti oikeen varata poyta. En ollu ennen kaynny missaan tallasessa, ja kuvittelin ettei siella varmaan tehda muuta kun litkitaan teeta. No, olihan se vahan silleen, mutta hintaan kuului myos pienta naposteltavaa.
Se paikka oli ihan jarkyttavan tacky! Naytti joltain hirveelta antiikkiliikkeelta missa hallitsi epajarjestys. Tai sellaselta kaupalta missa myydaan kaikkee pienta mita jonkun mummun kaapeista saattaa loytya. Mutta mitapa tuosta, muuten oli oikeen miellyttavaa!
Tilattiin ensin pannullinen talon teeta, joka oli raikasta ja hedelman makusta, koska siina oli kaikennakosta hedelmaa seassa. Juotiin just sellasista Englannin-kuningatar-kupeista. Sellasista pienista porsliinikupeista joissa oli jotain ruusun kuvia. Tilattiin viela toinen pannullinen teeta, jotain joka maistu hasselpahkinalle ja suklaalle, ja sekin oli aivan ihanaa. Alkupala tarjoiltiin, ja se oli jotain broccoli-kermakeittoa, johon oli heitetty sekaan pala brie-juustoa ja manteleita, ja sen seuraksi tarjottiin pieni croisantti ja talon yrttivoita. Voin kertoa etta vei kielen mennessaan!
"Paaruoaksi" (koska teen kanssa nyt harvemmin vedetaan mitaan kunnon ruokaa" tarjoiltiin kolmikerroksinen tarjotin taynna kaikenlaista hyvaa. Ensimmainen kerros sisalsi suolasia herkkuja; crostinia sulaneella juustolla, pienia kolmioleipia kahdella eri taytteella (kurkku/tilli oli lemppari!) ja juusto scones'eja. Toinen kerros sisalsi hedelmaa, jalkiruoka scones'eja, sitruuna kastiketta ja kermaa. Ja ylin kerros oli tietenkin se kaikista makein; mantelikekseja, suklaamoussepaloja, vanukasta, bread pudding kermavaahdolla ja oli varmasti viela yks toinenkin juttu, mutta vaikea muistaa kun tunkee herkkuja naamaan niinkun elettais viimesta paivaa :D Olo oli kun Marie Antoinettella! Oli siis sen verran laadukasta tarjoiltavaa ja muutenkin se koko esillepano oli siihen suuntaan. Harmittaa ihan hirveesti etten ottanu kameraa mukaan niinkun alunperin ajattelin, koska oisin todellakin ottanut kuvan naytettavaks, mutta ehka tuosta tea room linkista loytyy myos kuvia. En oo ite selannu muuta kun ruokalistan verran tuota sivua. Herkutteluhetken paalle tilattiin viela lisaa teeta, talla kertaa jotain vihreaa jossa oli muka ananasta, mutten kylla maistanu mitaan muuta kun sen vihrean teen maun. Helposti kotona voi juoda 6-8 kuppia teeta paivassa, mutta sillon ne juodaan yksittelen paivan mittaan, mutta tuolla tuli litkittya sita teeta kuppi toisensa peraan. En oo varmaan ikina juonnu nain paljo teeta, mutta iloisena yllatyksena tuli se, ettei tarvinu kayda vessassa kun kerran :D Taitaa niilla pienilla kupeilla olla jotain tekemista asian kanssa!
Jos ei se maksais 25.95 per nuppi, niin kavisin varmasti toistekkin, oli siis tosi miellyttavaa. Ja musta ois siistia vieda Linda tuollaseen paikkaan jos se tulee joskus uudestaan kaymaan. Sekin on sellanen teen litkija, niin varmaan kiinnostais :) Tosin niilla on halvempiakin paketteja, joihin sisaltyy vahemman syomista.
Robertin keskimmainen sisko viela yritti houkutella baariin, mutta ei huvittanu. Monesta eri syysta; olin taynna koska sita teeta meni ihan hirveasti, ja just syonny kaikkee hyvaa, myos se etta kun syo paljon kaikkea hyvaa makeaa alkaa vasyttaa, henkkarit on edelleenki eraantyneet niin en viitti alkaa seikkailemaan missaan baareissa missa en oo ennen kaynny, vaikka se vakuutteliki etta sen seurassa ei pyydeta henkkareita koska se on tight baarimikon kans, ja koska vihaan sita kun silla on surkee viinapaa ja ajaa autoa ja musta ei oo kauheen kiva tietaa etta mun elama on niin merkitykseton jollekkin kenen pitais olla osa mun perhetta. Niin ja ei mulla kylla oo mitaan rahaakaan, koska huomenna vasta tulee rahaa. Silla oli joku yks ilmasen kaljan poletti. Bloo. En tiia viittinko ottaa nokoset, vaikka edelleenki vasyttaa ihan jarkyttavasti. Rottien hakkeja pitais siivoilla tana iltana, etta ehka on hyva nukkua hetken ennen sita.
Huomenna takasin kohti La Mesaa, silla on tyopaiva ja toitten jalkeen suoraan elokuviin, koska se teatterihan on tosiaankin seina seinaan tyopaikkani kanssa. Mikas sen mukavampaa kun menna suoraan leffaan toista :D

juhlistamisen arvoista,
perhe,
va blir he fo maate?
Thursday, May 5, 2016
Askaterluhommia.
Ohhoh! Himopostaan! Jaksan kerrankin kirjotella!
Halusin vaan sita sanoa etta onpa kiva askarrella pitkasta aikaa. Mun pomo on tosi hyva askartelemaan ja taitava kasistaan ja sen standardit on ehka hieman korkealla koska se ite on niin hyva, ja se monesti puhuu vahan pahaa meidan toisesta tyontekijasta kuka yrittaa auttaa sita tekemaan juttuja, niin mua vahan jannittaa se etta onko naa mun tyot mistaan kotosin. Mutta siita huolimatta, mulla on ollut hirveen kivaa tehda naita toita kotona, ja vaikka oonkin omasta mielestani tosi huono askartelemaan/kasitoissa (varmaan siks kun en koskaan tee mitaan, vaikka oon aina tykanny kasitoista ja puuhailusta ja ennen tein mielellani kaikkee) niin oon silti viihtynyt. Niinkun tuossa aikasemmin sanoinkin niin helposti vierahtaa muutama tunti puuhastellessa eika sita edes huomaa :D
Juttelin tassa aikasemmin pomon kans ja mun kotiin otettavat tyot oli nyt siis tehty kunnes saan haettua toista toisen varista huopakangasta. Koska tuota huopakangasta jai paljon yli, ja ajattelin etta ei varmaan haittaa jos leikkaan vahan itelleni siita, keksein tehda rusetin itelleni! Oon aina halunnu kaulaan laitettavan rusetin, ja oon mielestani jotenki sellanen rusetti ihminen niin paatin varkata ite sellasen. Tosin mulla ei oo mitaan nauhaa milla laittaa se kaulaan :( Ja jos en sellasta saa hankittua mistaan niin teen tasta toissa sitten hiuskoristeen koska meilla on pinneja mita voi liimata kiinni omiin tekeleisiin. Ihan simppeli tollanen juttu vaan, mutta jonkin tekeminen itselleen tuntu jotenkin niin hirveen hyvalta suoritukselta :D Kayttaisin jopa tuota, eika tuo oo mitenkaan huonon nakonenkaan!
Ja koska aiheena on askartelu, ja koska tyot on hoidettu, niin ajattelin nayttaa minka parissa oon tyoskennellyt!
Kissankorvapantoja, monia erilaisia sellaisia. Ja naista varikkaisista palasista tehdaan pienen pienia kissapehmoleluja jotka ommellaan kasin. Los Angelesissa on ens kuussa joku sellanen kissa coni ja pomo on menossa sinne myymaan kaikkea kasintehtya kissa-aiheista (ja minakin ehka, tosin saattaa olla etta jaanki vaan putiikkiin toihin. En osaa paattaa) ja silla on hirveesti tehtavaa sinne, joten lisapalkasta siis autan kissa-aiheisissa kasitoissa. Pomo on jo tehnyt koruja ja pinsseja sita varten, ja meinas tehda isompia pehmoleluja seka t-paitoja. Ja mina siis tein korvia ja todennakosesti ma oon se kuka saa tayttaa nuo pehmolelut! Jannaa.

Tylsa tarina vuokran maksamisesta ja autolla ajelemisesta.
Hohhoijaa. Kello on 8.34 aamulla taman lauseen napyttamisen aikaan, mutta oon heranny jo joskus kuuden aikaan ja kerenny kayda ulkomaailmassa jopa.
Eilen ei tehty mitaan. Mietittiin etta pitaisko menna triviaan ihan vaan tappamaan aikaa, koska piti 11.30 jalkeen menna hoitaan vuokraasioita. Robertin palkka siis tulee tuohon aikaan illalla. Katottiin Futuramaa koko illan, ja tein appelsiinitofua kasvisten ja riisin kera. Tofusta on tullu sellanen vakio :P Oon ollu maailman surkein kasvissyoja tahan mennessa kun en oo ikina ennen ostellu tofua. Mutta se on halpaa ja siita riittaa useampaan annokseen :D Pitais vaan keksia miten siita saa vahan maukkaampaa. Skypettelin myos kaverin kanssa joka on 10 paivan paasta jo San Diegossa!! Ootan innolla tata!
Kavipa sitten niin etta ajeltiin College Area'an sitten myohaan illalla ja Robert ajatteli etta se nostaa Ralph'sin kassalta ne vuokra rahat, etta saa samalla ostettua pastaa ja vessapaperia ja sellasta. Mutta College Area'n Ralph's meniki kiinni jo kaheltatoista, etta sit sai heti hypata takas autoon ja ajettiin Hillcrestin Ralph'siin, joka onneks olikin auki kahteen asti aamulla, mutta niitten self checkout oli kiinni eika sitte viittitty menna kassalle. Tarkotus oli siis hakea rahat kaupasta, sitte menna City Heightsiin jonnekki shady cash advance paikkaan hakemaan money orderia vuokrarahoille ja siita viela La Mesaan heittamaan vuokra. Ois ollu kauheeta edestakasin ajamista. Mikaan noista alueista ei oo mitenkaan hirvean kaukana; sellaset 10 minuuttia meilta autolla jokainen noista. Mutta kun ne on kaikki eri suunnissa niin siita ois tullu hirvee lenkki. Mentiin sit ihan hirveen myohaan nukkumaan taman takia. Todettiin etta on parempi yrittaa uudestaan aamulla.
Sellaset nelja tuntia, nelja ja puoli tuntia kerettiin nukkua. En jaksanu menna suihkuun Robertin kans niin puin vaan eiliset vaatteet paalle :P Aamulla on jotenki inhottava kayda suihkussa, ellei oo menossa oikeen jonnekki toihin tai kouluun tai matkalle. Jos vaan meinaa kayda nopsaa asioilla ja tulla sit heti kotiin niin ootan mielummin iltapaivaan. Ja onneks ei tarvinu ajaa mihinkaan kauas, koska Money Tree aukes jo seittemalta ja ei tarvinu erikseen nostaa rahaa koska sen money orderin pysty maksaa kortilla. Sit ei muuta kun vuokraa viemaan, ja nyt toivottavasti ei landlordi ei ilmottele itestaan tanaan kun se vuokra kerran on nyt siella sen toimistolla. JEE! Parempi ois ettei aija ilmesty tohon ovelle. Oon kylla ajatellu vastata puhelimeen tanaan silta varalta etta se soittaa....Tai enta jos en vastaakkaan? Kait se nyt edes sen verran kay siella toimistolla etta nakee etta on vuokra tipahtanut luukusta sisaan?
Olipas hyvinkin tylsa ja tarpeeton teksti talla kertaa. Tasta se blogittaminen lahtee taas kayntiin :P Mun paivan suuri suunnitelma on hakea refill tohon mun limsaan kioskilta :P Ehka tehda lisaa toita. Riippuu vahan mita pomo sanoo. Muutaman tunnin kerkesin eilen rehkia. Kissankorvapantoja tein muutaman paivan, ja ne on nyt valmiita, ja sit eilen ja toissapaivana alotin leikkaamaan sellasia pienia kissanmuotosia huopakangaspalasia, joista tehdaan pienen pienia pehmoleluja. Kiva valilla vahan askarrella, ja etta siita saa rahaa :D Helposti vakersin niita pantoja ja kissoja tv:ta katsellessa ja siina kulahtaa pari tuntia ihan huomaamatta. Lisaa toita kotiin tuotavaks!
Nyt meen ehka vihdoinki sinne suihkuun ja jatkan Freaks & Geeksin kattelemista. Ois kiva kylla valilla kattoo jotain uusiaki sarjoja eika vaan kattoo uusiks jokainen sarja jonka oon jo nahny. Bored to Death oli siitakin kiva etta se oli jotain uutta (eika pelkastaan vaan siita etta siina oli sita silman iloa kerrakseen :D)

Tuesday, May 3, 2016
Just close your eyes and dream.
Joo'o. Johan on heikosti tullu kirjoteltua tanne viime aikoina, mika on tosi yllattavaa koska oon sellanen himokirjottelija ja oon aina ajatellu etta jos joku oikeesti tykkaa lukea tata blogia nii se on varmaan ihan kiva niille sitten se etta kirjottelen joka paiva :D On vaan jotenki into loppunu kesken, mika on ihme juttu koska en ma oikeesti tee kotona muuta kun istun tassa paivat pitkat :D Ihan helposti napayttaisin uuden tekstin kerran paivassa. Tuntuu vaan ettei me olla oikeen tehty mitaan viime aikoina, etta joka paiva on aika samanlainen niin ei kait niista tarvi alkaa erikseen kertomaan sitte :D
Mut tassa olis nyt tallanen pieni viikonlopun kuulumiset-osio:
Perjantaina mentiin kaverille. Se otti meista myohastyneita haakuvia. Oon siita puhunukki taalla. Tarjolla oli myos strawberry lemonade vodka toniceja, mitka maistu oikeen hyvalle. Valokuvauksen jalkeen juotiin viela pari kaljaa siella ja sit tultiin kotiin. Oli mukavaa.
Lauantaina oli niin jarkyttava olo etten tehny muuta ku istuin sohvalla kasi syvalla valmisdippipurkissa ja katoin Bored to Death-sarjaan liittyvia klippeja youtubesta. Harmitti etta Blink 182:n uus surkee biisi on samanniminen niin valilla piti painaa next-nappia. Vei liikaa energiaa :P Robert tuli kotiin ja jaatiin jumittamaan sohvalle koko illaks ja herkuteltiin. Mika oli ihan ok mun mielesta.
Sunnuntaina mentiin vahan ulos. Kaytiin Belching Beaverissa koska meilla oli lahjakortti sinne. Sunnuntai ilta on ilmeisesti mukava aika kayda siella koska oli ihanan hiljasta. Niitten playlistilta tuli Coconut Recordsin West Coast :D Sit juotiin pari kaljaa kotona. Ai nii, ja olinhan ma myos toissa sunnuntaina! Pomo oli ostanu uusia lemmikkeja kauppaan, eli lisaa kaloja ja pari etanaa :D Ja nyt me myos saadaan lemmikkihiiri sinne <33333 Pomo tuli hengaamaan aukeamisaikaan ja sulkemisaikaan ja toi donitseja mulle. Sit myos kavin niitten luona koska sen mies anto kyydin kotiin ja se naytti mulle mandoliinin jonka saan omakseni kunhan se laittaa uudet kielet siihen :D JEE!
Eilen oli Robertilla vapaapaiva. Ei tehty mitaan :D Robert ei edes kaynny suihkussa ja istu kalsareissa tassa varmaan johonki kaheksaan asti, kunnes ehdotin etta kaydaan pihalla ja vasta sitte se sai jotain vaatetta paalle. Ma kun en pida siita tunkkasesta olosta mika tulee jos ei kay suihkussa niin menin vaikkei kayty missaan :P Tein sloppy joe sandwiches lounaaks, ja siita jai sita sorsselia yli, niin syotiin sitte viela illalliseks niita. Oli hyvaa! Katottiin taas jotain youtube hommia ja sit yks Futurama leffoista ja jotain jaksoja ja jopa Family Guyn Star Wars spesiaalit. Muuten en kylla tykkaa yhtaan Family Guy'sta. Seth MacFarlane on komee mies, mutta hyi helvetti se on arsyttava. Sellanen etta jos sen kanssa pitais menna sankyyn niin ois varmaan parempi laittaa teippi sen suun paalle :P Niin ja siina samalla kun kateltiin tv:ta niin tein vahan toita mita toin kotiin sunnuntaina. Siita saa ekstra rahaa ja on kiva vaha teha kasitoita ja askarrella valilla! Tosin taa liima haisee ihan jarkyttavalle ja siina lukee etta sivuvaikuts on "instability." Whatever that means...
Ja just dumppasin kuvia koneelle kameralta etta nyt ois kuulkaa jotain kateltavaakin! Olokeet hyva:
Viimenen kuva minka oon ottanu Corneliasta. Se oli 10 paivaa ennen sen ensimmaista kohtausta, eli tastakin on jo kuukausi :( Ihana kuva kuitenki, tyyppilista Corneliaa <3 Niin rauhallinen ja suloinen. Ja kuvassa myos Maailman Tarkein Viltti (TM)
Sam irvisitelee koska silla on tylsaa.
Mamma ja Rae, ja tuossa vasemmassa alakulmassa nakyy sohvan alta pursuava rottien maja, joka joutaa kylla roskiin kohta koska taalla pitaa siivota...
Terkkui terdelta. Modern Timesin joku kesainen ja ihana olut.
Olin mielestani meikannu nii hyvin tuolloin etta piti vaha rapsia itestaan kuvia. Tuo kulmakarva ainakin on palkinnon arvoinen :D Huomaa myos I Love Rats t-paita :D
"Terveellinen" kasvissyoja ollu taas vauhdissa.
Naista nyt ei varmaan tarvi sanoa yhtaan mitaan.
Nailla on hyva lopettaa :D <3

crap-ula,
elaimet,
kaverit,
olutsnobin seikkailut,
teevee,
tyohelvetti,
va blir he fo maate?
Subscribe to:
Posts (Atom)