Tuesday, September 30, 2014

Hiusjuttuja.

Uutta tukkaahan sopii aina hehkuttaa, varsinkin jos on ollut jo pidemman aikaa kyllastynyt entiseen rumaan sellaiseen. minapa ajajattelin rohkeasti piristaa omaani. rohkeasti siksi koska olen maailman surkein leikkaamaan omia hiuksiani enka ollut tallaista tempausta viela tehnytkaan ja oli se vaara etta menee koko naama pilalle :D no, minapa onnistuin joka tapauksessa leikkaamaan itselleni otsatukan ensimmaista kertaa :D nyt jaksan taas katsoa itseani ja tata tukkaa :P

Friday, September 26, 2014

Awesome Fest.

No niin, elikka nyt olisi sita festariasiaa. Perjantaina alkoivat festivaalit. Mentiin Tytin kanssa aikaisin Soda Bariin hakemaan festaripaketit, mutta siella oli porukka myohassa, joten jaatiin sinne kaljalle odottelemaan. Kun rekisteroinnin pitajia ei nakynyt tuntiin, paatettiin jatkaa matkaa. Niinpa lahdettiin pizzalle Luigi's pizzeriaan. Tama on mun lempi pizzeria :D Se kuuluu myos naihin Awesome Festin virallisiin yhteistyolaisiin, ja siella on aina jotain tarjouksia. Tosin niista ei saannut kukaan nauttia silla mehan ei oltu saatu meidan rannekkeita viela kun sen rekisteroinnin kans kavi miten kavi. Pizzan jalkeen kaytiin nappaamassa kaljaa kotiin, ja sitten mentiin siita kaverin luo uimaan. Oltiin siella pari tuntia uimassa, ja siina vaiheessa se festarirekisterointi oli auennut, niin mentiin porukalla hakemaan festaripaketit. Muistaakseni vaan istuskeltiin kotona siihen asti etta Robert tuli ja kerkesi syoda jne, ja sitten lahdettiin Hideoutiin mihin jaatiin koko illaksi, kun siella oli kaikki bandit mita me haluttiin nahda, eli The Haddonfields, The Maxies ja Nobodys. Tulihan siina katsottua muitakin, esim illan ensimmainen, Caskitt, mika oli tosi tylsa. Maxies oli illan paras, vaikka ne onkin nahty miljoona kertaa. Haddonfields oli kiva taas uudestaan, mutta harmitti kun soittivat niin paljon uusia biiseja. Mutta sehan meinaa sita etta pitaa vaan kuunnella lisaa! Nobodys oli tosi hyva, mutta olin siina vaiheessa jo ihan liian humalassa, etta olisin varmasti tykannyt niista enemmankin kunhan olisi olotila ollut vahan erilainen :D Lauantaina Robertilla oli koko paiva vapaata. Me aloiteltiinkin paiva kaymalla syomassa Classic Rock Sandwich shopissa, mika on myoskin mun lempparipaikkoja :D Siella on vaan niin alyttoman hyvat leivat! Herkullinen lounas teki hyvaa. Sen jalkeen asetuttiin Office'in katsomaan paivakeikkoja. Payoff oli kaikista paras silta paivalta, tykattiin Tytin kanssa tosi paljon. Ostin niitten 7" levyn ja Tytti paidan. Siina samalla tuli katsottua myos Gentlemen Prefer Blood, Hands Like Bricks ja The Bertos. En osaa oikeen sanoa mitaan noista kahdesta aikaisemmasta, ihan ok ovat kait, ja Bertos on hyva. Ne on nahty useamman kerran. Bertosin jalkeen mentiin viela U-31 baariin katsomaan Nato Coles & Blue Diamond Bandia, Robert tykkaa niista, ja osti itselleen 7" levyn. Juteltiin siina pihalla parin uuden tutun kanssa ketka tavattiin aikaisemmin. Yksi niista oli suuri Teen Idols fani ja mulla sattui olemaan Teen Idols paita paalla, ja toisen niista olin nahny joka vuosi siella, niin nyt paadyttiin sitten juttelemaan :) Oli hirvean mukavaa. Kaytiin kodin kautta, ja sitten suunnattiin Hideoutiin taas, koska siella soitti Peach Kelli Pop, mika oli ainakin mun ja Tytin suuri suosikki koko viikonlopulta. Se oli tosi hyva keikka, vain tyttoja eturivissa tanssimassa ja laulamassa mukana :) Seuraava bandi mika haluttiin nahda oli The Bloodtypes. Ne oli ihan kivoja myos. En tosin nyt muista yhtaan etta milta se niitten musiikki kuulostaa...Tassa vaiheessa Robert taisikin lahtea kotiin jo. Oli tultu joutua taas vahan reilummin ja Robertin piti muutenkin menna nukkumaan aikasemmin kun meidan kun silla oli toita seuraavana paivana. Me jaatiin viela Tytin kanssa pippaloimaan, tosin ei taidettu jaksaa ihan sinne viimeiseen bandiin asti niin piti meidankin sitten luovuttaa hyvissa ajoin. Yritan tassa kovasti muistella etta miten se sunnuntai sitten alkoi :D Paa nayttaa tyhjaa. Muistan etta kaytiin Tytin kanssa sushilla, ja sitten mentiin U-31'iin katsomaan jotain bandeja, esim Turkish Technoa. Sen jalkeen kaytiin katsomassa viela Underground Railroad To Candylandia. Taidettiin vaan menna kotiin sen jalkeen ja odotella Robertia toista. Kovin montaa bandia se Robert ei katsonut, Turkletonsiin asti taisi jaada. Siina kerettiin taas koko porukka vetaa pienet overit, ja juteltiin yhdelle festareitten jarkkaajalle joka oli tosi kiva. Robert lahti taas aikasemmin, me haluttiin Tytin kanssa nahda illan viimeinen bandi niin yritettiin siina pysytella pystyssa :D Kaveri raahasi mut katsomaan bandia josta en valita yhtaan. Sen jalkeen oli viimeinen bandi ja mulla oli vaan niin jarkyttava olo etten pystynyt keskittya bandiin yhtaan. En sanoisi siis etta olisin edes katsonut tai kuullut koko bandia. Siina vaiheessa ei kylla halunnut muuta kun menna kotiin :D Maanantai meni hiljaisissa merkeissa, en muista edes etta missa kaytiin syomassa, mutta muistan etta illalla haettiin nachoja kioskilta ja mua alkoi ahdistamaan ihan kauheasti. Ja sitten se koko yo menikin siina etta ahdisti, enka saannut nukuttua kauhean pitkaan ennen kun kello heratti ja piti kouluun. Tiistainakin ahdisti. Koulun jalkeenkaan ei tehty paljoa, silla oli pakko vahan levata. Taidettiin kayda Tiger!Tiger!issa syomassa sina iltana. Muuten ei kylla tehty oikeen mitaan. Viikonlopusta oli jaanny maksaan arvet ja niita oli tulossa lisaa seuraavat muutama paivaa, silla oli tarkoitus menna Vegasiin keskiviikkona. Ja sehan onkin sitten oma tarinansa!

Wednesday, September 24, 2014

Pyynnosta!

tassa olisi Nooralle kuva lavistyksista, kun myos hiuksista. ja jos tata lukee joku sellainen kuka on ihmetellyt milta blogin pitaja nayttaa, niin tassa mina nyt olen. mutta eipalen ettei tata kukaan sellainen lue :D olkaa hyvat!

Tuesday, September 23, 2014

Lisaa juttua Tytin vierailusta.

Tiistaista ja maanantaista kerkesinkin jo kertoa, nyt olisi sitten vaikka loput tiedossa. Katsotaan paljonko jaksan tahan yhteen merkintaan kirjoittaa! Keskiviikkona 8/27 kaytiin lounaalla ja drinkilla Polite Provisionsissa. Se on sellainen prohibition-tyylinen cocktail baari, missa on vieressa sellainen aika fancy lihapullaravintola. Ei ehka kuulosta kovinkaan hienolta, mutta sita se on jokatapauksessa. Sielta saa aivan mahtavia quinoa-fetajuustopullia, ja mina tilasin niita sitten spagetin kanssa ja Tytti sub-leipana. Jotkut herkulliset rommicocktailit otettiin siihen viela kyytipojaksi. Oltiin ajateltu pitaa pieni makeover-paiva, ja kaytiin lavistajalla. Mina otin vihdoinkin ne nenalavistykset mista olen joskus yla-asteelta asti unelmoinnut, ja Tytti otti toisen nenalavistyksen. Meilla on nyt sitten molemmilla nokka taynna kirurgin terasta. Ei se makeover-paiva siihen jaannyt, vaan mentiin meille varjaamaan tukkaa. Molemmilla kun oli siniset hiukset, ja ne piti varjata uusiksi. Tama sininen vari on tosi hyva, pysynyt aivan alyttoman hyvin! En nyt muista sitten oikeen mita muuta olisi tultu tehtya sina keskiviikkona. Taidettiin katsella telkkaria sina iltana. Varmaan vaan otettiin ihan rauhallisesti, kun oli sillon maanantaina tullut vedettya pienet overit :D sitapaitsi mun piti kouluun seuraavana aamuna ja Robertin toihin. Torstaina, 8/28 kavelin kohti bussia, ja siina odottaessani sain sahkopostiviestin opettajalta: tunti oli peruttu silta aamulta. Niinpa kavelin kotiin ja nappasin Tytin mukaani ja me mentiinkin aamupalalle! Young Hickory on sellainen kiva kahvila mista saa aamupalaa, kahvijuomia, teeta ja vahan muutakin. Esimerkiksi tolkkikaljaa! Mutta ihan aamupala oli mielessa kylla talla kertaa, niinpa otettiin sellaiset tosi hyvat aamupalaleivat. Aamupalan jalkeen kaytiin kirpparilla, Tytti osti cd-levyja ja hameen ja mina loysin itselleni uuden mekon! Sellaisen pienen mustan samettisen, jota piti heti samana viikonloppuna kayttaa. Tietenkin! Koulusta suunnistin Mission Valleyn ostoskeskukseen, ja Tytti olikin vastassa pysakilla. Kaytiin vahan ostoksilla. Ostin hiuspinneja, ja varmasti jotain muutakin. En vaan muista etta mita. Kotimatkalla haettiin leivat kaupasta ja mentiin kotiin katsomaan Portlandiaa ja syomaan. Veikkaanpa etta sinakin iltana tuli otettua aika rennosti, kun seuraavana paivana kuitenkin alkoi sitten festarit... ja niista voikin varmaan sitten kertoa ihan erikseen :D harmi etten ottanut festareiden aikana oikeastaan yhtaan kuvia :(

Ei kiinnosta.

Nyt tuntuu silta ettei mikaan oikeen kiinnosta. on ollut jotenkin hankala tarttua arkeen Tytin vierailun jalkeen, vaikka siita onkin nyt muutama viikko sitten. kouluun on ollut vaikea keskittya, olen katsonut vaan kuumeisesti Desperate Housewives'ia, enka ole jaksanut kotoa poistua muuta kun illalla baariin eksyessa. kuulostaa siis aika huonolta! veikkaanpa etta tuollainen tv-sarjan maratoonikatsominen on osasyyllinen siihen, silla siinahan sita laiskistuu! eika tuo kaljottelukaan varmaan ole hyvaksi. mutta toisaalta on asiat ihan kivastikkin, silla meilla on ollut tosi hyvat ja saannolliset nukkumaanmenoajat, eika mun ole enaa vaikea nousta koulunkaan aamulla! ja eilen olinhommissa PProject Wildlife'lla ja torstaina haastattelen mun lemppari elainhoitajaa sielta! eilen hoidin vaan puluja ja pikkulintuja. siella oli jonkun lemmikkipulu ja harmitti sen puolesta niin. itse halauisin lemmikkipulun joskus kun on paremmin tilaa. toiset haaveilevat tilavimmista kodeista koska haluavat lapsia. mina haaveilen niista koska haluan paljon elaimia :D koska linnut pitavat minusta, antoi pahantuulinen lemmikkipulu minun pitaa hanta kasissani :D mulla on selvasti potentiaalia naissa lintuhommissa. pitaakohan siita tehda ura? mutta palatakseni siihen miten mikaan nyt oikeen kiinnosta, tiedan sen menevan ohi. kun alkaa tekemaan noita "toita" taas, tulee motivaatio muuhunkin takaisin. ja mulla on enaa 2 tuotantokautta jaljella, joten sekin on pian ohi ;) niin ja rottienhan kanssa jaksan aina puuhailla, ja ruokaakin olen jaksanut tehda, joten ei tama niin kauheaa ole loppujenlopuksi :D

Friday, September 19, 2014

Myrskyn jalkeen.

Netti on taas poikki, joten ei voi paivitella niista Tytin kanssa tehdyista hauskoista jutuista (kun niihinhan kuuluukuvat!) Netti on ollut poikki koko viikon, ja vaikka Robertilla olikin tassa jo 2 paivaa vapaata perakkain, ei tultu korjattua asiaa. ehkapa huomenna kun miehella on taas vapaapaiva! mutta onhan tassa keretty tehda kaikenlaista kivaa tallakin viikolla. esimerkiksi tiistaina kaytiin pesismatsissa. kaverilla on kausikortti ja paastiin ilmaiseksi. kaveri tarjosi limsat ja jatskitkin, ja oli tosi hyvat istumapaikat! En ole kova urheilun ystava, mutta pesapallosta pidan paljon, ja siina on sita jotain kun paasee itse paikalla katsomaan. ja kavipa viela niin hyvin etta meidan joukkue voitti! keskiviikkona oli tietty trivia, ja se meni vahan huonosti, niinpa paatimme pelata torstai triviaa eilen, koska jos pelaa useammassa paikassa, joukkueen parempi tulos lasketaan silta viikolta. ja koska me kiivettiin torstai triviassa kolmanneksi, saatiin tiputettua keskiviikon huonot tulokset :D meita oli eilen vaan kolme pelaamassa, joten olin positiivisesti yllattynyt kun kavi noin hyvin! koko viime viikko ja suurin osa tatakin taalla oli helleaalto. asteet olivat siella 38 suunnassa. tiistaina mun koululla oli joku 40 astetta, ja ihanyhtakkia kun salama kirkkaalta taivaalta avautui taivas ja kaatosade iski paalle. tama sattui tietenkin juuri kunmun piti kavella tunnilta toiselle niin kastuin sitten oikeen kunnolla. onneksi sen jalkeen oli taas kuuma niin kuivuin nopeaa :D kun tulin kotiin iski meilla taalla kaupungissa myrsky paalle. ukkonen oli ihan meidan ylla, sadetta tuli niinkun saavista olisi kaadettu, ja tuuli niin etta autojen paalle oli kaatunut puita. yksikin maantie oli laitettu kiinni kun puu oli kaatunut sen yli.meilla satoi ikkunoista sisalle niin piti laittaa ne kiinni. Tuuli niin hirveesti etta sade meni sen tuulen mukana suoraan ikkunoista sisaan. hurja myrsky, mutta se onneksi loppui ennen meidan pesispelia. Cornelia-rottaa kaytettiin elainlaakarilla keskiviikkona. nyt on laakkeet niin ehka se niiskuttelu loppuu kohta :) se oli Cornelian ensimmainen laakarikaynti, ja se meni tosi hyvin! tytto istui sylissa natisti ja narskutteli tyytyvaisena hampaitaan kun rapsuttelin paata. istui natisti vaa'allakin kun laakari punnitsi, ja laakkeetkin maistuu ettei tarvi yrittaa huijata rottaa sekoittamalla laakkeita herkkuihin :D etta sellaista talla viikolla. aavistan etta tanailtana on kaljahommia tiedossa! hyvia viikonloppuja!

Monday, September 15, 2014

Mission Beach.

Kaytiin Tytin kanssa maanantaina 8/25 rannalla. Lahdettiin taalta meilta heti aamusta ja kaytiin nauttimassa vahan aamupalaa Swami's nimisessa ravintolassa, joka sattui olemaan sopivasti siina bussipysakilla. Kerran aikaisemmin olen kaynnyt Swami'silla, toisen toisella paikalla. Paikka on siita hyva etta sielta loytyy yhta monta vege/vegaani vaihtoehtoa kun lihaisiakin. Otin siella jonkun munakokkelin johon tuli sitten perunoita ja pinaattia ja vaikka mita hyvaa. Ihan liian iso aamupala se oli kuitenkin, ainakin sellaiselle kuka ei yleensa syo aamupalaa. Kaytiinpa viela aamupalan jalkeen ostamassa hiusvaria, kun oli tarkoitus varjata hiukset uusiksi silla viikolla. Kun paastiin Mission Beachiin, paatettiin kayda kaljalla. Siina oli joku sellanen perus bar & grill, mihin jaatiin terassille istumaan. Siella oli myos koira joka tervehti uusia asiakkaita tulemalla heidan poytiin nuuskimaan :D Juotiin siina yhdet ja mentiin sitten rannalle lohoilemaan. Istuttiin siina pari tuntia ja mukavaa oli, kaytiin tietty vahan aalloissakin. Koska olen huono uimari, ja olen kasvanut paikassa missa aaltoja nakee pelkastaan veneen perassa, pelottaa aallot mua ehka vahasen, enka yleensa mene kauhean syvalle meressa. No nyt uskaltauduin kuitenkin vahan syvemmalle, ja annoin aaltojen kastella hiukset ja kasvotkin. Siella me Tytin kanssa sitten hypittiin suoraan aaltoihin, persekkin taisi siina nakya kun aalto meinasi vieda housut mukana :P Kyllahan siina sai valilla pitaa bikineista kiinni. Oltiin tietenkin unohdettu ottaa aurinkorasva mukaan, niin siinahan sitten karahti jonkun verran. Onneksi ei nyt niin pahasti etta olisi iho ollut rakoilla, mutta tarpeeksi pahasti etta sen huomasi, kun tama rapuduo asteli ovesta sisaan. Illemmalla, kun Robert oli tullut toista, paatettiin lahtea ulos. Kaytiin Toronadossa kaljalla ja syotiinkin siella muistaakseni, siita Coin-Opiin vahan pelaamaan, ja sielta kaveltiin Ould Sodiin asti, juomaan irkkukaljoja ja kuuntelemaan jukeboxia. Siina vaiheessa olisi varmaan pitanyt laittaa korkki kiinni, mutta kun paastiin kotiin, jatkui kaljan juominen. Eika se muuten jaannyt siihen; Tytti oli tuonnut tuliaisiksi pullon Salmaria ja Minttua. Salmaripullo sai kyytia sina iltana, silla siita ei jaannyt mitaan jaljelle. Mintustakaan ei ollut paljoa jaljella. Meni niin myohaan etten sitten viitsinyt seuraavana paivana edes menna kouluun. Ja parempi niin, silla en olisi kyennyt olemaan! Oli kaikilla niin kamala olo, etta oli pakko kayda tuhdilla Thai-ruoalla, paivaunilla, ja sitten illemmalla tasottavilla tacoilla ja kaljalla kaveriporukalla. Mutta ihan hyva tiistaihan sekin oli. Tahan nyt tuli kaksi paivaa koostettua talleen nopeasti :D Jatkan naita kirjoituksia tassa viikon aikana, etta pysytelkaa kuulolla!

Saturday, September 13, 2014

Universal Studios.

Sunnuntaina, 8/24 kaytiin Universal Studiosilla. Siella on kuvattu moni leffa, ja myos useampi tv-sarja, kuten esimerkiksi mulla talla hetkella kovassa maratoonikatsonnassa pyoriva Desperate Housewives. Studiokierroksen lisaksi loytyy sielta elokuva teemaisia huvipuistolaitteita, joissa on todellakin panostettu erikoisefekteihin jne. Puistossa on tietenkin myos mun ikuinen suosikki -- elainshow :D Ei kait tassa paljon muuta tarvitse puistosta kertoa? Niin paitsi ehka se etta koska ulkona oli yli 30 astetta lamminta, oli Jurassic Park-laitteeseen (sellanen tukkijoki) lisatty vahan ylimaaraisia vesitykkeja yms, joten kastuttiin ihan alusvaatteisiin asti. Se ei ehka ollut kauhean kivaa, tosin virkistihan sen vahasen. Mun puhelin melkeen hajos koska siina ei ole takakantta ja akku meinas vahan kastua. Mutta ei hataa - puhelin pelaa vielakin! Kamerakin toimii jopa. Etta sellaista. NIIIIIIIIIN ja Transformers motion simulator on ehka maailman paras motion simulator ikina. IKINA. Vaikka se jaikin jumiin yhdessa kohtaa :D Annan kuvien kertoa loput paivasta.

Wednesday, September 10, 2014

Blogihiljaisuus.

Heipa hei. halusin tulla pahoittelemaan blogihiljaisuutta. syyhan on se etta paras ystavani Tytti oli taalla kaymassa2 viikkoa! on paljon kirjoitettavaa ja kamerastakin olisi kuvia lisattavana, mutta meilla ei netti toimi koneella talla hetkella, joten on vaikea kirjotella kunnon paivityksia. mutta lupaan kertoa kaiken Tytin vierailusta heti kun saadaan uusi nettipiuha konetta varten! nyt jatkan vapaapaivasta nautiskelua Robertin seurassa, kylma cola kadessa ja maailman paras The Pogues stereoissa.